Hoitopolut ovat avainasemassa

Kun tarkastellaan sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannuksia ja -vaikutuksia yhteiskunnallisesti, on asiakkaan sujuva kulkeminen hoitopolulla avainasemassa. Tämä tarkoittaa mm. uutta ajattelua asiakkaan ohjaamisessa hänen ottaessaan yhteyttä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Jokainen viive hoitopolulla tarkoittaa mahdollisesti alentunutta työkykyä, sosiaali- ja terveydenhuollon turhaa kuormitusta tai muita välillisiä kustannuksia yhteiskunnalle – inhimillistä kärsimystä ja huolta unohtamatta.  

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät tuottavat valtavasti tietoa, mutta valitettavasti tieto ei ole suurelta osin vertailukelpoista johtuen kymmenistä eri järjestelmistä. Tietovaranto onkin saatava standardisoitua yhdenmukaistamalla tietojärjestelmät. Kun tietoa kyetään analysoimaan tehokkaasti, voitaisiin asiakas- ja palveluohjausta kehittää tarkoituksenmukaisesti. Toimintamalleja asiakas- ja palveluohjauksessa kehitetään onneksi hyvinvointialueen valmistelutyössä parasta aikaa.  

Jotta asiakas- ja palveluohjaus toteutuu, tarvitaan vahvaa integraatiota perus- ja erikoistason välillä, mihin nykyinen uudistus tähtääkin. Tulevien hyvinvointialueen päättäjien ja viranhaltijoiden tuleekin pitää huoli siitä, että asiakas- ja palveluohjausta kehitetään tietoa hyödyntämällä ja hoitopolut järjestetään huolella.  

Kyse ei ole pelkästään taloudesta ja taloudellisista vaikutuksista alueellamme, vaan ihmisen parhaasta hänen tarvitessaan hoitoa ja huolenpitoa.

Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 12.1.2022.

Kaksi kansallista sote-pulmaa

Lääkärit Ojala ja Pöyhönen avasivat aivan aiheellisesti keskustelun (SS 5.12.) siitä, mitä terveydenhuollossa jatkossa hoidetaan, miten ja mihin hintaan. Kirjoitus sai pohtimaan sitä, miten sosiaali- ja terveydenhuollon menoja kyetään hillitsemään Suomessa, kun jokaisella hyvinvointialueella tulee olemaan oma vahva asemansa. Toki valtiovalta tulee asettamaan toimintaan taloudulliset raamit laskentaperusteiden pohjalta. Kuitenkin riski ajautua vähintäänkin kevyen kilpavarustelun tielle on olemassa, mikäli paria pulmaa ei ratkaista. Pienessä maassa alueilla ei yksinkertaisesti ole  varaa kisata keskenään. 

Erityisesti erikoissairaanhoidossa on kaksi perustavanlaatuista ongelmaa, jotka tulisi ratkaista. Nämä ovat vertailun mahdottomuus ja hoitojen kattohinnat tai pikemminkin jäljemmän puuttuminen. 

Toimijoiden vertailun mahdottomuus on selvä pulma. Ongelmana Suomessa on se, että meillä ei ole yhtenäisiä järjestelmiä tuotannon ohjaamiseen, eikä tällaisia voida siis käyttää kannustimena palveluiden toteuttamisessa. Mikäli järjestelmät olisivat yhtenäiset, voitaisiin toimintoja vertailla ja arvioida. 

Terveydenhuolltoon sovellettua taloustieteen kilpailun sääntelyn mekanismia kutsutaan yardstick competition -malliksi. Mallissa taustalle luodaan niin sanottu varjotuottaja, joka on keskimääräinen luonnos alan kaikista tuottajista. Näin monopolituottajina nähtävien sairaaloiden välille mallinnetaan kilpailutilanne. Toimiakseen malli tosin vaatii kansallisen ja yhtenäisen hinnoittelumallin. Ongelma Suomessa onkin se, että hinnoittelumallina käytettyä DRG-järjestelmää (Diagnosis Related Group) ei ole täysin yhtenäistetty.  Kansallinen DRG-hinnoittelu toimiikin useissa maissa kirittäjänä, varjotuottajana, jota kohti eri toimijat pyrkivät. Järjestelmät tulisikin saada pikimmiten kuntoon. 

