Kunnan hiilijalka ei saisi painaa

Yksi ensimmäisiä kasvokkain toteutuneita tapaamisia kevään jälkeen oli pari viikkoa sitten pidetty KESTO-hankkeen palaveri. Oli mukava istua kasvotusten pitkästä aikaa ja aihe oli myös tärkeä: kehittää energiankäyttöä ja materiaalitehokkuutta Iisalmessa. Hankkeen ajatuksena on laatia mm. seudullinen ilmasto-ohjelma meille Ylä-Savoon sekä kuntakohtaiset toimintasuunnitelmat. Tälläkin sarallla Ylä-Savossa mennään yhdessä eteenpäin! Myös maakunnassamme on tekeillä ilmastotiekartta, ja tämä kulkee käsi kädessä KESTO-hankkeen kanssa.

Julkisten organisaatioiden, kuten esimerkiksi kuntien ja kuntayhtymien panos ei ole merkityksetön ilmastoasioissa. Esimerkiksi kuntien vallassa olevalla kaavoituksella ohjataan liikennevirtoja ja rakentamista. Monet julkiset organisaatiot kunnista kuntayhtymiin ovat myös merkittäviä rakentajia ja työllistäjiä. Teoillaan julkiset organisaatiot voivatkin vaikuttaa merkittävästi ihmisten tekoihin työympäristöissä ja rakentamisen ratkaisuissa. Esimerkiksi sadan miljoonan sairaalahankkeessa tehdyt ratkaisut vaikuttavat aika lailla urakan hiilijalanjälkeen ja rakennuksen energiatehokkuuteen.

Jotta KESTO-hankkeen myötä tehtävä ilmastotyö ei jää vain toimintasuunnitelmiksi ja ilmasto-ohjelmiksi, täytyy ryhtyä sanoista tekoihin. Toiminnasta täysin irrallisena paperina ilmasto-ohjelmilla, kuten muillakaan linjapapereilla, ei tee paljoakaan.

Kun vaikkapa Iisalmen kaupungin strategiaa seuraavan kerran päivitetään, on siinä hyvä olla sopivia juonteita, jotka tukevat tulevaisuuden kannalta kestäviä valintoja. Näin vähän kerrassaan toimintatavat juurtuvat osaksi arjen toimintaa.

Kunnissa on myös tärkeää löytää sellaiset tavoitteet, joihin voidaan porukalla sitoutua. Sama pätee myös muiden tavoitteiden asettamiseen. Kunnianhimoa täytyy olla myös sopivasti, mutta yliampuvien tavoitteiden riskinä on se, että ne lannistavat enemmän kuin innostavat ja sitouttavat.

Se, että tulevaisuudessa ilmastoasioita on otettava huomioon, ei tarkoita sitä, etteikö oikeansuuntaisia tekoja olisi jo nyt Iisalmessa tehty. Kaupungin virkamatkoilla on mahdollisuus käyttää sähköautoa ja ruokahävikkiä on vähennetty myymällä ylijäämäruokaa, näin muutama teko mainitakseni. Ja lisää on tulossa.

Kaupunginhallitus näytti viime kokouksessaan vihreää valoa kahdelle asialle, jotka voidaan nähdä yhdenlaisina ilmastotekoina. Ensinnäkin valtuustoaloitteeseen, jossa peräänkuulutettiin puurakekentamista, suhtauduttiin myönteisesti. Kuten mainittua, rakenneinvestoinneissa suunnittelulla ja materiaalivalinnoilla on suuri merkitys investointien aiheuttamaan hiilijalanjälkeen. Hiilijalan painauma saisi tulevaisuudessa olla kevyt tai jopa olematon.

Toisena aihepiirin asiana kaupunginhallitus puolsi kaupungin maiden vuokraamista tuulivoiman tarpeisiin Kajaanin puolella. Jos suunnitelmat etenevät mallikkaasti, tulevaisuudessa kaupungin mailla tuotetaan tulevaisuudessa vihreää sähköä.

Tulevaisuudessa ilmastoasoissa liikkumavara kapenee. Siksi työ paremman huomisen puolesta on tärkeää aloittaa heti, ellei sitä ei vielä ole aloitettu.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 1.9.2020.

Kuka pääsee opintielle – ja miten?

Korkeakoulut ovat juuri ilmoittaneet opiskelijavalintojensa tuloksista. Useassa kodissa on iloittu, mutta vielä useammassa on kohdattu pettymyksiä: paikkaa kun kaikille halukkaille ei ole. Kevään valinnoissa oli myös enemmän jännitettävää, sillä poikkeusolosuhteet pakottivat korkeakoulut luovimaan valintaperusteita ja -kokeita miettiessään.

