Kunnan hiilijalka ei saisi painaa

Yksi ensimmäisiä kasvokkain toteutuneita tapaamisia kevään jälkeen oli pari viikkoa sitten pidetty KESTO-hankkeen palaveri. Oli mukava istua kasvotusten pitkästä aikaa ja aihe oli myös tärkeä: kehittää energiankäyttöä ja materiaalitehokkuutta Iisalmessa. Hankkeen ajatuksena on laatia mm. seudullinen ilmasto-ohjelma meille Ylä-Savoon sekä kuntakohtaiset toimintasuunnitelmat. Tälläkin sarallla Ylä-Savossa mennään yhdessä eteenpäin! Myös maakunnassamme on tekeillä ilmastotiekartta, ja tämä kulkee käsi kädessä KESTO-hankkeen kanssa.

Julkisten organisaatioiden, kuten esimerkiksi kuntien ja kuntayhtymien panos ei ole merkityksetön ilmastoasioissa. Esimerkiksi kuntien vallassa olevalla kaavoituksella ohjataan liikennevirtoja ja rakentamista. Monet julkiset organisaatiot kunnista kuntayhtymiin ovat myös merkittäviä rakentajia ja työllistäjiä. Teoillaan julkiset organisaatiot voivatkin vaikuttaa merkittävästi ihmisten tekoihin työympäristöissä ja rakentamisen ratkaisuissa. Esimerkiksi sadan miljoonan sairaalahankkeessa tehdyt ratkaisut vaikuttavat aika lailla urakan hiilijalanjälkeen ja rakennuksen energiatehokkuuteen.

Jotta KESTO-hankkeen myötä tehtävä ilmastotyö ei jää vain toimintasuunnitelmiksi ja ilmasto-ohjelmiksi, täytyy ryhtyä sanoista tekoihin. Toiminnasta täysin irrallisena paperina ilmasto-ohjelmilla, kuten muillakaan linjapapereilla, ei tee paljoakaan.

Kun vaikkapa Iisalmen kaupungin strategiaa seuraavan kerran päivitetään, on siinä hyvä olla sopivia juonteita, jotka tukevat tulevaisuuden kannalta kestäviä valintoja. Näin vähän kerrassaan toimintatavat juurtuvat osaksi arjen toimintaa.

Kunnissa on myös tärkeää löytää sellaiset tavoitteet, joihin voidaan porukalla sitoutua. Sama pätee myös muiden tavoitteiden asettamiseen. Kunnianhimoa täytyy olla myös sopivasti, mutta yliampuvien tavoitteiden riskinä on se, että ne lannistavat enemmän kuin innostavat ja sitouttavat.

Se, että tulevaisuudessa ilmastoasioita on otettava huomioon, ei tarkoita sitä, etteikö oikeansuuntaisia tekoja olisi jo nyt Iisalmessa tehty. Kaupungin virkamatkoilla on mahdollisuus käyttää sähköautoa ja ruokahävikkiä on vähennetty myymällä ylijäämäruokaa, näin muutama teko mainitakseni. Ja lisää on tulossa.

Kaupunginhallitus näytti viime kokouksessaan vihreää valoa kahdelle asialle, jotka voidaan nähdä yhdenlaisina ilmastotekoina. Ensinnäkin valtuustoaloitteeseen, jossa peräänkuulutettiin puurakekentamista, suhtauduttiin myönteisesti. Kuten mainittua, rakenneinvestoinneissa suunnittelulla ja materiaalivalinnoilla on suuri merkitys investointien aiheuttamaan hiilijalanjälkeen. Hiilijalan painauma saisi tulevaisuudessa olla kevyt tai jopa olematon.

Toisena aihepiirin asiana kaupunginhallitus puolsi kaupungin maiden vuokraamista tuulivoiman tarpeisiin Kajaanin puolella. Jos suunnitelmat etenevät mallikkaasti, tulevaisuudessa kaupungin mailla tuotetaan tulevaisuudessa vihreää sähköä.

Tulevaisuudessa ilmastoasoissa liikkumavara kapenee. Siksi työ paremman huomisen puolesta on tärkeää aloittaa heti, ellei sitä ei vielä ole aloitettu.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 1.9.2020.

