Se on syöpä

Ei ole uutinen, että väestö ikääntyy meillä Suomessa aiheuttaen suuria vaateita niin sosiaali– ja terveydenhuollon kuin vaikkapa eläkejärjestelmän rakenteisiin ja kehittämiseen. Väestön ikääntyessä myös syöpätapausten määrä maassamme kasvaa. Tänäkin vuonna noin 35 000 suomalaista saanee syöpädiagnoosin ja yhä useampi siitä selviää. 

Suomi on rekisteritiedon luvattu maa ja kuten muistakin sairauksista, myös syövästä, on olemassa kattavia kansallisia tilastoja. Kaksi vuotta sitten kaivelin rekisteritietoja alueellisista eroista ja hämmennyin, kuinka kahden vierekkäisen maakunnan välillä eturauhassyövän viiden vuoden eloonjäämisluvussa oli lähes kymmenen prosenttiyksikön ero. Viiden vuoden eloonjäämisluvulla tarkoitetaan prosenttiosuutta potilaista, jotka ovat elossa viisi vuotta diagnoosin jälkeen. 

Eroa ei tässä tapauksessa voinut selittää Pähkinäsaaren rauhan rajalla, joka tunnetusti jakaa Länsi- ja Itä-Suomen väestöllisesti kahtia, sillä molemmat verrokkimaakunnat sijaitsevat vierekkäin täällä sairaassa idässä. Mietin, voiko syy olla hoitoon hakeutumisessa ja hoitoketjuissa, jotka viivästyttävät syöpädiagnoosia ja myös hoitoja? 

Suomen Syöpäinstituution säätiö jätti kymmenen vuotta sitten aloitteen sosiaali– ja terveysministeriölle kansallisen syöpäkeskuksen perustamisesta Suomeen. Nyt kansallisen syöpäkeskuksen perustamissopimus on allekirjoitettu. Kansalliselle syöpäkeskukselle ja jo aiemmin perustetuille alueellisille syöpäkeskuksille on ladattu paljon tehtäviä, joissa riittää sarkaa vuosiksi eteenpäin. Kansallinen syöpäkeskus tulee koordinoimaan syövänhoitoa ja tutkimusta kansallisesti, kun alueelliset syöpäkeskukset toimivat kukin omien yliopistosairaaloidensa erityisvastuualueilla samojen tehtävien äärellä. 

Syövän hoitokäytännöt muuttuvat uusien menetelmien kehittyessä nopeasti ja kansallinen ohjaus on tarpeen, jotta palveluiden yhdenvertainen saavutettavuus voidaan turvata. Tekemistä riittää, että muun muassa alueellisia eroja hoitoon pääsyssä saadaan kavennettua ja jokaisella syöpään sairastaneella on maassamme yhdenvertaiset mahdollisuudet saada hoitoa ja osallistua esimerkiksi uusiin lääketutkimuksiin.  Kun hoitopolut ovat kunnossa ja kansallisesti yhdenveroisia, voivat tavoitteet toteutua. Silloin aiemmin mainittujen verrokkimaakuntien eloonjäämisluvuissa ei pitäisi olla merkittävää eroa. 

Vuosituhannen alun elokuvassa Menolippu Mombasaan lääkäri totesi nuorelle miehelle: se on syöpä. Tulevaisuudessa yhä useampi meistä tulee kuulemaan nuo järisyttävät sanat. Tulevaisuudessa kuitenkin kuolleisuus alenee ja syöpään sairastuneet elävät yhä pidempään ja yhä terveempinä. Myös tasa-arvoisuuden pitäisi lisääntyä, kun aloite kansallisesti syöpäkeskuksesta on lopulta konkretisoitunut käytännön toimenpiteiksi.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 7.11.2019.

Emme odota ihmeitä

Väki vähenee meillä Pohjois-Savossa, mutta miten käy lopulta pitojen? Tätä tutusta sanonnasta johdettua kysymystä olen pohtinut viime aikojen väestöennusteiden ja -trendien myötä. Jos suunta ei muutu, vähenee väki yksistään Pohjois-Savossa vajaalla 20 000 hengellä vuoteen 2040 mennessä. Tahti on siis noin tuhat asukasta vuodessa. 

Ylä-Savo ja Iisalmi eivät ole erillinen saareke, jota trendit eivät koettelisi. Väkiluvun alenemaa vastaan tehdään meillä kovasti töitä. Visionamme Iisalmessa on olla Suomen houkuttelevin seutukaupunki vuonna 2030. Tavoite on täysin saavutettavissa ja Iisalmi sijoittuikin keväällä 2019 tehdyssä seutukaupunkitutkimuksessa sekä veto- että pitovoiman saralla kärkikymmenikköön.  