Tarkoitukseni ei ole pohtia sitä, miten hyvin opiskelijavalinnat järjestettiin poikkeusaikana, vaikka ihan nappiin kaikki koetukset eivät menneetkään. Pohdin mieluummin, miten erilaiset lähtökohdat nuorilla on hakea korkeakoulutuksen piiriin ja erityisesti lopulta päätyä opin tielle. Myös korkeakoulujen todistusvalintaa ja ensikertalaiskiintiötä on hyvä tuumata, sillä ylioppilastodistuksen ja ensikertalaisuuden painoarvo on kohtuuton. Tämä on johtanut tilanteeseen, missä ylioppilastodistukseen hinkataan E:n ja L:n rivejä unelma-alalle pääsyn turvaamiseksi.

Herään pohtimaan sitä, millaiset valmiuden nuorilla on jo teininä lähteä tähtäämään kohti unelmiaan. Todistusvalinnan – siis ylioppilastutkinnon painoarvo – on noussut merkittävästi ja tästä vuodesta alkaen merkittävä osa korkeakouluopiskelijoista valitaan pelkän ylioppilastutkinnon perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että päätös uraunelmista on tehtävä jo lukion alkumetreillä. Pääsykokeisiin valmentavista kursseista, joista opiskelijavalintauudistuksella on haluttu päästä eroon, on siirrytty myymään ylioppilastutkintoon valmentavia abikursseja.

Muistan hyvin erään nuoren parin keskustelun bussissa Helsingissä. Takanani istuva nuori kertoi, kuinka hän tähtää parin vuoden opintojen jälkeen ulkomaille ja siitä kohti unelmiaan. Paluun Suomeen hän näki mahdollisena. Ajattelin, että onpa kypsää puhetta korkeakouluopiskelijalta. Hämmästyin kuitenkin, sillä selvisi, että hän oli juuri aloittanut lukion. Todennäköisyyksien valossa tulevaisuuskuvan taustalla oli vanhempiensa koulutus sekä käymänsä arvostettu lukio. Toki saattoi olla toisinkin.

Onneksi yliopistojen ovet eivät jää täysin kiinni, vaikka ylioppilastodistuksessa ei komeilisi L:n rivi. Muun muassa Itä-Suomen yliopisto tulee valitsemaa ensi vuonna lähes 500 opiskelijaa 40 eri oppiaineeseen avoimien yliopisto-opintojen perusteella. Myös pääsykokeet säilyvät väylänä kaikille, joskin ensikertalaisille varattavat kiintiöt ovat merkittävät.

Viime hallituskaudella toteutetun opiskelijavalintauudistuksen tavoite oli saada nuoret nopeammin työelämään sekä lisätä opintopolkujen joustavuutta. Kuitenkin näyttää siltä, etteivät tavoitteet toteudu ja toimenpiteet kääntyvät itseään vastaan. Lukiossa opiskellaan pidempään sekä välivuosia kertyy.

Välivuotta ei pidä nähdä lähtökohtaisesti huonona asiana. Monelle välivuosi ennen korkeakouluopintoja voi kirkastaa, mitä sitä isona haluaa tehdä. Kuitenkin yhä useamman välivuodet menevät nykyisin korkeakouluun pyrkiessä.

Kysyä sopiikin, että mikä olisi paras tapa joustavoittaa opintoja ja saada sen myötä nuoret nopeammin kiinni työelämään. Viime hallituskauden toimenpiteet siihen eivät ainakaan näytä pääsevän.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 16.7.2020.

Menestystä markkinoiden

Kuluvan valtuustokauden alussa, kolmisen vuotta sitten, sorvasimme kuumeisesti Iisalmessa valtuustoryhmien kesken valtuustosopimusta. Kuten asiaan kuuluu, dialogia käytiin tulevaisuuteen katsoen ja mielipiteitä vaihtaen. Suuri kuva hahmottui kutakuinkin yksituumaisesti, mutta itse valtuustokautta rytmittävä tarkempi sopimus jäi syntymättä. Sellaista politiikka välillä on.

Vaikka valtuustosopimusta ei tuolloin syntynyt, neuvotteluista jäi elämään muun muassa yhteinen näkemys panostaa kaupunkimme ja alueemme markkinointiin. Turhia nuo neuvonpidot eivät siis missään nimessä olleet.

Iisalmessa ja laajemmin Ylä-Savossa on tehty niin kuntien kuin yritysten toimesta menestyksekästä aluemarkkinointia jo vuosia. Tämän vahvuutena on ollut kautta linjan terve kotiseuturakkaus, joka on näkynyt ja kuulunut sekä suunniteltujen kampanjoiden että spontaanien markkinointitekojen yhteisenä tekijänä. Se, että nyt kohta kolme vuotta olemme panostaneet yhä enemmän kaupunkimarkkinointiin erinäisin teoin, alkaa myös tuottaa hiljalleen tulosta. Markkinointi on toimialasta riippumatta pitkäjänteistä puuhaa, jossa kertaluontoisia voittoja ei juuri koskaan satu kohdalle.