Lääketieteen kehittyessä toinen ongelma ovat kattohinnat ja niiden asettaminen. Tiivistäen kyse on siitä, mitä yhteiskunta on valmis maksamaan eri hoidoista. Tässä mittarina käytetään usein laatupainotettua elinvuotta, ja arvioidaan sitä, kuinka monta laatupainotettua elinvuotta hoito tuo lisää potilaalle tiettyyn hintaan. Meillä laatupainotetun elinvuoden arvoa ei ole määritetty, kun esimerkiksi Englannissa maksuhalukkuus on asetettu 20 000-50 000 puntaan laatupainotettua elinvuotta kohti. 

Se, mihin maksuhalukkuuden raja-arvo asetetaan, on lopulta poliittinen päätös. Vaikka itse kysymys on monisyinen ja hankalakin, tulisi keskustelu käydä ja kyetä ratkaisemaan tämäkin pulma. 

Edellä mainittuja ongelmia ei voida ratkaista hyvinvointialueilla. Valtiovallan virastoineen tuleekin määrätietoisesti ratkaista nämä ongelmat, ja taloudellisten kannustein ajaa hyvinvointialueet yhtenäisiin järjestelmiin ja käytäntöihin.

Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.12.2021.

Kärriteitä pitkin Ylä-Savossa

Syksyssä on se huono puoli, että autoon kertyy runsaasti kilometrejä. Syy kohdallani tälle on halu ammentaa luonnosta mahdollisimman paljon niin fyysisiä kuin henkisiäkin eväitä talven varalle. Luonnon vaikutukset ihmisen mielenterveydelle ovat kiistattomat, eivätkä metsän antimetkaan lähtökohtaisesti myrkyllisiä keholle ole – kunhan ei myrkkysieniä poimi. Marjastus, sienestys ja metsästys antavat paitsi mielelle rauhaa ja parhaassa tapauksessa saa luonnonmukaista evästä säilöttäväksi tai pöytään suoraan laitettavaksi. 

Kun Ylä-Savoa tulee ajettua ristiin rastiin, tulevat alueemme eritasoiset tiet varsin tutuiksi. Viitostie kehittyy vähän kerrassaan ja asfalttia uusitaan, mikä on paitsi saavutettavuuden ja liikenteen sujuvuuden parantamista myös teko päästöjen alentamiseksi. Liikenneviraston kymmenen vuoden takaisen julkaisun (38/2011) mukaan liikenteen vuosipäästöt ovat vilkasliikenteisillä teillä paljon suuremmat kuin tieninfrastruktuurin päästöt. Toisin sanoen vilkasliikenteiset tiet kannattaa rakentaa mahdollisimman hyviksi ja sellaisina myös pitää, sillä tasainen kyyti vähentää polttoaineen kulutusta. Vähäliikenteisillä teillä tilanne on tältä osin kimurantimpi, ja niillä onkin tärkeä löytää järkevä kunnossapitostrategia. Kokonaisuuden kannalta vähemmän liikennöityjen teiden kunnossapito on kuitenkin merkityksellistä, sillä näitä teitä on Suomen maantieverkostosta suuri osa. 

Toki tavoitteet ja keinot päästöjen alentamiseksi ovat vuosien saatossa jalostuneet. Valtioneuvoston fossiilittoman liikenteen työkartta on työn alla, ja sen pitäisi valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä. Tiekartassa on tarkoitus esittää keinot, joilla kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt puolitetaan vuoteen 2030 mennessä ja liikenne muutetaan nollapäästöiseksi viimeistään vuoteen 2045 mennessä. 

Kun liikenteen vuosipäästöt tulevat alenemaan esimerkiksi käyttövoimaratkaisujen myötä, päästöperusteisesti teiden parantamisen kynnys noussee. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö teitä tulisi parantaa ja ylläpitää nykyistä huomattavasti paremmin. 

Vaikka viitostie kehittyy, on vuosina 2004-2017 liikennehankkeisiin Itä-Suomeen jaettu asukasta kohti keskimäärin 826 euroa, kun koko maan keskiarvo samalla ajanjaksolla oli 1 434 euroa. Vaikka luvut eivät ole aivan viime vuodelta, näkyvät liikennehankkeisiin panostukset tienkäyttäjillä nyt ja vielä pitkään tulevaisuudessa. Kun tilastoja tarkastelee tai tienkäyttäjänä tilannetta arvioi, on sanomattakin selvää, että panostukset alueemme tienpitoon ovat riittämättömällä tasolla. 

