Kaivoslaki on päivitettävä vihdoin 2000-luvulle

Viime viikolla julkaistu hallitusohjelma on kiinnostavaa luettavaa ja uusia tuulia on luvassa monille eri sektoreille. Ohjelmaan sisältyy myös aikeita uudistaa kaivospolitiikkaa, minkä vaikutukset ovat laajemmat kuin äkkiseltään arvaisi.

Teimme reilu pari vuotta sitten Jyväskylän yliopistoon pro gradu -tutkielman sosiaalisesta kestävyydestä kaivannaisteollisuudessa.  Gradussa pohdimme muun muassa, kuinka luontoarvoja ja kaivannaisten hyödyntämistä ei voida erottaa toisistaan, ja kuinka tasapainon löytäminen näiden luontoresurssien käyttämiselle on tärkeää. Toimme esiin myös vanhentuneen kaivoslain kehittämisen tärkeyden. Kysyimme myös: voiko kaivostoiminta koskaan olla sosiaalisesti kestävää vaikutusalueellaan?

Hallitusohjelmassa linjataan, että kaivoslaki uudistetaan. Lähtökohtana uudistamiselle on ympäristönsuojelun ja paikallisen hyväksyttävyyden sekä vaikutusmahdollisuuksien parantaminen.

Juuri paikallinen hyväksyttävyys ja kaivostoiminnan sosiaalinen kestävyys, sekä toisaalta sosiaalinen oikeutus nousivat tutkielmassamme epäkohtina esiin. Media-aineiston tarkastelu osoitti, ettei paikallisella tasolla kaivannaistoimintaa koettu sosiaalisesti hyväksyttäväksi, vaikka yleisesti ottaen puhuttiin, kuinka kaivannaiset ovat meille yhteistä kansallisomaisuutta, josta kaikki hyötyvät, erityisesti paikallisesti. Tarkastellussa asiakirja-aineistossa, joka kuvasti valtiollista diskurssia, sosiaalisen kestävyyden ja oikeutuksen ongelmaa sen sijaan ei nähty.

Kaivos sijaitsee aina jossain ja on jollekin yhteisölle aina paikalliskysymys, olkoon tämä yhteisö vaikkapa kunta, matkailutoimintaa harjoittavat yrittäjät tai porojaan laiduntava paliskunta. Jos haluamme kaivoksien kehittyvän Suomessa ja kenties uusia perustettavan, onkin koko prosessille saatava sosiaalinen hyväksyntä ja oikeutus.

Toisena nostona hallitusohjelmasta otettakoon kaivosveron mahdollisuus. Harmillisesti kirjaus on ohjelmassa vain selvitettävänä asiana, kuten moni muukin asia hallitusohjelmassa. Toki asia tulee ensin selvittää, vaikkakin kaivosyhtiöt halutaan selkeästi panna verolle ja tälle löytyy poliittinen tahto. Vielä alkuvuodesta kaivosveroa kannatti kuusi eduskuntapuoluetta (Yle 10.1.2019). Myös gradussamme näimme kaivosveron yhtenä kaivostoiminnan haittojen kompensointina yhteiskunnalle.

Kaivannaistoiminnan hyväksyttävyyden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että maaperän kaivannaisista saadaan yhteiskunnalle kohtuullinen korvaus. Tämä tarkoittaa erillisen kaivosveron käyttöönottamista sekä myyntivoittojen verottamista silloinkin, kun kaivosyhtiöiden omistajuus on rajojemme ulkopuolella. Jokaisen kaivoksen taru on rajallinen ja kerran louhittua kaivannaista ei ilmesty uudelleen louhittavaksi. Yhteiskunnan on siksi saatava osansa maan aarteista kaivoksen toiminta-aikana.

Lopuksi todettakoon, että kaivoslakia kyllä uudistettiin muutama vuosi sitten. Tuolloin lakiin jäi valuvikoja ja uusinta kaivoslakia on kritisoitu voimakkaasti. Kaivoslaki onkin päivitettävä aidosti 2000-luvulle, kuten tuoreessa hallitusohjelmassa viitoitetaan.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.6.2019.

Kuka louhii kansallisaarteitamme tulevaisuudessa?

Suomi on monessa mielessä mielenkiintoinen maa ulkomaalaisille toimijoille. Näin voi todeta, kun on seurannut esimerkiksi viime aikojen keskustelua kaivannaisalan ympärillä. Kaivannaisalan lisäksi Suomi näyttäytyy äärimmäisen kiintoisana maana tehdä terveysalan tutkimusta.

Olemme siis molemmilla aloilla kansainvälisesti maailman kiinnostavimpien maiden joukossa. Voidaan myös todeta, että molemmille aloille kätkeytyy oikeita kansallisaarteita: kaivannaisia ja terveysdataa. Molempien arvo tulevaisuudessa tullee vieläpä vain kasvamaan.

Suomalaiset sosiaali- ja terveydenhuollon tietovarannot, vaikka kovin sekavia osaavat ollakin, ovat keränneet kattavasti suomalaista terveystietoa vuosikymmenten ajan. Sosiaaliturvatunnuksemme mahdollistaa terveystiedon yhdistämisen ja varsin homogeeninen geeniperimämme antaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia uusille tutkimuksille. Näiden lisäksi kansallinen biopankkimme on alkanut koota näytteitä ja tietoa tutkimusta varten.