Millaisia tekoja olemme sitten tehneet? On ollut kirjailija Jyri Paretskoin kirjoittamia rakkauskirjeitä potentiaalisille paluumuuttajille, ilmaista asumista kesätyöntekijöille, nimikkobiisiä pop-punk-yhtye Kätfishiltä sekä hääpuitteiden tarjoamista Kuapissa, näin muutamia mainitakseni. Eikä tarinaa siitä, kuinka emme odota ihmeitä vaan teemme niitä, pidä unohtaa.

Onko Iisalmi sitten jo Suomen houkuttelevin seutukaupunki, kuten tavoitteenamme on? Ainakin olemme menossa hyvää vauhtia sitä kohti, sillä olemme yltäneet viiden finalistin joukkoon Kuntaliiton kuntamarkkinointikisassa. Kilpailussa arvioidaan markkinointityön tuloksellisuutta verrattuna tavoitteisiin ja resursseihin. Myös pitkäjänteisyys ja markkinoinnin nivoutuminen kaupungin strategiaan ovat tässä kisassa valttia, ja sehän meille sopii.

Rohkenen todeta, että Iisalmessa on tehty asioita oikein, kun meidät on kuntamarkkinointikisassakin noteerattu korkealle. Huomionarvoista on myös se, että Iisalmi on ainoa finaaliin yltänyt kunta muiden finalistien ollessa erilaisia kuntayhtymiä ja yhteisöjä. Olemme tässäkin kokoamme suurempi, kuten monessa muussakin yhteydessä muistamme kertoa! Jännityksellä odotamme, kuinka meidän kisassa sitten käy, kun voittaja syyskuussa julkistetaan.

Vaikka Kuntaliiton kisassa menestymiseen voi olla tyytyväinen, ei sillä kuitenkaan yksin tulevaisuutta tehdä. Tähtäimemme on yhä vuodessa 2030, jolloin tavoitteenamme on olla Suomen houkuttelevin seutukaupunki. Vasta tuolloin voimme arvioida lopullisemmin työmme tulosta.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 27.5.2020.

Harva tietää, moni arvaa

Arvostukseni pankkialan ihmisiä kohtaan on noussut viime vuosina. Todelliset ammattilaiset nimittäin jättävät yleensä ennemmin vastaamatta kuin arvaavat oikeaa lukua tai vastausta. Myöhemmin he kyllä palaavat asiaan vastauksen selvitettyään. Jos ei jotain varmaksi tiedä, onkin parempi usein olla hiljaa.

Tarkka ja oikea tieto on nykyaikana kultaakin arvokkaampaa, ja sitäkin on saatavilla, jos osaa etsiä ja olla riittävän kriittinen. Virheellinen tieto tai arvailu voi taas olla mittaamattoman turmiollista ja johtaa arvaamattomiin toimintaketjuihin. Sosiaalisessa mediassa, jonka tapahtumavirroissa kohtuuttomasti ajelehdimme, sekä oikean että virheellisen tiedon jakaminen on ennennäkemättömän helppoa.

Erityisen harmillista näin korona-aikana on se, että äkkirikastumisen toivossa ryntäileviä kullankaivajia on liikkeellä sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa kuin Lemmenjoella aikoinaan. Valtaosa näistä onnenonkijoista löytää jaettavaksi vain kissankultaa, joka hetken kimalluksen jälkeen osoittautuu täysin arvottomaksi ja mahdollisesti haitalliseksi. Todelliset elinkautistaan suorittavat kullankaivajat jäävät taas itsestään ääntä pitävien nousukkaiden jalkoihin.

Internet on pullollaan itseoppineita virologeja, väestötieteilijöitä ja niin edelleen, jotka pitävät kovaa melua. Parhaimpia ovat kaikkien alojen asiantuntijat, jotka suoltavat eetteriin helposti samaistuttavia ajatuksia ja toimintamalleja siitä, mitä nyt tulisi tehdä. Toki mielipiteensä saa jokainen tuoda ilmi, mutta usein sen myötä paljastaa vain tietämättömyytensä.

Vaikka seuraan aktiivisesti maailman menoa ja terveystaloustieteen koulutuksen saaneena voisin sulatella kimpaleeksi joitain hippusia koronan hoidosta järjestelmätasolla, en sitä tee. En lopulta tiedä aiheesta juuri mitään, ja on parempi jättää asian puntarointi ammattilaisten harteille. Samoin jätän monimutkaisemmat laskutoimitukset talouden luvuissa muiden laskettaviksi.