Kaupunki tekee osansa alueen veto- ja pitovoiman eteen, jotta asumisen, elämisen ja yrittämisen edellytykset ovat kohdillaan. Jo nyt Iisalmessa esimerkiksi koululaiset saavat keskimääräistä enemmän opetusta, ja pyrimme muutenkin rakentamaan lapsimyönteistä ilmapiiriä. Vaikka ilmapiiri on suotuisa, ei meillä, kuten ei muuallakaan, lapsia synny entiseen malliin. Kehitystä voi luonnehtia nopeaksi ja dramaattiseksi. 

Yksi syy syntyvyyden alenemaan on muuttuneiden asenteiden lisäksi nuorten epävarmuus tulevasta, mikä muun muassa nostaa ensisynnyttäjien keski-ikää. Millenniaalit ovat varovaista sukupolvea, ja se näkyy myös suhtautumisessa vanhemmuuteen”, pohti tutkimusprofessori Anna Rotkirch 13.10. Helsingin Sanomissa. Eikä tämä tarkoita sitä, etteikö epävarmuutta olisi ennenkin ollut. Nykyaikaa leimaa kuitenkin uudella tavalla pyrkimys elämän eri osa-alueiden optimointiin ennen perheen perustamista.  

Vaikka tasa-arvo ei maassamme ole täydellinen, on Suomessa naisten asema kuitenkin maailman kärkeä. Tästäkin huolimatta syntyvyys alenee meillä jyrkimmin, ja tämä luo paineita erityisesti tulevaisuuden julkiseen talouteen, joka kuntasektorilla jo nyt näyttää sakkaamisen merkkejä. Yksin Pohjois-Savossa tehdään miinusta noin 90 miljoonan euron lottopotin verran, kuten Savon Sanomat 10.10. havainnollisti. 

Vaikka jättipotteja ei Iisalmen seudulle ole hetkeen tullut, ovat alueemme vahvat yritykset olleet suuriakin lottovoittoja parempia osumia seudullemme. Kun huippuyritykset tarjoavat työtä ja toimeentuloa sekä Iisalmen kaupunki tekee parhaansa, että kuntalaisille taataan mahdollisuudet elää ja viihtyä, pitäisi alueellamme olla veto- ja pitovoimaa. Usko ja luotto tulevaisuuteen onkin kova. Kaupungin lokakuussa alkanut markkinointikampanja viestii tätäkin sanomaa. 

Väestöennusteet näyttävät Iisalmenkin osalta karuilta, mutta teemme parhaamme, että ennusteet eivät kävisi toteen. Uskallankin väittää, että meillä pidot paranevat vaikka väkiluku kasvaisikin. Emme odota täällä ihmeitä, me teemme niitä.

* Teksti on julkaistu Iisalmi-lehdessä 1.11.2019.

Milloin raiteilla liidetään?

Internetin ihmeellisessä maailmassa vastaani tuli kooste joidenkin maailmanhistorian kannalta merkittävien projektien aikataluista. Listauksessa olivat mukana niin Apollo-ohjelma kuin Kheopsin pyramidien rakentaminen. Suuria hankkeita on osattu suunnitella ja viedä määrätietoisesti päätökseen, kun tahtoa on ollut: Panaman kanavakin valmistui kymmenessä vuodessa, kun töihin käytiin tosissaan vuonna 1904. Ei näiden vertaaminen suoraan suomalaisiin hankkeisiin ole hedelmällistä, mutta tiivistys oli oivaltava. Meillä osataan ainakin selvittää ja suunnitella.

Itä-Suomessa meillä taitaa olla käsillä yhdenlainen selvitysprojekti, kun itärata on yhä piirtopöydällä. Hallitusohjelmaan kirjatusta itäradasta käynnistyy vielä selvitys, missä eri vaihtoehtoja puntaroidaan. Kuitenkin samanaikaisesti Helsingistä Tampereen ja Turun suunnalle nopeita junayhteyksiä aletaan jo suunnitella. Näin linjasi reilu viikko sitten liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) Itäsuomalaisittain tämä herätti ihmetystä ja oli luonnollisesti pettymys. Itä-Suomi ei saisi olla mikään jäännöserä, johon palataan, kun muistetaan.

Itäradan toteuttamisesta on olemassa kolme vaihtoehtoista linjausta. Näistä yksi yhdistäisi Lahden ja Mikkelin, toisessa vaihtoehdossa raiteet veisivät Helsingistä Porvooseen ja sieltä Kouvolaan. Kolmas vaihtoehto, niin sanottu rantarata, kehittäisi yhteyttä Helsingistä Lappeenrantaa päin.

