Tieto muuttuu, mutta miten nopeasti?

Viime viikkoina keskustelu toisen asteen maksuttomasta koulutuksesta on nostanut taas päätään. Asiaa edistävä kansalaisaloite keräsi noin 25 000 allekirjoitusta parin viikon aikana, kun aine nousi taas julkiseen keskusteluun sosiaalisen median saattelemana. Aloite etenee eduskunnan käsittelyyn saatuaan nyt riittävän määrän allekirjoituksia.

Toisen asteen koulutuksen läpäiseminen ei saisi jäädä keneltäkään rahasta kiinni. Ammatillisesta koulutuksesta itselläni ei ole kokemusta, mutta Iisalmen lyseon penkkejä kuluttaneena lukiokoulutuksesta muistan vielä jotain. Sen ainakin muistan, että kirjoja piti ostaa jokunen kolmen vuoden aikana, ja taisipa niitä karttua pinoksi asti. Reilua vuotta nuorempi veljenikään ei ostokierrokselta täysin säästynyt, sillä kaikkia minulta jääneitä kirjoja hän ei voinut hyödyntää. Kirjasarjat päivittyivät silloin, kuten päivittyvät ilmeisesti edelleenkin, muutaman vuoden välein. Tämän vuoksi edellisen vuoden opukset saattavat olla seuraavana vuonna jo käyttökelvottomia.

Toki tieto ja opetussuunnitelmat vähitellen muuttuvat, mutta nykyisestä päivitystahdista eivät hyödy muut kuin oppikirjojen kustantamot. Digitaalisuuden aikakautena murusia kirjojen uusimisesta ei taida saada edes paperiteollisuus.

Toisella asteella opiskeltavan perustiedon maksullisuus voi olla pahimmillaan pullonkaula myöhempiin edullisempiin opintoihin, sillä toisen asteen opintojen jälkeen korkeakoulussa opiskelu onnistuu usein kirjaston kirjoista ja opettajien tuottamasta oppimateriaalista. En toki tarkoita, että toisen asteen opettajien tulisi tuottaa oppikirjansa itse, mutta jokin opiskelijan kustannuksia alentava ratkaisu tulisi saada myös toisen asteen opintoihin. Onhan alakoulussakin lainaluistimia, miksei esimerkiksi lukiossa yhteisiä oppikirjoja?

Toisella asteella koulutuksen kustannukset voivat alan ja oppilaitoksen mukaan vaihdellen nousta jopa useaan tuhanteen euroon. Tuoreimman Nuorisobarometrin ennakkotietojen mukaan jopa neljännes toisen asteen keskeyttävistä nuorista keskeyttää opintonsa osin rahan puutteen vuoksi. Jokainen koulu- tai opiskelijapudokas on liikaa aikana, jolloin työelämä edellyttää miltei poikkeuksetta toisen asteen tutkinnon suorittamista.

Kansalaisaloitteella on myös vahva perustuslaillinen lataus. Perustuslakimme 16 §:n mukaan julkisen vallan tulisi turvata itsensä kehittäminen varattomuuden sitä estämättä. Kouluttautuminen toisella asteella on vähintäänkin itsensä kehittämistä vieläpä sillä lisäyksellä, että nuoren koulutus tuo lopulta myös lisäarvoa koko yhteiskunnalle. Luulisi siis koulutuksen kiinnostavan aidosti esivaltaa.

Jos toisesta asteesta ei saada kokonaan maksutonta, niin ainakin kirjojen päivitysväliä tulisi pidentää. Ei perustiedon oppiminen voi olla sivunumeroista ja kuvien paikoista kiinni.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 18.3.2018.

Iisalmi – kasvattava kaupunki

Koulutuksella – tai pikemminkin sillä missä koulutuksensa saa – on merkittävä vaikutus siihen, minne valmistuttuaan nuori jää. Yksin tämän vuoksi ei ole lainkaan merkityksetöntä, mitä Iisalmessa ja laajemmin Ylä-Savossa on tarjota nuorille päähän päntättäväksi.