Suomi on maailman ehkä vähiten epäonnistunut yhteiskunta, ja sellaisena se säilyy tämänkin kriisin jälkeen. Hallituksemme tekee parhaansa, että kriisi selätetään mahdollisimman hyvin. Itse luotan viranomaisten arviointikykyyn ja siihen, että toteutettavat toimenpiteet ovat ja tulevat olemaan riittäviä tilanteen edetessä.

Kaikkea vastuuta ei kuitenkaan voi nyt heittää muiden harteille, sillä jokaisella meistä on vastuu pitää huolta itsestään ja lähimmäisistään. Huolenpito tapahtuu nyt parhaiten pysymällä kotona, noudattamalla viranomaisohjeita ja jättämällä spekulointi asiantuntijoille.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 7.4.2020.

Kuntatalouden haasteet ovat vasta edessä

Kunnilla on taas tilinteon hetki viime vuoden osalta, eikä tilannekuva näytä mairealta. Tilinpäätösarvioiden mukaan 225 kuntaa 310:stä tekee viime vuoden osalta negatiivisen tuloksen. Tämä on tarkoittaa, että vain reilulla neljänneksellä (27 %) kunnista viivan alle jää plussaa. Onneksemme Iisalmi kuuluu tähän neljännekseen ja taaksemme jää seitsemäs positiivinen toimintavuosi. Tämä onnistui vieläpä maakunnan alhaisimmalla kunnallisverotasolla. 

Liialliseen itsetyytyväisyyteen ei meilläkään tosin ole varaa tuudittautua, vaikka lähtökuopat ovat hyvät. Jo nyt haasteita ovat tuoneet tai ovat tuomassa mm. toimintamenojen kasvu ja merkittävät investoinnit. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet ja tulevat kasvamaan tulevaisuudessa merkittävästi väestön ikääntyessä. Tunnetusti pohjoissavolainen ja laajemmin itäsuomalainen geeniperimä altistaa väestömme monille perinnöllisille sairauksille, jotka pitävät takuuvarmasti sosiaali- ja terveydenhuollon menot tulevaisuudessakin korkealla tasolla. 

Vaikka väkemme on sairasta, on kuitenkin yksi syy kuntatalouden tilanteeseen sote-uudistuksen viivästyminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon menokehitykseen ei ole kyetty kansallisesti puuttumaan, vaikka varmasti jokainen kunta ja kuntayhtymä siihen omilla tasoillaan parhaansa mukaan pyrkivät. 

Viime vuoden lopulla käytiin maakuntalehdessämme keskustelua valtionosuuksista. Ymmärrettävästi aihe herättää mielenkiintoa siitä, mille kunnille valtionosuutta jaetaan ja kuinka paljon. Esimerkiksi Iisalmen tänä vuonna saama 2657 euroa asukasta kohden on seurausta alueemme väestötekijöistä. Samat tekijät ovat taustalla vaikkapa toisessa seutukaupungissa Raahessa (2549 euroa/asukas) ja maakuntakeskus Kajaanissa (3025 euroa/asukas). Valtionavustusten idea on tasata kustannus- ja tulopohjien eroja ja varmistaa, että kunnilla on olosuhteista, palvelutarpeesta ja kuntien tulopohjien eroista huolimatta edellytyksiä selvitä lakisääteisistä tehtävistään kohtuullisella verorasituksella. 

Kuntien tulopohjat eriytyvät väestömuutosten seurauksena, eivätkä kuntatalouden haasteet ole vain pienten kuntien päänvaivana. Ongelma onkin yhteinen läpi kuntakentän, sillä vuosina 2013-2018 väkiluku kasvoi vain kuudessakymmenessä kunnassa.  Julkisuudessa on väläytetty ratkaisuksi pienempien kuntien ahdinkoon ns. kevytkuntamallia, jolloin kunta voisi karsia palveluitaan. Tästä ei kuitenkaan ole ratkaisuksi, sillä tämä ei poista kuitenkaan kuntien tulopohjan ongelmia ja sitä, että peruspalvelut kuuluvat jokaiselle kansalaiselle maassamme. 

Jos terveydenhuoltojärjestelmä ei ala pian uudistua, jatkaa kuntatalous ahdingon kierteessään kohti pohjaa. Sieltä on pitkä matka pinnalle.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 21.2.2020.

Iisalmen ihmeen kivijalka valettiin jo varhain

Tuntemaamme vireää Iisalmea ei olisi, mikäli viisikymmentä vuotta sitten olisi toimittu toisin. Vuoden 1970 alusta alkaen oli kahden sijaan enää yksi Iisalmi, sillä Iisalmen maalaiskunta ja Iisalmen kaupunki olivat päättäneet lyödä hynttyyt yhteen.