Luonnossa harrastelevan kannalta alempien teiden kunto ei ole merkityksellisin, eivätkä iskunvaimentimet vielä kohtuuttomasti kulu, vaikka töyssyjä matkojen varrelle sattuukin. Huonokuntoisten ja jopa luokattomien teiden varsilla kuitenkin eletään ja teillä liikkuu merkittävästi alkutuotannon tuotteita jatkojalostettavaksi. 

Ei siis ole alueemme kannalta lainkaan vähäpitoinen asia, että vaadimme teitä ja muita liikenneyhteyksiä pidettäväksi kunnossa. Kuten moni muukin asia meillä päin, edunvalvonta liikenneasioissa vaatii laaja-alaisesti yhteistyötä ja yhtenäistä viestiä välitettäväksi eteenpäin.

Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 6.10.2021.

Kyseenalaisia kohtaamisia

Kävi kesällä niin, että eräs iisalmelainen tapasi Helsingissä tuttavansa. Kun puheeksi tulivat kotiseudut, totesi tuttava, että juuri junamatkalla vastapäätänsä istui kaksi poikaa Iisalmesta: todellisia Iisalmen ihmeitä! Kovin olivat tohkeissaan matkalla Helsinkiin, mitä hän kirjan lukemisen lomassa lörpöttelyä kuunteli. Teinien määränpää ei tosin ollut Linnanmäki, vaikka Pasilaan olivatkin jäämässä. Heillä oli nimittäin aivan toisenlaiset huvit mielessä, sillä pilven hinnoista ja ostamisesta he puhuivat. Paluuliputkin heti seuraavaan junaan takaisin Iisalmeen oli ostettu, joten Helsinkiin ei pitkäksi aikaa aiottu jäädä huvittelemaan. 

Pari päivää sitten lenkkeilin Paloisvuoren suunnalla, kun nenääni leijaili imelä tuoksu. Mopopoikahan se siellä oli tupakointia suunnittelemassa. Kun menin juttelemaan ja pohdin ääneen, että kovin on syrjäinen paikka ja kelikin kurja tupakoinnille, sain vastaani hämmennyksen ja vastareaktion, jotka paljastivat kyllä pojan aikeet. Erityisesti huolen minussa herätti se, että ilman väliintuloa hän todennäköisesti olisi kohta jatkanut piikillänsä matkaa mieli turhankin kevyenä. 

Viime vuosina on puhuttu – ja syystäkin – yläsavolaisten nuorten huumeiden käytöstä sekä niiden saatavuudesta. Kouluterveyskyselyn tulokset 8. ja 9. luokkalaisille esimerkiksi Iisalmessa osoittavat, että kahdessa vuodessa (2017-2019) niiden nuorten määrä, jotka kokivat huumeiden hankkimisen kotipaikkakunnalta olevan helppoa, kasvoi 26 prosentista 53 prosenttiin. Siis pari vuotta sitten yli puolet iisalmelaisista 8. ja 9. luokkalaisista koki saavansa halutessaan huumeita helposti, Kiuruvedellä jopa 56 prosenttia. Trendi on kansallinen. Odotan mielenkiinnolla kuluvan vuoden kyselyn tuloksia. 

Toisaalta samanaikaisesti raittiiden nuorten määrä on kasvamaan päin tai ainakin pysyttelee kansallisesti 60 prosentin pinnassa. Jos THL:n tilastoja tarkastelee pidemmältä ajalta, on parinkymmen vuoden aikana alaikäisten humalajuominen vähentynyt, ja kerralla juodaan vähemmän. Valtaosa nuorista käyttäytyykin hyvin ja terveellisesti, mutta kuten monessa muussakin asiassa, juopa hyvin ja huonosti voivien välillä kasvaa. 

Pari vuotta sitten uutisoitiin laajasti huumeongelmista Juhani Ahon koululla.  Tuolloin muistelimme ystävieni kanssa, että 15 vuotta sitten meidän käydessämme samaa koulua ei pilvestä ollut juuri tietoakaan. Toki alkoholia itsetehtynä tai kaupasta ostettuna sai, mutta muut päihteet olivat harvinaisempia. Vaikka noista ajoista ei ole lopulta paljoakaan aikaa, on paljon muuttunut nuorten asenteissa ja tavoissa. 

