Kuljimme viime kesänä Vätsärin erämaassa ja leiripaikaksi valikoitui rantakallio, jota komisti reilun 500 vuoden ikään ennättänyt mänty. Valitettavasti petäjän iän pystyi määrittämään ilman kairauksia, sillä joku kulkija oli ottanut puusta oksan muistokseen tai todennäköisesti polttopuukseen muutama vuosikymmen sitten.
Kuun alussa (2.7.2022) Helsingin Sanomat kirjoitti Inarin yhteismetsistä, joiden puita ei haluta ostaa. Puukauppa on ollut jumissa muutaman vuoden ajan, koska osa Inarin yhteismetsistä on koskemattoman metsän alueella (IFL). Suuret metsäyhtiöt ovat mukana vastuullisen metsätalouden sertifikaatissa (FSC), jonka sääntöjen mukaan tällaisen alueen puustoa ei saa hakata. Yhteismetsänomistajien näkökulmasta tilanne on toki kiusallinen, mutta ikimetsien ja luontoarvojen puolesta tilanne on vain hyvä. Koskemattomia ja hitaasti kasvavia ikimetsiä meillä ei ole liiaksi, vaikka metsäinen maa olemmekin.
Yle uutisoi pari vuotta sitten (25.6.2020), kuinka Suomi on yksi huonoimpia metsien monimuotoisuuden säilyttäjiä. Vuosien saatossa on herätty keskusteluun siitä, kuinka järkevää on lopulta parturoida koko metsä ja viedä risutkin hakkeeksi. Tällöin jäljelle on jäänyt köyhä maa, joka sellaiseksi hyväksi aikaa jää. Kun hakkuut on toteutettu aikoinaan niin, että metsästä viedään kaikki puuaines jopa kantoja myöten, heikkenee metsäluonnon monimuotoisuus, muotoili asian Luonnonvarakeskuksen tutkija Ilkka Vanha-Majamaa Ylen uutisessa.
Kysymys metsien hoidosta ja kestävästä käytöstä eri ulottuvuuksineen on monisyinen vyyhti, jossa risteävät niin metsäteollisuuden kuin metsänomistajien intressit, luontoarvot kuin kestävän kehityksen eri ulottuvuudet.
Jos metsäyhtiöt ovat sertifikaateillaan parantaneet toimintaansa, samaa ei voi sanoa Suomen valtiosta. Kenties suurin häväistys metsiämme kohtaan on ollut asettaa valtiovallan toimesta viime vuosina tulostavoitteet Metsähallitukselle, joka huolehtii valtion maista. Metsähallituksen hallinnassa on kaikkiaan 12,6 miljoonaa hehtaaria valtion omistamia maa- ja vesialueita. Tämä on lähes kolmannes koko Suomesta.
Tulostavoitteisiin pyrittäessä mm. hitaasti kasvavia ikimetsiä on kaadettu Lapissa. Samoilla lämpimillä tulipaikkojen ylläpitoa on lyöty laimin tai vastuu niistä on annettu yhdistysten harteille. Myös muuta omaisuutta, kuten tupia, on myyty rahamiehille hyvään hintaan. Toki uuttakin rakennuskantaa on rakennettu turistien suosimille alueille.
Kansallisessa metsä- ja luontopolitiikassa on väistämättä parantamisen varaa. Näin on erityisesti aikana, jolloin kansakuntamme herää ilmaston lämmetessä ymmärtämään lähtökohtaisesti nuorten metsiemme eri arvot.
* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.7.2022.
Juho Pulkka 