Viimeiset vuodet ovat olleet kuntaliitosten suhteen hiljaisia. Tämän vuoden alusta toteutui vain yksi kuntaliitos, kun Valtimo ja Nurmes yhdistyivät, ja kahtena edellisenä vuonna 2018-2019 ei tapahtunut yhtään kuntaliitosta. Yhteistyötä voidaan syventää myös liitosta tekemättä ja epätietoisuus tulevaisuuden kuntakentän roolista on eittämättä hidastanut liitoshaluja kuntakentällä läpi maan.

Ennen Iisalmen maalaiskunnan ja Iisalmen kaupungin yhdistymistä käytiin luonnollisesti neuvotteluja ja asiaa puitiin maalaiskunnan ja kaupungin kesken, minkä jälkeen asia annettiin Kuopion lääninhallituksen käsiin. Olipa myös naapurikunnilla omia avauksia Ylä-Savon aluejaon suhteen. 1960-luvulla oli puheissa, että itäisiä osia Iisalmen maalaiskunnasta olisi liitetty Sonkajärveen, eteläisiä osia Pielaveteen ja läntisiä Kiuruveteen. Pieniä aloja siirtyikin naapurikuntiin.

Maalaiskuntaa ei kuitenkaan haluttu pilkkoa osiin. Tästä niin maalaiskunnan kuin kaupunginkin edustajat olivat yksimielisiä, ja asia kirjattiin myöhemmin yhdistymissopimukseen. Maalaiskunta ja kaupunki yhdistyivät lopulta varsin sopuisasti. Päätöksestä jätettiin lopulta vain kaksi eriävää mielipidettä Iisalmen maalaiskunnan päättävässä kokouksessa.

Viidenkymmenen vuoden takainen yhdistyminen oli tutkijoidenkin mukaan molemmille osapuolille eduksi. Tehty kuntaliitos osoittaa sen, miten tietyissä tilanteissa kuntaliitos voi olla paikallaan. Myöhemmin maassamme on tehty varmasti onnistuneita ja myös epäonnistuneita liitoksia, sillä toivotut hyödyt eivät ole aina toteutuneet. Viidenkymmenen vuoden takainen liitos on ainakin yksi onnistuneista.

Huomionarvoista yhdistymissopimuksessa on, että siihen on kirjattu meille nykyisillekin päättäjille hyvä muistutus yhdistymisajoilta: “koko alueen väestön kunnallisia palveluita tyydytetään, huomioon ottaen sekä haja-asutusalueen että keskuksen kehittämistarpeet”. Vaikka Iisalmi on kaupunki, eivät kaikki kuntalaiset asu taajama-alueen sisällä.

En usko, että Iisalmi olisi vahva ja hyvämaineinen seutukaupunki, mikäli päättäjät eivät olisi aikoinaan osanneet nähdä kuntaliitosta mahdollisuutena. Emme varmasti puhuisi myöskään Iisalmen ihmeestä. Nyt Iisalmi on tunnustuksen saanut seutukaupunki, joka kisaa monilla mittareilla tämän kategorian kärkisijoista.

Kiittää sopiikin viidenkymmenen vuoden takaisia päättäjiä siitä, että eväät hyvälle kehitykselle alueellamme ovat olemassa. Nähtäväksi jää, millaiseksi alueemme seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana kehittyy.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 5.1.2020.

Se on syöpä

Ei ole uutinen, että väestö ikääntyy meillä Suomessa aiheuttaen suuria vaateita niin sosiaali– ja terveydenhuollon kuin vaikkapa eläkejärjestelmän rakenteisiin ja kehittämiseen. Väestön ikääntyessä myös syöpätapausten määrä maassamme kasvaa. Tänäkin vuonna noin 35 000 suomalaista saanee syöpädiagnoosin ja yhä useampi siitä selviää. 

Suomi on rekisteritiedon luvattu maa ja kuten muistakin sairauksista, myös syövästä, on olemassa kattavia kansallisia tilastoja. Kaksi vuotta sitten kaivelin rekisteritietoja alueellisista eroista ja hämmennyin, kuinka kahden vierekkäisen maakunnan välillä eturauhassyövän viiden vuoden eloonjäämisluvussa oli lähes kymmenen prosenttiyksikön ero. Viiden vuoden eloonjäämisluvulla tarkoitetaan prosenttiosuutta potilaista, jotka ovat elossa viisi vuotta diagnoosin jälkeen. 

Eroa ei tässä tapauksessa voinut selittää Pähkinäsaaren rauhan rajalla, joka tunnetusti jakaa Länsi- ja Itä-Suomen väestöllisesti kahtia, sillä molemmat verrokkimaakunnat sijaitsevat vierekkäin täällä sairaassa idässä. Mietin, voiko syy olla hoitoon hakeutumisessa ja hoitoketjuissa, jotka viivästyttävät syöpädiagnoosia ja myös hoitoja? 