Jokaisessa linjauksessa on puolensa, mutta jos tarkastellaan alue- ja väestötekijöijöitä, olisi luonteva valita linjaus, jonka vaikutuspiiri olisi laajin ja joka toisi siis laajimmin elinvoimaa Itä-Suomeen. Tällöin puhutaan kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta, joista Helsinki-Porvoo-Kouvola -linjaus saa laajimmin tukea. Aito itärata onkin alueemme elinvoiman kannalta ehdottoman tärkeä. Ylen uutisessa (24.5.) Joensuun kaupunginjohtaja toteaakin, kuinka nykyisen itäisen radan vaikutuspiirissä on 930 000 asukasta. Jos koko Suomen elinvoimaa ei kyetä kehittämään, ovat väestöennusteet meillä päin karut. Parinkymmenen vuoden päästä meitä voi olla vain noin 800 000.

Ei itärata yksi aluettamme pelasta, mutta sillä tulee olemaan kiistämättä merkittävä vaikutus elinvoimaamme. Elinvoiman puolesta on myös liputtanut konsulttioimisto MDI, joka nimenä tulee usein esiin, kun aluetutkija Timo Aroa kuuntelee. MDI:n mukaan nopeammat junayhteydet houkuttelisivat asukkaita ja yrittäjiä. Tämä viesti kannattaa ottaa tosissaan.

Olemme kaiken lisäksi Itä-Suomessa valmiita itäradan edistämiseen. Hankeyhtiön valmisteluun ovat sitoutuneet useat kaupungit, Iisalmi mukaan lukien. Savolaiseksi projektiksi itärata ei myöskään jää, sillä onhan mukana kaupunkeja laajasti Itä-Suomesta yli maakuntarajojen. Vielä kuitenkin saamme odotella selvitystä, vaikka olisimme jo toimimaan.

Apollo-ohjelma sai ihmisen Kuuhun kahdeksassa vuodessa. Selvitysten mukaan itärata pitäisi saada kuntoon viimeistään 2030-luvulla, mutta tällä tahdilla ihminen taitaa ehtiä Marsiin ennen kuin lentävä kalakukko liitää Helsinkiin uutta reittiä

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 19.9.2019.

Virratkoon vedet vapaina

Reilu viikko sitten Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi melkoisen uutisen, kun se kertoi valtion osallistuvan Hiitolanjoen ennallastamishankkeeseen. Tätä kolumnia torstaina kirjoittaessani uutisoitiin myös, että Suomen pohjoisimman vesivoimalan lakkauttamista selvitetään Inarissa.

Laatokkaan laskeva Hiitolanjoki on Suomen ainoa joki, jossa esiintyy täysin luonnonvarainen järvilohikanta. Nyt lohen ja muiden kalojen nouseminen Suomen puolelle on tyssännyt patoihin, jotka ovat rakennettu aikoinaan sähköä tuottamaan. Kun Hiitolanjoki saadaan ennallistettua, on vaelluskalakantojen luontainen lisääntyminen mahdollista. Tämä mahdollistaa tulevaisuudessa myös enemmän kireitä siimoja vapaa-ajankalastajille, kun aika on valmis. Samoin käy Inarissa, jos suunnitelmat toteutuvat.

Viimeisimpien vuosien aikana kalareissuilla kulkiessani olen pohtinut vesistöjemme ja erityisesti koskiemme kuntoa. Usein mieleeni hiipii myös kalastuksen sääntely.

Aikoinaan Savostakin on kalastettu muun muuassa Maaningan Viannankoskelta Ruotsin hoviin jaloja kaloja, mutta nyt nuo ajat ovat muisto vain. Kosket ovat perattu ja padottu sekä maa- ja metsätalous samentanut vetemme. Toisaalta ilman ihmisen ehdoilla tapahtunutta elinkeinojen harjoittamista olisi täällä Ylä-Savossakin ollut vuosisata sitten kovin ankeaa.

On kuitenkin surullista, että edeltävien sukupolvien elinkeinojen harjoittaminen on tuhonnut niin monta vettä meillä kuin muuallakin Suomessa. Maailman vesiin ja vesipulaan en tässä kirjoituksessa tohdi surussani mennä. Puhtaasta vedestä kamppaillaan jo nyt ja tullaan kamppailemaan tulevaisuudessa entistä rajummin: puhdas vesi ei ole elämän elinehto ainoastaan kaloille.

Nyt ajat ovat kuitenkin toiset ja kunnianhimoisilla toimenpiteillä koskia saadaan ennalleen, kuten Hiitolanjoki osoittaa. Pienet padot ja voimalat tulisi murtaa kaikkialla Suomessa ja antaa vesien virrata vapaasti. Investointeja ei ainakaan pienempiin voimaloihin tarvita. Inarissakin vanhan voimalan lopetusta puoltavat vaelluskalojen elinolojen parantamisen lisäksi taloussyyt. Antaa isojen voimaloiden ja suurten padottujen jokien jauhaa sähköä, kun kerran niiden vesistöt ovat aikoinaan myllätty.

Pienempien voimaloiden purkaminen ja jokien ennallistaminen vaatii eri toimijoiden laajaa yhteistyötä, onhan tässä kyse myös jo kerran saavutetusta edusta sähkömyllyn muodossa. Hiitolanjoki on oiva esimerkki siitä, että yhteistyö ja joen ennallistaminen on mahdollista. Rahaa ja vaivaa se toki vaatii.

