Sosiaalinen media haltuun Iisalmi!

Kaupungit ovat ottamassa ja osin ottaneetkin sosiaalista mediaa haltuun. Joensuun kaupunki on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten rennolla otteella tavoitetaan kuntalaisia ja saadaan viesti perille. Helsingin kaupungin eri liikelaitokset tiedottavat aktiivisesti muun muassa lumenaurauksesta. Ei Iisalmi suurkaupunkien tasolle pääse – eikä pidäkään. Aktiivinen sosiaalisessa mediassa tulisi kuitenkin olla.

On Iisalmen kaupunkikin petrannut ja muun muassa kohdennetulla Facebook-mainonnalla se on kutsunut kuntalaisia mukaan strategian kehitystyöhön. Tämä ansaitsee ehdottoman kiitoksen. Kiittää tosin ei voi kaupungin näkymistä muissa sosiaalisen median alustoissa. Kaupungin Twitter-tili on ollut aktiivinen lokakuussa 2016, vaikka kaupunki mainostaa antavansa ajankohtaista tietoa tapahtumista ja työpaikoista tämän tilin kautta.

On äärimmäisen noloa, jos kaupungin virallinen viestikanava nukkuu talviunta. Aktiivisella käytöllä Iisalmi nostaisi profiiliaan ja avaisi aidosti yhden keskustelukanavan kaupungin ja kuntalaisten välille.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.2.2017.

Eläke- ja koulutuspolitiikasta sukupolvipolitiikkaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö on puuhannut opiskelijavalintauudistusta. Julkista keskusteluakin asiasta on yritetty aika ajoin aloittaav, mutta esimerkiksi populistinen aloite eläkkeiden sitomisesta indeksiin rohmusi samanaikaisesti mediatilaa.

No, miksi minä en – eivätkä viisaammatkaan – ymmärrä populistista eläkealoitetta? Eläkkeiden sitominen indeksiin kyllä nostaisi eläkkeitä, mutta ei kaikkein köyhimpien eläkeläisten osalta. Takuu- ja kansaneläkkeen tasoon ei indeksiin sitominen vaikuttaisi. Köyhän asialla ei tässä olla, vaikka keskustelusta näin voisi ymmärtää.

Mikä minä olen eläkkeistä paasaamaan? Ajankohtaiseksi aihe tulee itselleni kenties vuonna 2060, mikäli sinne asti selviän. Parempi onkin pysyä leipälajissa.

Opiskelijavalintauudistus haastaa koulutuskenttäämme. Pääsykokeista pitäisi luopua ja painoa siirtää toisella asteella kartutetulle osaamiselle. Suunta on oikea, mutta se, kuinka uudistus toteutetaan, on täynnä kysymyksiä. Kun paino nuoren tulevaisuudesta siirtyy toisen asteen viimeisille vuosille, miten tämä vaikuttaa vaikkapa alueelliseen tasa-arvoon ja kaikkien yhtäläisiin mahdollisuuksiin jatkokouluttautua? Ressun lukio pystyy tarjoamaan aivan eri laajuista ”valmennusta” korkeakouluun jatkaville abeille kuin vaikkapa Sonkajärven lukio. Mitä taas tarjoavat ammattikoulut? Vaikka vain alle 10 % yliopisto-opiskelijoista on ammattikoulutaustaisia, tulee väylä ammattikoulusta yliopistoon pitää auki. Kenenkään ovia ei saa sulkea 16-19-vuotiaana. Sama pätee tiehen ammattikorkeakouluun.

Samaan aikaan kun ajan kuva on, ettei tulevaisuutta kukaan osaa ennustaa paria vuotta pidemmälle, pyritään nuoret saamaan valitsemaan tulevaisuuden polkunsa entistä aiemmin. Uudistuksen taustalla on ajatus siitä, että nuoret pyritään puskemaan nopeammin läpi koulutusputkesta työelämään ilman merkittäviä katkoksia. Vuonna 2014 korkeakoulussa aloittaneiden keski-ikä oli 24 vuotta. Aloitusiässä onkin kirimisen varaa – hieman.

Entä jos nuori valitseekin väärin teinivuosinaan opiskellessaan toisella asteella?