Kaivannaisteollisuudelle Suomi tarjoaa myös oivan toimintaympäristön. Maaperämme on hyvin kartoitettu, infrastuktuuri on kehittynyttä sekä yhteiskunnalliset olot ovat vakaat. Olosuhteet kaivannaisteollisuudelle ovatkin Suomessa otolliset, ja kansainväliset yhtiöt ovat oivaltaneet tämän. Samanaikaisesti valtio on vetäytynyt omistuksistaan viime vuosikymmenten aikana. Suomi on noussut kansainvälisten kaivosyhtiöiden silmissä houkuttelevimmaksi maaksi investoida.

Uudehkoa kaivoslakia on kritisoitu voimakkaasti ja esitetty kehitettäväksi. 1700-luvun jäänne kaivoslaissa, eli ”löytäjä saa pitää” -periaate, josta monissa maissa on luovuttu kaivoslainsäädäntöä uudistettaessa, on herättänyt ihmetystä. Kaivoslainsäädäntöä uudistaneita muita maita yhdistää usein se, että nämä ovat alkaneet periä kaivosyrityksiltä korvauksia. Kaivosyhtiöt halutaan myös Suomessa panna verolle, maksamaan louhituista kaivannaisista. Kaivosveroa kannattaakin kuusi eduskuntapuoluetta (Yle 10.1.2019).

Olemme viime vuosien aikana myyneet halvalla maaperiemme kätköissä lymyäviä kaivannaisia. Peliä ei ole vielä menetetty ja kaivoslakia ja toimialan sääntöjä ehditään perkaamaan ennen kuin maaperämme on tyhjä. Kyse on lopulta ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta ja yhteisestä kansallisomaisuudestamme.

Terveydenhuollon tietovarantojen osalta peli on vielä alkutekijöissään. Terveydenhuollon tietovarantojen hyödyntäminen on tätä päivää ja ennen kaikkea tulevaisuutta. Tavoittelemisen arvoista on myös säilyä maana, jossa voidaan tehdä terveystutkimusta. Tavoitetta tärkeämpi on kuitenkin kysymys, kuka tekee tutkimusta ja millä hinnalla.

Terveydenhuollon järjestelmien kätkemät kansallisaarteet ovat louhittavissa kaivannaisia helpommin ja huomaamattomin. Tämä ei saa kuitenkaan tapahtua kansainvälisten toimijoiden ehdoilla, sillä kyseessä ovat meidän terveystietomme.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 22.1.2019.

Voiko kaivospolitiikka olla nykyisin kestävää?

Alkuviikon mediatilaa on vallinnut kotimaisittain kaivokset. Pääministeri Sipilä sai Terrafamen pipo päätänsä lämmittämään ja siitäkö oppositio tekopyhästi riehaantui. On surkeaa, kuinka keskustelu kaivosteollisuudesta ja sen tulevaisuudesta menee merkityksettömään huuteluun, kun suurista periaatteellisista linjoista ei käydä periaatteellista keskustelua. Aikuiset ihmiset sortuvat lapselliseen pelleilyyn – pölhöpopulismiin.

Maanantaina tapahtui nimittäin kaivosalalla paljon merkittävämpää, kuin pääministerin patsastelu Talvivaarassa ja siitä alkanut keskustelu.

Reilu parisataa kilometriä Talvivaarasta pohjoiseen sijaitsee Kuusamo, joka sykkii ja elää matkailulla. Kuusamon kaupunginvaltuusto päätti maanantaina, ettei se puolla kaivoksen perustamista alueelle, missä luonnosta elävä matkailuelinkeino on voimissaan. Oikeastaan päätös tarkoittaa käytännössä sitä, ettei kaivoksia alueelle tule. Mielestäni päätös oli ainut ja oikea ja tällä erää luonto- ja matkailuarvot vetivät pidemmän korren.

Suomalainen kaivospolitiikka on nojannut aina ja nojaa yhä vain kaivosten luomaan työhön alueella. Muut arvot jäävätkin taka-alalle, sillä työllisyys, työllisyys ja työllisyys. Historian valossa tämä on ollut ymmärrettävää valtiollisten kaivostoimijoiden vaurastuttaessa kansakuntaamme. Kuitenkin tulevaisuuteen katsomalla, ei kaivosteollisuudella Suomi nouse. Kuinka monessa mainoksessa kaivoslaitosten malmiröykkiöt kiilaavat porojen, revontulien ja puhtaiden vesien ohitse? Tulevaisuudessa matkailu toimialana ja leivän pöytään tuojana tulee kasvamaan ja luomaan positiivista Suomi-Kuvaa. Ei kipsisakka-altailla saa myytyä, vaikka kuinka viestintäkonsultille maksaisimme.

On totta, että kaivos, sijaitseepa se missä hyvänsä, tuo alueelle positiivisen työllisyysvaikutuksen, joka on usein vertaansa vailla. Kaivoksen taru on kuitenkin rajallinen ja kerran louhittua malmia ei takaisin ilmesty louhittavaksi. Ei näin ollen työtä tarvita maata uudestaan tuottavasti mylläämään. Kuten Kuusamon tapauksessa, miltei poikkeuksetta muuallakin, kaivostoiminta olisi tullut olemaan kansainvälisen yhtiön käsissä. Työn ratas kyllä Suomessa pyörii ja kenties kartuttaa kunnan verotuloja. Voitot valuvat kuitenkin pääkonttoreihin ja sijoittajien tileille maailmalle.

Jos Kuusamoon yrittänyt kaivosjätti olisi ollut kotimainen toimija, kuten aikanaan kaivosalalla meillä on ollut, olisi vihreää valoa voinut kenties tietyin reunaehdoin näyttää. Nyt kuitenkin kansainvälinen pöytälaatikkofirma sai näpeilleen – ja tämä oli sille aivan oikein.