Eikä yksin jokien ennallistaminen auta. Maa- ja metsätalouden suhteen on menty jo vuosia oikeaan suuntaan, mutta tälläkin saralla on vielä paljon tehtävää, ettei yhtään ojaa perata liian lähelle vesistöä tai ravintoaineita päädy järviin.

Myös säätelemällä ammattimaista ja vapaa-ajan verkkokalastusta mahdollistamme yhä useamman jalokalan nousemisen kutemaan. Tämä paitsi kasvattaa kalakantoja, myös nostaa saaliin mahdollisuutta muille kalastajille. Kalastajat taas tuovat palveluita käyttäessään rahaa alueelle, minkä myötä virvoittavat virrat ulottuvat rantapenkkoja pidemmällekin – myös tuleville sukupolville.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 3.8.2019.

Kaivoslaki on päivitettävä vihdoin 2000-luvulle

Viime viikolla julkaistu hallitusohjelma on kiinnostavaa luettavaa ja uusia tuulia on luvassa monille eri sektoreille. Ohjelmaan sisältyy myös aikeita uudistaa kaivospolitiikkaa, minkä vaikutukset ovat laajemmat kuin äkkiseltään arvaisi.

Teimme reilu pari vuotta sitten Jyväskylän yliopistoon pro gradu -tutkielman sosiaalisesta kestävyydestä kaivannaisteollisuudessa.  Gradussa pohdimme muun muassa, kuinka luontoarvoja ja kaivannaisten hyödyntämistä ei voida erottaa toisistaan, ja kuinka tasapainon löytäminen näiden luontoresurssien käyttämiselle on tärkeää. Toimme esiin myös vanhentuneen kaivoslain kehittämisen tärkeyden. Kysyimme myös: voiko kaivostoiminta koskaan olla sosiaalisesti kestävää vaikutusalueellaan?

Hallitusohjelmassa linjataan, että kaivoslaki uudistetaan. Lähtökohtana uudistamiselle on ympäristönsuojelun ja paikallisen hyväksyttävyyden sekä vaikutusmahdollisuuksien parantaminen.

Juuri paikallinen hyväksyttävyys ja kaivostoiminnan sosiaalinen kestävyys, sekä toisaalta sosiaalinen oikeutus nousivat tutkielmassamme epäkohtina esiin. Media-aineiston tarkastelu osoitti, ettei paikallisella tasolla kaivannaistoimintaa koettu sosiaalisesti hyväksyttäväksi, vaikka yleisesti ottaen puhuttiin, kuinka kaivannaiset ovat meille yhteistä kansallisomaisuutta, josta kaikki hyötyvät, erityisesti paikallisesti. Tarkastellussa asiakirja-aineistossa, joka kuvasti valtiollista diskurssia, sosiaalisen kestävyyden ja oikeutuksen ongelmaa sen sijaan ei nähty.

Kaivos sijaitsee aina jossain ja on jollekin yhteisölle aina paikalliskysymys, olkoon tämä yhteisö vaikkapa kunta, matkailutoimintaa harjoittavat yrittäjät tai porojaan laiduntava paliskunta. Jos haluamme kaivoksien kehittyvän Suomessa ja kenties uusia perustettavan, onkin koko prosessille saatava sosiaalinen hyväksyntä ja oikeutus.

Toisena nostona hallitusohjelmasta otettakoon kaivosveron mahdollisuus. Harmillisesti kirjaus on ohjelmassa vain selvitettävänä asiana, kuten moni muukin asia hallitusohjelmassa. Toki asia tulee ensin selvittää, vaikkakin kaivosyhtiöt halutaan selkeästi panna verolle ja tälle löytyy poliittinen tahto. Vielä alkuvuodesta kaivosveroa kannatti kuusi eduskuntapuoluetta (Yle 10.1.2019). Myös gradussamme näimme kaivosveron yhtenä kaivostoiminnan haittojen kompensointina yhteiskunnalle.

Kaivannaistoiminnan hyväksyttävyyden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että maaperän kaivannaisista saadaan yhteiskunnalle kohtuullinen korvaus. Tämä tarkoittaa erillisen kaivosveron käyttöönottamista sekä myyntivoittojen verottamista silloinkin, kun kaivosyhtiöiden omistajuus on rajojemme ulkopuolella. Jokaisen kaivoksen taru on rajallinen ja kerran louhittua kaivannaista ei ilmesty uudelleen louhittavaksi. Yhteiskunnan on siksi saatava osansa maan aarteista kaivoksen toiminta-aikana.

Lopuksi todettakoon, että kaivoslakia kyllä uudistettiin muutama vuosi sitten. Tuolloin lakiin jäi valuvikoja ja uusinta kaivoslakia on kritisoitu voimakkaasti. Kaivoslaki onkin päivitettävä aidosti 2000-luvulle, kuten tuoreessa hallitusohjelmassa viitoitetaan.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.6.2019.