Vaikka asioita voi harvoin suoraviivaisesti niputtaa yhteen, totean kuitenkin, että vaikkapa poliisipalveluiden keskittyminen ja sosiaalipäivystyksen siirtyminen Ylä-Savosta Kuopioon operoitavaksi vähentävät mahdollisuuksia puuttua asioihin seudullamme ajoissa, ennakoinnista puhumattakaan. Harvoin paikallistuntemuksestakaan haittaa olisi. 

Valitettavasti Iisalmi ja Ylä-Savo eivät ole aikoihin ollut mikään lintukoto, vaan täällä välitetään myös kovia aineita entistä nuoremmille. Kovin mielelläni kirjoittaisin muista ihmeistä, jotka niittävät mainetta ja kunniaa sekä joista voi olla ylpeä. 

Alussa mainituista ihmeistä olen huolissani.

Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 27.8.2021.

Iisalmi investoi vahvasti tulevaan

Kuluvana vuonna Iisalmi juhlii taivaltaan 130-vuotiaana kaupunkina. Iisalmen kaupunki perustettiin vuonna 1891, jolloin se erotettiin ympäröivästä Iisalmen maalaiskunnasta. Vuoden 1970 alusta alkaen maalaiskunta ja kaupunki sulautuivat takaisin yhdeksi. Tuntemaamme Iisalmea tuskin olisi, mikäli 50 vuotta sitten ei olisi nähty yhdistymisen tuomaa voimaa. Juhlimmekin nyt elinvoimaista ja vireää seutukaupunkia, joka kisaa monin mittarein kategoriansa kärkisijoista. Kiitokset tulokset ansaitsevat monet tahot menneiltä vuosikymmeniltä. 

Juhlavuoden puoleen väliin osuvat myös vuoden 2021 kuntavaalit, minkä myötä on hyvä pohtia hieman pian ohi kiitänyttä valtuustokautta ja sitä, mitä neljän vuoden aikana on tapahtunut. 

Markkinointiin on panostettu. Heti valtuustokauden alussa niin kutsuttu Iisalmi-puolue, eli kaikki poliittiset ryhmittymät, päätti yksissä tuumin, että tällä valtuustokaudella satsataan alueemme markkinointiin. Yhteistyössä alueen yritysten kanssa päätimme panostaa #byiisalmi -markkinoinnin, jolla viestitään Iisalmen ihmeestä ja alueemme mahdollisuuksista. Panostus markkinointiin ja yhteistyö eri yritysten kanssa ovat tuottaneet tulosta, ja Iisalmi onkin saanut positiivista näkyvyyttä eri suunnilla.  

Loppuvuodesta näemme, millaisia uusia tuulia markkinointi saa, kun uudet päättäjät pääsevät linjaamaan sen jatkosta. 

Kuluvan valtuustokauden aikana on myös uskallettu investoida vahvasti. Uutta uimahallia ja koulua nousee, eikä Ylä-Savon SOTE:n omistajakuntien kanssa Iisalmeen rakentuvaa terveyskampustakaan sovi jättää mainitsematta.  Tänä vuonna Iisalmen kaupungin investoinnit ylittävät 25 miljoonaa euroa, jollaista ei ole historiassamme nähty. Vaikka suurinvestointien ajoitus ei ole tarkoituksella ajoitettu juhlavuoteemme, voi tähän liittää hieman symboliikkaa. Iisalmi investoi vahvasti tulevaan ja kuntalaisten hyvinvointiin, ja mikä olisikaan sopivampi ajankohta panostaa tulevaisuuteen, kuin juhlavuosi – vaikkakin enemmän tai vähemmän investointien kasautumisen kautta. 

Vaikka moneen asiaan on panostettu, on kunnallisvero Iisalmessa kyetty pitämään maakuntamme alhaisimmalla tasolla. Samoin viime vuosina on pystytty tekemään ylijäämäisiä tilinpäätöksiä. Kun sama linja säilyy tulevaisuudessakin, pysyy Iisalmi houkuttelevana niin täällä asuville kuin tänne muuttoa pohtivillekin. 

Viimeiseen neljään vuoteen on mahtunut toki paljon muutakin, mutta vielä enemmän on tapahtunut viimeisen 130 vuoden aikana. Toistasataa vuotta historiaa ei valitettavasti mahdu yhteen kolumniin, mutta juhlavuoden tempauksissa ja tapahtumissa saa varmasti hyvän katsauksen menneestä ja kenties myös pilkahduksen tulevasta. 

Tervetuloa siis nauttimaan juhlavuoden tunnelmista! 

Teksti on julkaistu Iisalmi-lehdessä 28.4.2021.