Kaivoslaki on päivitettävä vihdoin 2000-luvulle

Viime viikolla julkaistu hallitusohjelma on kiinnostavaa luettavaa ja uusia tuulia on luvassa monille eri sektoreille. Ohjelmaan sisältyy myös aikeita uudistaa kaivospolitiikkaa, minkä vaikutukset ovat laajemmat kuin äkkiseltään arvaisi.

Teimme reilu pari vuotta sitten Jyväskylän yliopistoon pro gradu -tutkielman sosiaalisesta kestävyydestä kaivannaisteollisuudessa.  Gradussa pohdimme muun muassa, kuinka luontoarvoja ja kaivannaisten hyödyntämistä ei voida erottaa toisistaan, ja kuinka tasapainon löytäminen näiden luontoresurssien käyttämiselle on tärkeää. Toimme esiin myös vanhentuneen kaivoslain kehittämisen tärkeyden. Kysyimme myös: voiko kaivostoiminta koskaan olla sosiaalisesti kestävää vaikutusalueellaan?

Hallitusohjelmassa linjataan, että kaivoslaki uudistetaan. Lähtökohtana uudistamiselle on ympäristönsuojelun ja paikallisen hyväksyttävyyden sekä vaikutusmahdollisuuksien parantaminen.

Juuri paikallinen hyväksyttävyys ja kaivostoiminnan sosiaalinen kestävyys, sekä toisaalta sosiaalinen oikeutus nousivat tutkielmassamme epäkohtina esiin. Media-aineiston tarkastelu osoitti, ettei paikallisella tasolla kaivannaistoimintaa koettu sosiaalisesti hyväksyttäväksi, vaikka yleisesti ottaen puhuttiin, kuinka kaivannaiset ovat meille yhteistä kansallisomaisuutta, josta kaikki hyötyvät, erityisesti paikallisesti. Tarkastellussa asiakirja-aineistossa, joka kuvasti valtiollista diskurssia, sosiaalisen kestävyyden ja oikeutuksen ongelmaa sen sijaan ei nähty.

Kaivos sijaitsee aina jossain ja on jollekin yhteisölle aina paikalliskysymys, olkoon tämä yhteisö vaikkapa kunta, matkailutoimintaa harjoittavat yrittäjät tai porojaan laiduntava paliskunta. Jos haluamme kaivoksien kehittyvän Suomessa ja kenties uusia perustettavan, onkin koko prosessille saatava sosiaalinen hyväksyntä ja oikeutus.

Toisena nostona hallitusohjelmasta otettakoon kaivosveron mahdollisuus. Harmillisesti kirjaus on ohjelmassa vain selvitettävänä asiana, kuten moni muukin asia hallitusohjelmassa. Toki asia tulee ensin selvittää, vaikkakin kaivosyhtiöt halutaan selkeästi panna verolle ja tälle löytyy poliittinen tahto. Vielä alkuvuodesta kaivosveroa kannatti kuusi eduskuntapuoluetta (Yle 10.1.2019). Myös gradussamme näimme kaivosveron yhtenä kaivostoiminnan haittojen kompensointina yhteiskunnalle.

Kaivannaistoiminnan hyväksyttävyyden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että maaperän kaivannaisista saadaan yhteiskunnalle kohtuullinen korvaus. Tämä tarkoittaa erillisen kaivosveron käyttöönottamista sekä myyntivoittojen verottamista silloinkin, kun kaivosyhtiöiden omistajuus on rajojemme ulkopuolella. Jokaisen kaivoksen taru on rajallinen ja kerran louhittua kaivannaista ei ilmesty uudelleen louhittavaksi. Yhteiskunnan on siksi saatava osansa maan aarteista kaivoksen toiminta-aikana.

Lopuksi todettakoon, että kaivoslakia kyllä uudistettiin muutama vuosi sitten. Tuolloin lakiin jäi valuvikoja ja uusinta kaivoslakia on kritisoitu voimakkaasti. Kaivoslaki onkin päivitettävä aidosti 2000-luvulle, kuten tuoreessa hallitusohjelmassa viitoitetaan.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.6.2019.