Kantautuvatko hiljaisen viikon äänet Säätytalolle?

Hiljainen viikko johdatti meidät pääsiäiseen. Hiljaista viikko oli ainakin keskustaväen keskuudessa, kun heräsimme totuuteen vaalien jälkeen.

Hiljainen viikko muuttui kuitenkin äänekkääksi meilläpäin, kun kuulimme Ylä-Savossa merkityksellisiä ja kauas tulevaisuuteen katsovia päätöksiä. Enkä tarkoita nyt eduskuntaavaaleja, vaikka niistäkin riittäisi ruodittavaa.

Kyseiseltä viikolta mainitsen kolme ilouutista, yhtään itse pääsiäistä ja sen sanomaa väheksymättä. Kaivos- ja tunnelilaitevalmistaja Normet ilmoitti laajentavansa tehdastaan Iisalmessa. Alueelle rakennetaan uusi digitaalinen testikeskus ja tuotantotiloja. Heti perään Genelecin pihamaalla alettiin tehdä muutostöitä Genelecin laajentaessa Iisalmessa suuremmin kuin koskaan. Molemmat uutiset otettiin ilolla vastaan ja käsittelihän Iisalmen kaupunki muun muassa Genelecin kaavamuutosta viime vuoden puolella. Jotain osasimme siis jo odottaa. Kolmantena uutisena mainittakoon Valion päätös rakentaa Lapinlahdelle uusi tuotantolaitos. Kaivinkoneet möyrivät pian monella montulla Ylä-Savossa ja hyvä niin.

Kaikki nämä kolme investointipäätöstä ovat hienoja asioita alueellemme kertovat kaikki siitä, että yrityksillä on alueellamme vahvasti uskoa tulevaisuuteen.

Enpä malta kuitenkaan olla kommentoimatta hieman valtakunnallista politiikkaa. Hallitusneuvotteluja käydään tällä ja tulevilla viikoilla sosiaalidemokraattien Rinteen johdolla ja nähtäväksi jää, millainen koalitio maatamme seuraavat vuodet luotsaa. Hallitusneuvotteluista kaavaillaan pitkiä ja emme vielä tiedä, milloin valtioneuvosto lopulta työnsä pääsee aloittamaan.

Olkoon tuleva hallitus sitten millainen hyvänsä, on sen tehtävä kaikkensa, että yrityksillä löytyy myös tulevaisuudessa uskallusta investoida Ylä-Savossa ja samankaltaisilla alueilla. Eivät yksin kunnat tai maakunnat pysty yritysten toimintaedellytyksiä turvaamaan, vaikka kuinka yrittäjä- ja yritysystävällistä politiikkaa harjoittaisivatkin. Kansantalouden ratas pyörii tehokkaasti jokaisella aluetasolla vain, kun tätä ratasta jatkossakin kansallisesti rasvataan. Ilmapiirin tulee yksiselitteisesti rohkaista yrittämään ja investoimaan.

Aika-ajoin nousee myös esiin se, ettemme pidä tarpeeksi suurta ääntä itsestämme täällä Ylä-Savossa. Olen tämän väitteen kanssa osittain eri mieltä. Esimerkiksi #byiisalmi -yhteismarkkinointi on saanut kansallista näkyvyyttä ja alueemme vahvuudet tunnetaan laajalti niin yritysten kuin vaikkapa koulutuksen saralla. On kuitenkin totta, ettei rumpua voi koskaan liikaa paukuttaa, kun tahti on oikea.

Kun kerran hiljainen viikko muuttui äänekkääksi, niin annetaan tämän äänen soida eri soinnuin ja kaikua pitkään ja kauas.

Tulevan hallituksen vastuulle ja velvollisuudeksi sitten jää se, että jatkossakin meillä on mahdollisuuksia pitää eri alueet elinvoimaisina. Ja että hallituksen tuleva politiikka luo uskoa tulevaan niin kunnissa kuin yrityksissä. Tulevaisuususkoa on luotava myös suurimpien kasvukeskusten ulkopuolelle koko maahan.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 30.4.2019.

#byiisalmi

Seutukaupungeissa on hyvää pitovoimaa, kerrottiin Kuntalehdessä sen uutisoidessa juuri julkaistusta kaupunkitutkimuksessa. Kyseisessä tutkimuksessa tarkasteltiin 55 suomalaiskaupungin tunnettuutta, imagoa ja vetovoimaa. Iisalmikin yhtenä maamme seutukaupunkina, oman vahvan talousalueen keskuksena, muodostaa ympärilleen luontaisen työssäkäyntialueen ja palvelukeskittymän ja oli mukana tarkastelussa. Menestystäkin tuli.