Toisen asteen koulutuksen järjestäminen säilyy kunnissa ja korkeakoulutuksen osalta vahva sidos kuntiin pysyy omistajuuden mukaan. On tulevaisuuden kuntapäättäjien käsissä, miten Iisalmi kouluttaa ja kasvattaa. Yhteistyö korkea-asteen toimijoiden, meillä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa, mahdollistaa sen, että iisalmelainen nuori voi kouluttautua kotiseudullaan. Harva palaa maailmalta kotiseudulleen sieltä, missä on jatkokoulutuksensa saanut.

Toisaalta, ei kaikki kasvatus ole pelkkää pänttäämistä ja opetusta. Vapaa-aikalautakunnassa myönnetyt avustukset eri järjestöille tukevat esimerkiksi järjestöjen roolia kasvattajina. Ylioppilaskunnassa kaksi vuotta aktiivisesti toimiessani rekrytoimme vaalien alla opiskelijoita ennakkoäänestyksen vaalitoimikuntiin Kuopion kaupungin kanssa. Näen nämä molemmat osana kuntien kasvatustehtävää.

Mietin, miksi iisalmelaisia opiskelijoita ei voitaisi myös rekrytoida ennakkoäänestyksien vaalitoimikuntiin? Opiskelijat saisivat näköalapaikan vaalien toimittamiseen ja oppisivat samalla konkreettisia asioita demokratian toteutumisesta.

Tuleviin vaaleihin eivät opiskelijat toimitsijoiksi ehdi, mutta vuoden päästä tuleviin presidentin- ja maakuntavaaleihin opiskelijoita voisi rekrytoida. Kenties lukion yhteiskuntaopin kursseilta löytyisi asiasta kiinnostuneita ja Iisalmen sivistys- ja hyvinvointitoimiala ottaa asian pohtiakseen.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 10.3.2017.

Eläke- ja koulutuspolitiikasta sukupolvipolitiikkaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö on puuhannut opiskelijavalintauudistusta. Julkista keskusteluakin asiasta on yritetty aika ajoin aloittaav, mutta esimerkiksi populistinen aloite eläkkeiden sitomisesta indeksiin rohmusi samanaikaisesti mediatilaa.

No, miksi minä en – eivätkä viisaammatkaan – ymmärrä populistista eläkealoitetta? Eläkkeiden sitominen indeksiin kyllä nostaisi eläkkeitä, mutta ei kaikkein köyhimpien eläkeläisten osalta. Takuu- ja kansaneläkkeen tasoon ei indeksiin sitominen vaikuttaisi. Köyhän asialla ei tässä olla, vaikka keskustelusta näin voisi ymmärtää.

Mikä minä olen eläkkeistä paasaamaan? Ajankohtaiseksi aihe tulee itselleni kenties vuonna 2060, mikäli sinne asti selviän. Parempi onkin pysyä leipälajissa.

Opiskelijavalintauudistus haastaa koulutuskenttäämme. Pääsykokeista pitäisi luopua ja painoa siirtää toisella asteella kartutetulle osaamiselle. Suunta on oikea, mutta se, kuinka uudistus toteutetaan, on täynnä kysymyksiä. Kun paino nuoren tulevaisuudesta siirtyy toisen asteen viimeisille vuosille, miten tämä vaikuttaa vaikkapa alueelliseen tasa-arvoon ja kaikkien yhtäläisiin mahdollisuuksiin jatkokouluttautua? Ressun lukio pystyy tarjoamaan aivan eri laajuista ”valmennusta” korkeakouluun jatkaville abeille kuin vaikkapa Sonkajärven lukio. Mitä taas tarjoavat ammattikoulut? Vaikka vain alle 10 % yliopisto-opiskelijoista on ammattikoulutaustaisia, tulee väylä ammattikoulusta yliopistoon pitää auki. Kenenkään ovia ei saa sulkea 16-19-vuotiaana. Sama pätee tiehen ammattikorkeakouluun.