Suomen Syöpäinstituution säätiö jätti kymmenen vuotta sitten aloitteen sosiaali– ja terveysministeriölle kansallisen syöpäkeskuksen perustamisesta Suomeen. Nyt kansallisen syöpäkeskuksen perustamissopimus on allekirjoitettu. Kansalliselle syöpäkeskukselle ja jo aiemmin perustetuille alueellisille syöpäkeskuksille on ladattu paljon tehtäviä, joissa riittää sarkaa vuosiksi eteenpäin. Kansallinen syöpäkeskus tulee koordinoimaan syövänhoitoa ja tutkimusta kansallisesti, kun alueelliset syöpäkeskukset toimivat kukin omien yliopistosairaaloidensa erityisvastuualueilla samojen tehtävien äärellä. 

Syövän hoitokäytännöt muuttuvat uusien menetelmien kehittyessä nopeasti ja kansallinen ohjaus on tarpeen, jotta palveluiden yhdenvertainen saavutettavuus voidaan turvata. Tekemistä riittää, että muun muassa alueellisia eroja hoitoon pääsyssä saadaan kavennettua ja jokaisella syöpään sairastaneella on maassamme yhdenvertaiset mahdollisuudet saada hoitoa ja osallistua esimerkiksi uusiin lääketutkimuksiin.  Kun hoitopolut ovat kunnossa ja kansallisesti yhdenveroisia, voivat tavoitteet toteutua. Silloin aiemmin mainittujen verrokkimaakuntien eloonjäämisluvuissa ei pitäisi olla merkittävää eroa. 

Vuosituhannen alun elokuvassa Menolippu Mombasaan lääkäri totesi nuorelle miehelle: se on syöpä. Tulevaisuudessa yhä useampi meistä tulee kuulemaan nuo järisyttävät sanat. Tulevaisuudessa kuitenkin kuolleisuus alenee ja syöpään sairastuneet elävät yhä pidempään ja yhä terveempinä. Myös tasa-arvoisuuden pitäisi lisääntyä, kun aloite kansallisesti syöpäkeskuksesta on lopulta konkretisoitunut käytännön toimenpiteiksi.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 7.11.2019.

Emme odota ihmeitä

Väki vähenee meillä Pohjois-Savossa, mutta miten käy lopulta pitojen? Tätä tutusta sanonnasta johdettua kysymystä olen pohtinut viime aikojen väestöennusteiden ja -trendien myötä. Jos suunta ei muutu, vähenee väki yksistään Pohjois-Savossa vajaalla 20 000 hengellä vuoteen 2040 mennessä. Tahti on siis noin tuhat asukasta vuodessa. 

Ylä-Savo ja Iisalmi eivät ole erillinen saareke, jota trendit eivät koettelisi. Väkiluvun alenemaa vastaan tehdään meillä kovasti töitä. Visionamme Iisalmessa on olla Suomen houkuttelevin seutukaupunki vuonna 2030. Tavoite on täysin saavutettavissa ja Iisalmi sijoittuikin keväällä 2019 tehdyssä seutukaupunkitutkimuksessa sekä veto- että pitovoiman saralla kärkikymmenikköön.  

Kaupunki tekee osansa alueen veto- ja pitovoiman eteen, jotta asumisen, elämisen ja yrittämisen edellytykset ovat kohdillaan. Jo nyt Iisalmessa esimerkiksi koululaiset saavat keskimääräistä enemmän opetusta, ja pyrimme muutenkin rakentamaan lapsimyönteistä ilmapiiriä. Vaikka ilmapiiri on suotuisa, ei meillä, kuten ei muuallakaan, lapsia synny entiseen malliin. Kehitystä voi luonnehtia nopeaksi ja dramaattiseksi. 

Yksi syy syntyvyyden alenemaan on muuttuneiden asenteiden lisäksi nuorten epävarmuus tulevasta, mikä muun muassa nostaa ensisynnyttäjien keski-ikää. Millenniaalit ovat varovaista sukupolvea, ja se näkyy myös suhtautumisessa vanhemmuuteen”, pohti tutkimusprofessori Anna Rotkirch 13.10. Helsingin Sanomissa. Eikä tämä tarkoita sitä, etteikö epävarmuutta olisi ennenkin ollut. Nykyaikaa leimaa kuitenkin uudella tavalla pyrkimys elämän eri osa-alueiden optimointiin ennen perheen perustamista.  