Sote-uudistus on tehtävä

Kansanedustaja Markku Eestilä kirjoitti (IS 21.2.) kuinka eduskunnan käsittelyssä oleva sote-uudistus vuosituhannen suurin keskittämishanke. Olen aiheesta vahvasti eri mieltä.

On hyvä muistutella mieleen kuntaministeri Virkkusen (kok.) 2.9.2011 julkaisemat onneksi toteutumattoman kuntauudistuksen tavoitteet, joissa kuntien määrä oli tarkoitus vähentää silloisesta 336:sta jopa alle sataan. Jos tämä ei ollut suurta keskittämistä ja puhetta sellaisesta, niin mikä sitten? Toteutuessaan Virkkusen ajama uudistus olisi lahdannut kuntia ja keskittänyt totisesti valtaa ja palveluita.

Ei sote-uudistus nytkään täydellinen ole, mutta se on ehdottomasti välttämätön askel oikeaan suuntaan. Tärkeimpänä uudistuksessa onkin perus- ja erikoistason integraatio, joka on aivan välttämätön saada mallilleen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen vaatii tulevaisuudessakin rahaa, jotta palvelut pyörivät. Jos uudistusta ei nyt tehtäisi, tulisi vuosi vuodelta yhä enemmän voimavaroja kohdentaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen. Tämän järjestämiseksi verotustakin saataisin rukata kunnissa aika lailla. Uudistuksen toteutuessa pääsemme edes hieman vähemmällä.

Toteutuessaan uudistus karsii himmeleitä, varmistaa palvelut myös tulevaisuudessa ja tuo hallintohimmeleiden tilalle kansanvallan.

Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 23.2.2021.

Koronasta ilmastonmuutokseen

Joulunpyhinä eräs Ruotsissa opiskeleva kaverini kyläili Iisalmessa asianmukaiset karanteenit läpikäytyään, ja sain kuulla havaintoja Ruotsin tavasta hoitaa koronakriisiä.

Ruotsissa ollessaan kaverini kohtasi suoraa välinpitämättömyyttä koronan uhkaa kohtaan. Edellisen päivän kuumeilu ei ollut estänyt toista opiskelijaa osallistumasta illanviettoon ja tervehtimästä keskieurooppalaisen lämpimästi muuta väkeä. Tilanteeseen vastuullisesti suhtautuvaa suomalaista oli pitkin syksyä pidetty outona. Uutisistakin olemme saaneet seurata, kuinka elämä Ruotsissa on ollut varsin huoletonta, ja lopputulema tämän mukainen.

Tällä viikolla YLE esitti ohjelman Korona Ruotsissa (14.1.), jossa käytiin läpi Ruotsin koronatoimia ja mm. kuolleisuutta. Ruotsin reilun kymmenen miljoonan väestöstä jo yli 10 000 on kuollut koronaan. Suomen reilusta viiden miljoonan väestöstä oli koronaan kuollut tätä kirjoittaessa 618 ihmistä, joten Ruotsissa koronakuolleisuus on ollut väestöön suhteutettuna yhdeksänkertainen Suomeen verrattuna. Hyväntahtoiset kehotukset eivät siis ole pelastaneet Ruotsia, missä yhteiskunta on pidetty avoimempana naapureihin verrattuna.

Toki Suomen ratkaisuistakin voi olla aiheesta montaa mieltä, mutta vahvat suositukset ja määräykset ovat kuitenkin selvästi johtaneet naapurimaata parempaan lopputulokseen. Kädenlämpöiset suositukset eivät ole purreet Ruotsissa, mikä on tärkeä oppi pohtiessamme toista globaalia kriisiä, ilmastonmuutosta.

Toivoa lumisista ja kylmistä talvista meillä vielä on, kun suhtaudumme riittävällä vakavuudella ilmastonmuutokseen ja otamme oikein mitoitetut toimet käyttöön. Toivoa luo myös Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas, joka toteaa (YLE 12.1.), kuinka kaikkien ei tarvitse kuitenkaan elää Linkolan tavoin. Tarvitsemme sekä ison mittakaavan poliittisia linjauksia että arkeen liittyviä tekoja, jotka koskettavat niin liikkumista, asumista kuin kuluttamistakin.