Samaan aikaan kun ajan kuva on, ettei tulevaisuutta kukaan osaa ennustaa paria vuotta pidemmälle, pyritään nuoret saamaan valitsemaan tulevaisuuden polkunsa entistä aiemmin. Uudistuksen taustalla on ajatus siitä, että nuoret pyritään puskemaan nopeammin läpi koulutusputkesta työelämään ilman merkittäviä katkoksia. Vuonna 2014 korkeakoulussa aloittaneiden keski-ikä oli 24 vuotta. Aloitusiässä onkin kirimisen varaa – hieman.

Entä jos nuori valitseekin väärin teinivuosinaan opiskellessaan toisella asteella?

Niin, miksi kirjoitin juuri näistä aiheista rinnan? Osallistuin tovi sitten toisen asteen koulutuskuntayhtymän kokoukseen, jossa koitin kysyä kahvitauolla mielipidettä opiskelijavalintauudistuksesta. Varsin nopeasti äidyttiin debatoimaan eläkkeistä ja niiden korottamisesta. Sen sijaan, että eri sukupolvet asetetaan vastakkain, tulisi meidän harjoittaa kestävää sukupolvipolitiikkaa, missä eri sukupolvet nähdään toistensa voimavaroina.

Opiskelijavalintauudistukseen tulee käyttää aikaa ja siihen tulisi pureutua myös sukupolvikysymyksenä. Oikein ja oikealle alalle koulutettu nuori maksaa itsensä takaisin yhteiskunnalle. Ja samalla hän kartuttaa muidenkin eläkettä.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.1.2017.

YSAO osaksi SAKKYa?

Osallistuin keskiviikkona 14.12. Ylä-Saon ammattiopiston (YSAO) yhtymävaltuuston kokoukseen. Kokousta aloitellessa havaittiin, ettemme ole lain mukaan päätösvaltaisia. Onneksi lopulta, kun luottamushenkilöitä soiteltiin pitkin seutukuntia, saatiin kokous päätösvaltaiseksi ja asiat rimaa hipoen päätettyä. Suuri kiitos läsnäolleille.

Valtuustotasolla kuvattu farssi on harvinaista, eikä tiettävästi vastaavaa ole koskaan tapahtunut YSAO:n historiassa. Eivätkö poissaolleet luottamushenkilöt näe yläsavolaisen koulutuksen merkitystä, jos varahenkilön osallistumista ei varmisteta, kun itse ei päästä paikalle? On totta, että kokousten pitäminen kesken päivän on monelle arjen ja työn yhdistämisen kannalta ongelmallista. Useat kuntapäättäjät ovat vieläpä varsin monessa mukana. Tämä ei kuitenkaan koko farssia voi selittää. Hävetkää!

Jos en itse uskoisi yläsavolaiseen koulutukseen ja YSAO:n vahvaan tekemiseen, tulkitsisin luottamushenkilöiden laiskuuden suoraan, että YSAO joutaa osaksi Savon ammatti- ja aikuisopistoa (SAKKY). Jos on valittu luottamushenkilöksi, voisi hänen olettaa olevan kiinnostunut yhteisistä asioista.

Jos paikalle ei itse pääse, on syytä kutsua varahenkilö paikalle ja tämä käy. Jos kumpikaan ei pääse, on sekin hyväksyttävää, kun siitä vain ilmoittaa toimielimeen hyvissä ajoin. Jos estyneitä on paljon, voidaan kokouksen ajankohtaakin siirtää, enkä tässä näe mitään ongelmaa.

Taasen sitä, ettei pidetä yhdessä huolta siitä, että kokous on päätösvaltainen, en voi millään hyväksyä.

Vaikka maakunta- ja sote-uudistus myllää julkishallintoa, jää toisen asteen koulutuksen järjestäminen (koti) kuntiin. Luulisi YSAO:n kehittämisen siis kiinnostavan kuntapäättäjiä Ylä-Savossa.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 18.12.2016.