Hullut päivät johtavat tuhoon

Pari viikkoa sitten julkaistiin IPCC:n eli hallitusten välisen ilmastopaneelin ilmastoraportti, jonka keskeiset asiat tulisi jokaisen lukutaitoisen ihmisen sisäistää. Viimeistään viime vuoden lopulta, jolloin tapasin WMO:n eli Maailman ilmatieteen laitoksen pääsihteeri Petteri Taalaksen, olen itse pohtinut syvemmin ilmaston tilaa. Samalla olen alkanut entistä voimakkaammin miettiä omaa toimintaani ja päätöksieni seurauksia tässä globaalissa maailmassa, jolle valitettavasti löytyy haudankaivajia vielä vuosia ennen kuin hiilidioksidipäästöt saadaan kuriin.

Sitra on luonut viime viikkoina suosituksi nousseen elämäntapatestin, jolla voi mitata oman hiilijalanjälkensä. Mittaristo menee kohdallani punaiselle viimeistään liikenteen ja matkailun osalta, joita muuten maltilliset kulutustottumukseni eivät millään pysty kompensoimaan. Jokainen alkava kilometri yksin auton ratissa on yksiselitteisesti liikaa. Toisaalta töihin pitää matkustaa Viitostietä pitkin, enkä kiireyttäni ja mukavuudenhaluuttani osaa autosta tinkiä.

Yksittäisen ihmisen ratkaisut ovat tärkeitä, mutta riittävästi maailmanmeno muuttuu vain isoilla linjoilla. Myös sellaisiin ratkaisuihin on helpompi tyytyä, jossa kaikki ovat mukana. Tämänkin vuoksi ympäristön kannalta kestävien ratkaisujen on noustava päätöksenteon keskiöön jokaisella tasolla.

Ilmaston kuormittuminen on monen tekijän summa, mutta yksi keskeinen osa tätä on kiistatta liikenne ja liikkuminen. Esimerkiksi yksi valtamerilaiva voi päästää huuruja ilmaan saman verran kuin sadattuhannet autot. Huviristeilyt ja eri järjestöjen laivaseminaarit ovatkin ympäristönäkökulmasta vastuuttomia, sillä ravintoloita ja kokoushuoneita löytyy mantereeltakin. On vesiliikenteellekin tilauksensa: esimerkiksi proomuilla puunkuljettaminen oikealla kuormalla on kannattavaa ja jokainen nippu puita laineilla pois tieliikenteestä.

Kuitenkin autoilu on meille monelle läheisempi asia kuin laivaliikenne raskaine päästöineen. Ajan itsekin liikaa ja poden siitä huonoa omatuntoa. Autoilun määrän vähentämisen lisäksi tulisi pohtia, miten esimerkiksi hyvillä tie- ja ajo-olosuhteilla ja tulevaisuuden älykkäällä liikenteellä voidaan saada liikenteen päästöjä alas. Samalla liikenneturvallisuus paranee ja matka-ajat lyhenevät. Edellä mainittuja asioita tulee kehittää varsinkin alueilla, joissa toimiva joukkoliikenne tyssää vähäiseen väestöön. Myös se, ettei vaikkapa Viitostiellä tarvitsisi hidastella kuuteenkymppiin vain kiihdyttääkseen kohta takaisin matkanopeuteen säästäisi isossa kuvassa jo jonkun litran polttonestettä tai kilowatteja sekä paljon puhuttua aikaa, jota nykyihmisellä ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi.

Kun polttoainetta säästyy, säästyy myös rahaa. Tämän voi käyttää taas kuluttamiseen. Vai voiko sittenkään? Elämme hulluja päiviä, jotka eräs kauppaketju on lanseerannut iskulauseekseen. Näillä päivillä kannustetaan kuluttamaan ja kuluttamaan. Valitettavasti hullut päivät eivät rajoitu vain kaupantekoon, vaan ilmiö on universaali.

Kyllä ostaa ja kuluttaa saa, mutta vain tarpeeseen ja kestävästi. Muuten hullut päivät johtavat meidät kaikki maapallomme mukana ennenaikaiseen hautaan. Hautajaisia vietetään IPCC:n raportin mukaan aiemmin kuin olemme ajatelleet, jos emme toimi nyt.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 21.10.2018.