Kaikkien ei siis tarvitse ryhtyä vegaaneiksi tai luopua kokonaan autoilusta. Vaikkapa härkäpavusta saa kuitenkin oivan kotimaisen proteiinilähteen muiden rinnalle, ja autoilun tarpeellisuutta voi pohtia muutaman kilometrin työmatkoilla. Molemmat muutokset näkyvät positiivisesti myös lompakossa, rahasta kun se aina tuntuu olevan kiinni.

Lopulta suomalainen kyllä tottelee ja hyväksyy myös määräykset vaikka hieman hammasta purren, kun ne ovat perusteltuja ja oikein suhteutettuja. Oleellista on saada ihmiset vakuuttumaan toimintatapojen muuttamisen välttämättömyydestä sekä siitä, miten omat toimet vaikuttavat uhkan torjuntaan nyt ja tulevien sukupolvien kohdalla.

Tämän korona-aika on meille jo osoittanut.

Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 17.1.2021.

Mustan perjantain kepposet

Perjantaina vietettiin taas mahdotonta kulutusjuhlaa, mustaa perjantaita. Amerikan Yhdysvalloista kantautunut tapahtuma saa korona-aikanakin ihmiset kaupoille riskejä kaihtamatta edullisten löytöjen toivossa.

Savon Sanomat (27.11.) kertoi, kuinka Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KVK) on havainnut, etteivät mustana perjantaina mainokset aina anna todellista kuvaa. Kaupat ovat nimittäin sortuneet kyseenalaiseen käytäntöön, jossa hintoja nostetaan ennen alennuskampanjoita. Näin luodaan keinotekoinen kuva alennuksesta, kun ylihintaisen tuotteen kylkeen lätkäistään punainen tarra. Kaupat tekevät kepposia kuin karkkia pyytävät lapset konsanaan toisessa rapakon takaa omaksutussa hupatuksessa.

Onneksi kulutusjuhlan keskellä osa ui myös vastavirtaan. Mustaa perjantaita vastaan on lanseerattu samalle päivälle ”Älä osta mitään” -päivä, jonka tavoitteesta otsikko kertoo kaiken olennaisen. Päivän tavoitteena on pidättäytyä turhista ostoksista.

Myös entistä useampi yritys jättää tuotteensa alentamatta, ja esimerkiksi räväkästä markkinoinnistaan tunnettu Varusteleka jopa nosti viime vuonna hintojaan marraskuun lopun kunniaksi. Tänä vuonna taas Varustelekan perustaja Valtteri Lindholm avasi puotinsa blogissa (24.11.), kuinka kauppa ei herkästi katteestaan tingi: Tavaraa ostetaan etukäteen ja ylihinnoitellaan, jonka jälkeen hintoja alennetaan mustan perjantain koittaessa. Kuvio vastaa täysin KVK:n havaintoa keinotekoisesta alennuksesta.

Olkoon musta perjantai tai mikä hyvänsä hullu alennuspäivä tai -viikko, sitä ei käy kiistäminen, että Suomessa kuin muissakin länsimaissa kulutetaan liikaa. Mikäli suunta ei muutu, on kohtalomme maapallon asukkeina synkkä. Tulevaisuuden kannalta suuri kysymys onkin, miten kulutuksemme voisi olla ekologisesti kestävää. Puhutaan ekotehokkuudesta eli siitä, kuinka tehdä enemmän tavaroita ja palveluja vähemmin päästöin ja saastein.

Kuluttamista tulisi myös järkeistää ja onpa tähän keksitty erilaisia tavoitteita ja muistisääntöjä, kuin tuhmille lapsille saduissa konsanaan. Kolmen K:n sääntö sopii meistä jokaiselle: kuluta harkiten, käytä uudelleen ja kierrätä. Tarpeeseen sopii ostaa myös tarjouksesta, eikä siinä mitään typerää ole, että sopivaa tarjousta hetken odotteleekin harkiten samalla tavaran todellista tarvetta. Parempi on myös ostaa kestäviä tuotteita, eikä vanha viisaus siitä, kuinka köyhällä ei huonoon ole varaa, ole ajastamme jäänyt. Parempi onkin ostaa vaikka hieman kalliimpi mutta kestävä vaate, kuin Bangladeshissa tuotettu viiden euron riepu. Käytön jälkeen tavara sitten kiertoon joko uudelleen käytettäväksi sellaisenaan tai uuden tuotteen raaka-aineeksi.

Synkän marraskuun ja koronan lisäksi en kaipaisi yhtään mustaa päivää muistuttamaan siitä, kuinka omilla valinnoillamme kulutamme liiaksi hyödykkeitä ja luonnonvaroja. Luova ja kekseliäs ihminen pärjää yllättävän vähällä, jos vain haluaa.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 29.11.2020.