Seutukaupungeista on hyvä muistaa se, etteivät ne ole maakuntakeskuksia, joihin yhtä lailla – ja tosin paljon reippaamminkin – tiivistyvät palvelut ja työpaikat. Ja meno taitaa vain kiihtyä, ellei kehityksen suuntaa tietoisesti muuteta. Keinoja suunnanmuutokseen on, jos valtiovallalta löytyy halua ottaa niitä käyttöön. Esimerkiksi harvaan asutun maaseudun parlamentaariselta työryhmältä löytyy muutamia oivia pelinavauksia.

Seutukaupunkitutkimuksen tulokset olivat näin iisalmelaisittain tarkasteltuna mieluisia. Niin veto- kuin pitovoimankin saralla Iisalmi sijoittui kärkikymmenikköön. Kaupunki tekee osansa, jotta asumisen, elämisen ja yrittämisen edellytykset ovat meillä mallillaan ja niistä viestitään. Yhteistyössä alueen yritysten kanssa olemme lanseeranneet #byiisalmi -yhteismarkkinoinnin, jolla viestitään ei enempää eikä vähempää kuin Iisalmen ihmeestä ja alueemme mahdollisuuksista. Mahdollisuuksia löytyy aivan varmasti monelle ja moneen lähtöön.

Samanaikaisesti Iisalmi on sekä kokoaan suurempi että kansainvälisempi paikka. Majoitusliikkeissä yöpyy vuoden aikana kymmeniä kansalaisuuksia alueen yritysten vieraina ja alueen yritysten tuottama lisäarvo kansalliseen vientiimme on asukaslukuun suhteutettuna maan kärkeä. Syytä onkin siis muistaa, ettei kaupunki yksin ole hyvän veto- ja pitovoimansa takana, vaan tämäkin perustuu yhteistyöhön.

Yhteistyön yksi osanen on aktiivinen vuorovaikutus. Yksin nurkkaan tuijottamalla ei yhteistyöstä voisi paljon puhua.

Asukkailta itse kysyttäessä, nousevat seutukaupunkien vahvuuksiksi turvallisuus sekä asuinympäristöön liittyvät mahdollisuudet. Seutukaupungeissa on muun muassa väljempää, mitä suuremmissa kaupungeissa on ja tämä näkyy esimerkiksi asumiskustannuksissa. Varsinkin verratessa kustannuksia Suomen suurimpiin kaupunkeihin. Kannattaa siis asua jonkun toisen mielestä hieman syrjemmässä vai mitä?

Seutukaupungit ovat usein myös hyvin kulkuyhteyksien varrella, mikä lisää näiden saavutettavuutta. Monia asia meillä voisi tosin olla paremmin. Viitostien ja itäradan kehittäminen ovat sellaisia hankkeita, jotka lisäävät toteutuessaan saavutettavuutta Kainuusta eteläisempään Itä-Suomeen saakka.

Iisalmen kaupunkistrategiaan on kirjattu tavoite olla Suomen houkuttelevin seutukaupunki. Eri mittarein olemme seutukaupunkien kärkijoukossa. Tavoitteemme toteutuminen on täysin mahdollista, joskin itsestäänselvyytenä sitä ei voi pitää. Kärkisijalle pääseminen vaatii meiltä alueellisia onnistumisia, mutta myös sitä, että kansallisessa kehityspolitiikassa seutukaupungit ja näitä ympäröivät alueet nähtäisiin aidosti voimavaroina.

* Teksti on julkaistu Iisalmi-lehdessä 26.4.2019.

Heimotulille

Mietin tovin tätä tekstiä kirjoittaessani, että kuinka ilmaisen sen, että sote-uudistus kaatui. No, se kaatui.

Sote-uudistusta odotettiin ja odotetaan yhä edelleen. Olisi ollut suotavaa, että vuosikausien veivaamisen jälkeen olisi päästy yksi askel eteenpäin. Uudistuksen siirtyminen taas tulevaisuuteen nostaa esiin erityisesti kunnissa monta mietettä. Yksi näistä on se, että miten hoitaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järkevästi tilanteessa, jossa niihin lohkeaa noin 60 prosenttia kuntien menoista? Toivon aidosti, ettei yhdessäkään kunnassa maassamme lähdetä hätiköityihin ratkaisuihin, sillä ne murentavat toivetta yhtenäisestä järjestelmästä. Onneksi meillä on voimassa vuoteen 2022 saakka rajoituslaki, joka estää kovimmat irtiotot.

Hoitopolku perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon ja sieltä takaisin ontuu. Niin kauan kun emme saa tätä kuntoon ovat kustannussäästöjen saamiset monin osin utopiaa.

Kunnolliset hoitoketjut säästävät paitsi rahaa, myös elinvuosia. Mitä pienemmällä viiveellä ja mitä paremmin potilas ohjautuu oikeaan osoitteeseen, sitä parempi on hänen ennusteensa palata takaisin arjen rattaaseen – jos näin halutaan ajatella. Kustannukset kun eivät synny vain kustannukset hoidosta, vaan tarkastelussa tulee huomioida vaihtoehtoiskustannukset aina taksikyydeistä menetettyyn työpanokseen.