Vaikka tasa-arvo ei maassamme ole täydellinen, on Suomessa naisten asema kuitenkin maailman kärkeä. Tästäkin huolimatta syntyvyys alenee meillä jyrkimmin, ja tämä luo paineita erityisesti tulevaisuuden julkiseen talouteen, joka kuntasektorilla jo nyt näyttää sakkaamisen merkkejä. Yksin Pohjois-Savossa tehdään miinusta noin 90 miljoonan euron lottopotin verran, kuten Savon Sanomat 10.10. havainnollisti. 

Vaikka jättipotteja ei Iisalmen seudulle ole hetkeen tullut, ovat alueemme vahvat yritykset olleet suuriakin lottovoittoja parempia osumia seudullemme. Kun huippuyritykset tarjoavat työtä ja toimeentuloa sekä Iisalmen kaupunki tekee parhaansa, että kuntalaisille taataan mahdollisuudet elää ja viihtyä, pitäisi alueellamme olla veto- ja pitovoimaa. Usko ja luotto tulevaisuuteen onkin kova. Kaupungin lokakuussa alkanut markkinointikampanja viestii tätäkin sanomaa. 

Väestöennusteet näyttävät Iisalmenkin osalta karuilta, mutta teemme parhaamme, että ennusteet eivät kävisi toteen. Uskallankin väittää, että meillä pidot paranevat vaikka väkiluku kasvaisikin. Emme odota täällä ihmeitä, me teemme niitä.

* Teksti on julkaistu Iisalmi-lehdessä 1.11.2019.

Milloin raiteilla liidetään?

Internetin ihmeellisessä maailmassa vastaani tuli kooste joidenkin maailmanhistorian kannalta merkittävien projektien aikataluista. Listauksessa olivat mukana niin Apollo-ohjelma kuin Kheopsin pyramidien rakentaminen. Suuria hankkeita on osattu suunnitella ja viedä määrätietoisesti päätökseen, kun tahtoa on ollut: Panaman kanavakin valmistui kymmenessä vuodessa, kun töihin käytiin tosissaan vuonna 1904. Ei näiden vertaaminen suoraan suomalaisiin hankkeisiin ole hedelmällistä, mutta tiivistys oli oivaltava. Meillä osataan ainakin selvittää ja suunnitella.

Itä-Suomessa meillä taitaa olla käsillä yhdenlainen selvitysprojekti, kun itärata on yhä piirtopöydällä. Hallitusohjelmaan kirjatusta itäradasta käynnistyy vielä selvitys, missä eri vaihtoehtoja puntaroidaan. Kuitenkin samanaikaisesti Helsingistä Tampereen ja Turun suunnalle nopeita junayhteyksiä aletaan jo suunnitella. Näin linjasi reilu viikko sitten liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) Itäsuomalaisittain tämä herätti ihmetystä ja oli luonnollisesti pettymys. Itä-Suomi ei saisi olla mikään jäännöserä, johon palataan, kun muistetaan.

Itäradan toteuttamisesta on olemassa kolme vaihtoehtoista linjausta. Näistä yksi yhdistäisi Lahden ja Mikkelin, toisessa vaihtoehdossa raiteet veisivät Helsingistä Porvooseen ja sieltä Kouvolaan. Kolmas vaihtoehto, niin sanottu rantarata, kehittäisi yhteyttä Helsingistä Lappeenrantaa päin.

Jokaisessa linjauksessa on puolensa, mutta jos tarkastellaan alue- ja väestötekijöijöitä, olisi luonteva valita linjaus, jonka vaikutuspiiri olisi laajin ja joka toisi siis laajimmin elinvoimaa Itä-Suomeen. Tällöin puhutaan kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta, joista Helsinki-Porvoo-Kouvola -linjaus saa laajimmin tukea. Aito itärata onkin alueemme elinvoiman kannalta ehdottoman tärkeä. Ylen uutisessa (24.5.) Joensuun kaupunginjohtaja toteaakin, kuinka nykyisen itäisen radan vaikutuspiirissä on 930 000 asukasta. Jos koko Suomen elinvoimaa ei kyetä kehittämään, ovat väestöennusteet meillä päin karut. Parinkymmenen vuoden päästä meitä voi olla vain noin 800 000.

Ei itärata yksi aluettamme pelasta, mutta sillä tulee olemaan kiistämättä merkittävä vaikutus elinvoimaamme. Elinvoiman puolesta on myös liputtanut konsulttioimisto MDI, joka nimenä tulee usein esiin, kun aluetutkija Timo Aroa kuuntelee. MDI:n mukaan nopeammat junayhteydet houkuttelisivat asukkaita ja yrittäjiä. Tämä viesti kannattaa ottaa tosissaan.