Metsä antaa nöyrälle

Viime viikonloppu oli ensimmäinen viikonloppu kuukauteen, etten ollut yökunnissa metsällä vuosi vuodelta harvenevilla saloilla. Paljon metsässä liikkuessa alkaa väkisinkin kiinnittää huomiota metsien tilaan.  

Yle uutisoi kesällä (25.6.), kuinka Suomi on yksi huonoimpia metsien monimuotoisuuden säilyttäjiä. Väite on kova. Kun hakkuut on toteutettu niin, että metsästä on viety lähes kaikki puuaines, on metsäluonnon monimuotoisuus heikentynyt, muotoili asian Luonnonvarakeskuksen tutkija Ilkka Vanha-Majamaa Ylen viime kesän uutisessa. Onneksi ajoista, jolloin koko metsä saatettiin parturoida risuineen ja kantoineen, on herätty pohtimaan järkevämpiä puunkorjuumuotoja.  

Kysymys metsien hoidosta ja kestävästä käytöstä eri ulottuvuuksineen on monisyinen vyyhti, jossa risteävät niin metsäteollisuuden, luontoarvojen kuin kestävän kehityksen eri ulottuvuudet. Pasi Reunanen ja Atte Komonen kirjoittavat Kanava-lehdessä (7/19), kuinka juhlapuheissa metsien käyttö on kestävällä pohjalla. Kuitenkin, kun kestävyystavoitteet alkavat varjostaa metsäteollisuuden ja kansantalouden tavoitteita, joudutaan eri tavoitteita pohtimaan ja arvottamaan.  

Metsissä kävellessään jokainen voi itse pohtia, miten tavoitteet ovat vuosikymmenten aikana asettuneet. Yhdeksi indikaattoriksi voi ottaa metsien monimuotoisuuden nykytilan sekä siis sen, miltä metsät todella näyttävät. Aidot salomaat alkavat olla harvinaisuuksia.  

Kenties suurin häväistys metsiämme kohtaan on ollut asettaa valtiovallan toimesta viime vuosien aikana tulostavoitteet Metsähallitukselle, joka huolehtii valtion maista ja mannuista. Tulostavoitteisiin pyrittäessä muun muassa hitaasti kasvavia ikimetsiä on hätäpäissään kaadettu Lapissa. Samoilla lämpimillä tulipaikkojen ylläpitoa on annettu yhdistysten vastuulle, myyty pois tai purettu koko 2010-luvun ajan. Myös muuta kuin metsäomaisuutta, kuten varaustupia parhailla paikoilla, on myyty maksukykyisille.  

Näiden toimien kohdalla voi aiheellisesti pohtia, mitkä arvot ohjaavat metsä- ja erityisesti luontopolitiikkaa Metsähallituksen kohdalla, jonka voisi kuvitella kuvastavan kansallista tahtoa.  

On toki niinkin, että Metsähallitus on kehittänyt toimintaansa, kohdentanut resurssejaan suosituimpiin taukopaikkoihin ja hoitaa osaa niistä ensiluokkaisesti – jopa liiankin. Havahduin nimittäin kesällä eräällä tuvalla pohtimaan, että tarvitseeko taukopaikalla liiterin olla täynnä valmiiksi pilkottuja puita? Esteetön ja kaikille mahdollinen retkeily on toki hieno asia, mutta toisaalta luonnossa liikkujan tulisi myös oppia pärjäämään hieman omillaan vaikkapa isompia pölkkyjä itse pienentäen.  

Paljon puhutaan suomalaisten luontosuhteesta. Luontosuhteita on varmasti yhtä monta kuin luonnossa kulkijoitakin. Kuitenkin näen, että kestävään luontosuhteeseen kuuluu se, että joidenkin asioiden eteen joutuu näkemään hieman vaivaa: metsä antaa kyllä nöyrälle ja pitkään. Olkoon kyseessä sitten yksittäinen kulkija tai suurempi instituutio, joka luo puitteita laajemmalle yleisölle toteuttaa luontosuhdettaan.  

Kesällä 2020 ennätysmäärä ihmisiä vieraili kansallispuistoissa ja muissa luontokohteissa ympäri maamme. Kun ihmiset heräävät kulkemaan luonnossa, on puitteiden oltava riittävän kunnossa ja sellaisia, että ne samalla kasvattavat kunnioittamaan ympäröivää luontoa.  