Tunnustan olevani valinnanvapausskeptikko ja ennen terveystaloustieteen pro gradu -tutkielmani tekoa vastustin ajatusta valinnanvapauden minkäänlaisesta lisäämisestä lähes kategorisesti. Mieleni kuitenkin muuttui asiaan syvennyttyäni. Useat terveydenhuollon perustason palvelut vertautuvat palveluhyödykkeisiin, jolloin valinnanvapaus voi toimia. Valinnanvapaus tulee todennäköisesti olemaan osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa tavalla tai toisella, eikä se välttämättä ole huono asia. Meillä Ylä-Savossa toteutetut pilotit antavat hyvää osviittaa tästä.

Erikoissairaanhoito taas on sellainen toimintaympäristö, jossa valinnanvapautta en voi nähdä järkevänä. Toimintaympäristön pirstaloitumisen myötä menetettäneen skaala- ja mittakaavaedut, joita erikoissairaanhoidon tuottamisessa kiistatta esiintyy.

Jos jotain lohtua tilanteeseen hakee, niin muutama tovi tässä konkurssissa ei paljoa tunnu. Eduskuntavaalien jälkeen tietänemme uuden hallituksen päälinjaukset siihen, miten sosiaali- ja terveydenhuolto lopulta uudistetaan. Kaiken järjen mukaan tässä mukana on merkittävästi elementtejä nykyisestä valmistelutyöstä, jolloin maakunnissa tehty työ ei jää hyödyntämättä.

Pohjois-Savossa onkin syytä istua yhteisen heimotulen ympärillä ja miettiä, miten maakuntamme on valmis uusiin linjauksiin. Tanssimaan ei pidä alkaa, vaikka se äkkiseltään voisi jotain houkuttaa. Kestävin ratkaisu meillä rakennetaan maakunnan mittakaavassa.

Kansallisesti uudistus tulee valmistella loppuun parlamentaarisesti ja ripeästi. Yhteisiä nuotioita tarvitaan niin maakunnissa kuin eduskuntapuolueidenkin kesken.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 13.3.2019.

Kuka louhii kansallisaarteitamme tulevaisuudessa?

Suomi on monessa mielessä mielenkiintoinen maa ulkomaalaisille toimijoille. Näin voi todeta, kun on seurannut esimerkiksi viime aikojen keskustelua kaivannaisalan ympärillä. Kaivannaisalan lisäksi Suomi näyttäytyy äärimmäisen kiintoisana maana tehdä terveysalan tutkimusta.

Olemme siis molemmilla aloilla kansainvälisesti maailman kiinnostavimpien maiden joukossa. Voidaan myös todeta, että molemmille aloille kätkeytyy oikeita kansallisaarteita: kaivannaisia ja terveysdataa. Molempien arvo tulevaisuudessa tullee vieläpä vain kasvamaan.

Suomalaiset sosiaali- ja terveydenhuollon tietovarannot, vaikka kovin sekavia osaavat ollakin, ovat keränneet kattavasti suomalaista terveystietoa vuosikymmenten ajan. Sosiaaliturvatunnuksemme mahdollistaa terveystiedon yhdistämisen ja varsin homogeeninen geeniperimämme antaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia uusille tutkimuksille. Näiden lisäksi kansallinen biopankkimme on alkanut koota näytteitä ja tietoa tutkimusta varten.

Kaivannaisteollisuudelle Suomi tarjoaa myös oivan toimintaympäristön. Maaperämme on hyvin kartoitettu, infrastuktuuri on kehittynyttä sekä yhteiskunnalliset olot ovat vakaat. Olosuhteet kaivannaisteollisuudelle ovatkin Suomessa otolliset, ja kansainväliset yhtiöt ovat oivaltaneet tämän. Samanaikaisesti valtio on vetäytynyt omistuksistaan viime vuosikymmenten aikana. Suomi on noussut kansainvälisten kaivosyhtiöiden silmissä houkuttelevimmaksi maaksi investoida.

Uudehkoa kaivoslakia on kritisoitu voimakkaasti ja esitetty kehitettäväksi. 1700-luvun jäänne kaivoslaissa, eli ”löytäjä saa pitää” -periaate, josta monissa maissa on luovuttu kaivoslainsäädäntöä uudistettaessa, on herättänyt ihmetystä. Kaivoslainsäädäntöä uudistaneita muita maita yhdistää usein se, että nämä ovat alkaneet periä kaivosyrityksiltä korvauksia. Kaivosyhtiöt halutaan myös Suomessa panna verolle, maksamaan louhituista kaivannaisista. Kaivosveroa kannattaakin kuusi eduskuntapuoluetta (Yle 10.1.2019).