Olemme kaiken lisäksi Itä-Suomessa valmiita itäradan edistämiseen. Hankeyhtiön valmisteluun ovat sitoutuneet useat kaupungit, Iisalmi mukaan lukien. Savolaiseksi projektiksi itärata ei myöskään jää, sillä onhan mukana kaupunkeja laajasti Itä-Suomesta yli maakuntarajojen. Vielä kuitenkin saamme odotella selvitystä, vaikka olisimme jo toimimaan.

Apollo-ohjelma sai ihmisen Kuuhun kahdeksassa vuodessa. Selvitysten mukaan itärata pitäisi saada kuntoon viimeistään 2030-luvulla, mutta tällä tahdilla ihminen taitaa ehtiä Marsiin ennen kuin lentävä kalakukko liitää Helsinkiin uutta reittiä

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 19.9.2019.

Virratkoon vedet vapaina

Reilu viikko sitten Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi melkoisen uutisen, kun se kertoi valtion osallistuvan Hiitolanjoen ennallastamishankkeeseen. Tätä kolumnia torstaina kirjoittaessani uutisoitiin myös, että Suomen pohjoisimman vesivoimalan lakkauttamista selvitetään Inarissa.

Laatokkaan laskeva Hiitolanjoki on Suomen ainoa joki, jossa esiintyy täysin luonnonvarainen järvilohikanta. Nyt lohen ja muiden kalojen nouseminen Suomen puolelle on tyssännyt patoihin, jotka ovat rakennettu aikoinaan sähköä tuottamaan. Kun Hiitolanjoki saadaan ennallistettua, on vaelluskalakantojen luontainen lisääntyminen mahdollista. Tämä mahdollistaa tulevaisuudessa myös enemmän kireitä siimoja vapaa-ajankalastajille, kun aika on valmis. Samoin käy Inarissa, jos suunnitelmat toteutuvat.

Viimeisimpien vuosien aikana kalareissuilla kulkiessani olen pohtinut vesistöjemme ja erityisesti koskiemme kuntoa. Usein mieleeni hiipii myös kalastuksen sääntely.

Aikoinaan Savostakin on kalastettu muun muuassa Maaningan Viannankoskelta Ruotsin hoviin jaloja kaloja, mutta nyt nuo ajat ovat muisto vain. Kosket ovat perattu ja padottu sekä maa- ja metsätalous samentanut vetemme. Toisaalta ilman ihmisen ehdoilla tapahtunutta elinkeinojen harjoittamista olisi täällä Ylä-Savossakin ollut vuosisata sitten kovin ankeaa.

On kuitenkin surullista, että edeltävien sukupolvien elinkeinojen harjoittaminen on tuhonnut niin monta vettä meillä kuin muuallakin Suomessa. Maailman vesiin ja vesipulaan en tässä kirjoituksessa tohdi surussani mennä. Puhtaasta vedestä kamppaillaan jo nyt ja tullaan kamppailemaan tulevaisuudessa entistä rajummin: puhdas vesi ei ole elämän elinehto ainoastaan kaloille.

Nyt ajat ovat kuitenkin toiset ja kunnianhimoisilla toimenpiteillä koskia saadaan ennalleen, kuten Hiitolanjoki osoittaa. Pienet padot ja voimalat tulisi murtaa kaikkialla Suomessa ja antaa vesien virrata vapaasti. Investointeja ei ainakaan pienempiin voimaloihin tarvita. Inarissakin vanhan voimalan lopetusta puoltavat vaelluskalojen elinolojen parantamisen lisäksi taloussyyt. Antaa isojen voimaloiden ja suurten padottujen jokien jauhaa sähköä, kun kerran niiden vesistöt ovat aikoinaan myllätty.

Pienempien voimaloiden purkaminen ja jokien ennallistaminen vaatii eri toimijoiden laajaa yhteistyötä, onhan tässä kyse myös jo kerran saavutetusta edusta sähkömyllyn muodossa. Hiitolanjoki on oiva esimerkki siitä, että yhteistyö ja joen ennallistaminen on mahdollista. Rahaa ja vaivaa se toki vaatii.

Eikä yksin jokien ennallistaminen auta. Maa- ja metsätalouden suhteen on menty jo vuosia oikeaan suuntaan, mutta tälläkin saralla on vielä paljon tehtävää, ettei yhtään ojaa perata liian lähelle vesistöä tai ravintoaineita päädy järviin.

Myös säätelemällä ammattimaista ja vapaa-ajan verkkokalastusta mahdollistamme yhä useamman jalokalan nousemisen kutemaan. Tämä paitsi kasvattaa kalakantoja, myös nostaa saaliin mahdollisuutta muille kalastajille. Kalastajat taas tuovat palveluita käyttäessään rahaa alueelle, minkä myötä virvoittavat virrat ulottuvat rantapenkkoja pidemmällekin – myös tuleville sukupolville.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 3.8.2019.