Valmiiksi pilkotut puut menevät jo vähän tämän tavoitteen yli.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.10.2020.

Kunnan hiilijalka ei saisi painaa

Yksi ensimmäisiä kasvokkain toteutuneita tapaamisia kevään jälkeen oli pari viikkoa sitten pidetty KESTO-hankkeen palaveri. Oli mukava istua kasvotusten pitkästä aikaa ja aihe oli myös tärkeä: kehittää energiankäyttöä ja materiaalitehokkuutta Iisalmessa. Hankkeen ajatuksena on laatia mm. seudullinen ilmasto-ohjelma meille Ylä-Savoon sekä kuntakohtaiset toimintasuunnitelmat. Tälläkin sarallla Ylä-Savossa mennään yhdessä eteenpäin! Myös maakunnassamme on tekeillä ilmastotiekartta, ja tämä kulkee käsi kädessä KESTO-hankkeen kanssa.

Julkisten organisaatioiden, kuten esimerkiksi kuntien ja kuntayhtymien panos ei ole merkityksetön ilmastoasioissa. Esimerkiksi kuntien vallassa olevalla kaavoituksella ohjataan liikennevirtoja ja rakentamista. Monet julkiset organisaatiot kunnista kuntayhtymiin ovat myös merkittäviä rakentajia ja työllistäjiä. Teoillaan julkiset organisaatiot voivatkin vaikuttaa merkittävästi ihmisten tekoihin työympäristöissä ja rakentamisen ratkaisuissa. Esimerkiksi sadan miljoonan sairaalahankkeessa tehdyt ratkaisut vaikuttavat aika lailla urakan hiilijalanjälkeen ja rakennuksen energiatehokkuuteen.

Jotta KESTO-hankkeen myötä tehtävä ilmastotyö ei jää vain toimintasuunnitelmiksi ja ilmasto-ohjelmiksi, täytyy ryhtyä sanoista tekoihin. Toiminnasta täysin irrallisena paperina ilmasto-ohjelmilla, kuten muillakaan linjapapereilla, ei tee paljoakaan.

Kun vaikkapa Iisalmen kaupungin strategiaa seuraavan kerran päivitetään, on siinä hyvä olla sopivia juonteita, jotka tukevat tulevaisuuden kannalta kestäviä valintoja. Näin vähän kerrassaan toimintatavat juurtuvat osaksi arjen toimintaa.

Kunnissa on myös tärkeää löytää sellaiset tavoitteet, joihin voidaan porukalla sitoutua. Sama pätee myös muiden tavoitteiden asettamiseen. Kunnianhimoa täytyy olla myös sopivasti, mutta yliampuvien tavoitteiden riskinä on se, että ne lannistavat enemmän kuin innostavat ja sitouttavat.

Se, että tulevaisuudessa ilmastoasioita on otettava huomioon, ei tarkoita sitä, etteikö oikeansuuntaisia tekoja olisi jo nyt Iisalmessa tehty. Kaupungin virkamatkoilla on mahdollisuus käyttää sähköautoa ja ruokahävikkiä on vähennetty myymällä ylijäämäruokaa, näin muutama teko mainitakseni. Ja lisää on tulossa.

Kaupunginhallitus näytti viime kokouksessaan vihreää valoa kahdelle asialle, jotka voidaan nähdä yhdenlaisina ilmastotekoina. Ensinnäkin valtuustoaloitteeseen, jossa peräänkuulutettiin puurakekentamista, suhtauduttiin myönteisesti. Kuten mainittua, rakenneinvestoinneissa suunnittelulla ja materiaalivalinnoilla on suuri merkitys investointien aiheuttamaan hiilijalanjälkeen. Hiilijalan painauma saisi tulevaisuudessa olla kevyt tai jopa olematon.

Toisena aihepiirin asiana kaupunginhallitus puolsi kaupungin maiden vuokraamista tuulivoiman tarpeisiin Kajaanin puolella. Jos suunnitelmat etenevät mallikkaasti, tulevaisuudessa kaupungin mailla tuotetaan tulevaisuudessa vihreää sähköä.

Tulevaisuudessa ilmastoasoissa liikkumavara kapenee. Siksi työ paremman huomisen puolesta on tärkeää aloittaa heti, ellei sitä ei vielä ole aloitettu.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 1.9.2020.