Olemme viime vuosien aikana myyneet halvalla maaperiemme kätköissä lymyäviä kaivannaisia. Peliä ei ole vielä menetetty ja kaivoslakia ja toimialan sääntöjä ehditään perkaamaan ennen kuin maaperämme on tyhjä. Kyse on lopulta ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta ja yhteisestä kansallisomaisuudestamme.

Terveydenhuollon tietovarantojen osalta peli on vielä alkutekijöissään. Terveydenhuollon tietovarantojen hyödyntäminen on tätä päivää ja ennen kaikkea tulevaisuutta. Tavoittelemisen arvoista on myös säilyä maana, jossa voidaan tehdä terveystutkimusta. Tavoitetta tärkeämpi on kuitenkin kysymys, kuka tekee tutkimusta ja millä hinnalla.

Terveydenhuollon järjestelmien kätkemät kansallisaarteet ovat louhittavissa kaivannaisia helpommin ja huomaamattomin. Tämä ei saa kuitenkaan tapahtua kansainvälisten toimijoiden ehdoilla, sillä kyseessä ovat meidän terveystietomme.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 22.1.2019.

Joulupukin maa

Ylä-Savon kunnat solmivat juuri viisivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on parantaa matkailupalveluita ja alueen tunnettuutta matkailukohteena (IS 9.12.). Samalla tavoitellaan luonnollisesti alueen matkailutulojen kasvattamista, eli lisää euroja Ylä-Savoon. Samanlaista yhteistyötä on tehty ja tehdään muuallakin matkailijoiden houkuttelemiseksi matkailun alati kasvaessa. Matkailu toikin vuonna 2016 kansalliseen vientiimme 4,6 miljardin euron potin. Tämä oli 2,5 prosenttia koko maamme bruttokansantuotteesta.

Yhteistyö on hyvästä. Sopimuskaudella saadaankin varmasti tehtyä paljon alueemme matkailulle, jonka tiimoilta pidimme kuntien ja matkailutoimijoiden kesken jo syksyllä seminaaria. Tuolloin kuulimme muun muassa alustusta siitä, kuinka eri kansalaisuuksia tulee huomioida heille palveluita tarjotessa.

Kun keskieurooppalainen matkailija haluaa kokonaisvaltaisia elämyksiä, kiinalainen kiirehtii selfietikku tanassa paikasta paikkaan. Itselleni kiire tuntuu matkailussa vieraalta, ja suomalaisia vahvuuksia eli puhdasta luontoa ja kiireettömyyttä sen keskellä ei tulisi kiireellä pilata. En tarkoita, etteikö kaukomailta tuleville tulisi tarjota elämyksiä ja olla vieraanvarainen, mutta ajatus paikasta paikkaan kiirehtivistä turistijoukoista kaiken rauhallisuuden keskellä ei sovi siihen kuvaan, jota meidän tulee maalata.

Kiinalaisten turistien määrä on myös jatkuvasti kasvussa, ja kiinalaiset investoivat myös vahvasti matkailukohteisiin myös maansa rajojen ulkopuolelle. Helsingin Sanomien (18.12.) mukaan ulkoministeriössä ollaan perillä siitä, että kiinalaisilla investoinneilla on myös geopoliittisia merkityksiä, joilla maa pyrkii laajentamaan vaikutustaan ja läsnäoloaan myös Suomessa. Kiinalaisten investoinnit Suomeen ovatkin kasvaneet vuodesta 2016 alkaen voimakkaasti.

Vietin viisi vuotta sitten pari viikkoa Nepalissa, missä kiinalaisella rahalla rakennettiin lentokenttiä ja teitä. Tuolloin ei jäänyt epäselväksi se, kuinka suurvaltapolitiikka nivoutuu moneen asiaan. Olkoon kyse tonttikaupoista kauniissa saaristossa tai hotellikomplekseissa nousevissa matkailukohteissa, piilee näissä usein vähintään taloudellisen vaikuttamisen tarkoitusperiä. Emme ei ole yksi näiden kysymysten äärellä, vaan monessa länsimaassa pohditaan aidosti kiinalaisten investointien motiiveja (HS 18.12.).

Matkailu on kiistatta kasvava toimiala, jonka kehityksessä tulee pysyä mukana. Matkailua tulee kuitenkin kehittää omaehtoisesti antamatta muiden mieltymysten ja rahojen liiaksi vaikuttaa tähän. Voi hyvin kysyä, mikä on matkailukohteessa aitoa ja mikä vain turisteja varten kyhättyä illuusiota. Tätä olenkin usein pohtinut matkatessani turistikohteiden kautta syrjemmille seuduille.

Haluammeko siis tarjota tänne tulijoille aidon joulupukin maan vai hetken huumaa, josta parhaimmillaankin jää vain kuvavirta sosiaaliseen mediaan?

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 20.12.2018.