Niin, miksi kirjoitin juuri näistä aiheista rinnan? Osallistuin tovi sitten toisen asteen koulutuskuntayhtymän kokoukseen, jossa koitin kysyä kahvitauolla mielipidettä opiskelijavalintauudistuksesta. Varsin nopeasti äidyttiin debatoimaan eläkkeistä ja niiden korottamisesta. Sen sijaan, että eri sukupolvet asetetaan vastakkain, tulisi meidän harjoittaa kestävää sukupolvipolitiikkaa, missä eri sukupolvet nähdään toistensa voimavaroina.

Opiskelijavalintauudistukseen tulee käyttää aikaa ja siihen tulisi pureutua myös sukupolvikysymyksenä. Oikein ja oikealle alalle koulutettu nuori maksaa itsensä takaisin yhteiskunnalle. Ja samalla hän kartuttaa muidenkin eläkettä.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.1.2017.

Kaikki duuniin

Saattoipa nuori haluta töitä. Hän käveli TE-toimistoon, missä hänet otettiin vastaan ja alettiin toimeen. Pian nuori laitettiin kotiin: palaillaan!

Viikon päästä hän sai kirjeen, joka sisälsi tulosteena työpaikkoja. Ajattele: tulosteena! Näppärä nuori olisi itse löytänyt samat tiedot internetistä – ja oli varmaan löytänyt ja ottanut yhteyttä (työ)paikkoihin. Mitä virkaa kuvatulla puljulla oli? Joutaisi räjäyttää!

Nuorisotyöttömyys osana työttömyyttämme on aikamme suuri ongelma. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle laskentatavasta riippuen 1,2–1,5 miljoonaa euroa, eikä näiden nuorien määrää tiedä kukaan. Hupsua on, että aikanamme tiedämme tarkalleen muun muassa, montako lehmää tiloillamme on.

Onneksi alun esimerkki ei ole Savosta, mutta se ei tarkoita, että meillä olisi varaa tuudittautua tyytyväisyyteen. Nuorisotyöttömyysaste on meillä muuta maata pienempi, sen ollessa noin 22 %. Jotain on siis tehty oikein, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta yksikään – niin nuori kuin ikinuorikin – ei jäisi työttä. Yksi hanke tällä saralla on Nuoret duuniin 2017, joka pyrkii puolittamaan Pohjois-Savossa alle 30-vuotiaiden työttömyyden. Tavoite on kova, mutta niin on tarvekin.

Työttömyyden vaikutukset kansantalouteen mitataan miljardeissa, eikä vaikutuksia yksittäiseen työttömään ihmiseen voi sivuuttaa. On kyse kuitenkin ihmisestä eikä vain tilastomerkinnästä. Esimerkiksi Iisalmessa yleinen työttömyysaste huitelee 17 %:n paikkeilla ja pitkäaikaistyöttömien sakkomaksut rokottavat kaupunkia noin 1,5 miljoonalla eurolla vuodessa. Näille rahoille löytyisi varmasti muutakin käyttöä.

Eri työllisyystoimijoiden viranomaisista hankkeisiin, nuorisotyöstä yrityksiin tulisi reippaasti ravistella nykyisiä malleja: olla innovatiivisia. Ei työllistäminen tosin yksinkertaista ole. Tämän olen huomannut muun muassa Nuoret Duuniin 2017 -hankkeen ohjausryhmän selkeästi nuorimpana jäsenenä. Tuolla istun ainoana nuorena johtajien ja päälliköiden seassa.

Viranomaiset luulevat useasti tietävänsä, mitä työttömät tarvitsevat työllistyäkseen tai mitä koulutusta he ovat vailla. Kuka 55-vuotias pitkäaikaistyötön, lievästi päihdeongelmainen, hyötyy atk-kurssista tai kuka paljon pätkätöitä tehnyt tohtorismies CV-pajasta? Erilaiset kurssit monesti kaunistelevatkin tilastoja, kun työtön ei olekaan kurssilaisena ”työtön”. Paras esimerkki todellisuudentajun katoamisesta oli se, että eräässä 600 000 euron arvoisessa ammattikoululaishankkeen ohjausryhmässä pienivirkaisin henkilö oli vararehtori. Nuoria ei ohjausryhmään huolittu.

Olkoon työtä vailla oleva nuori tai jo varttuneempi, tulisi työllistämisen täsmäaseen osua maaliinsa. Tähän tarvitaan tiedustelutietoa, mikä ei itsestään komentokeskukseen kantaudu: etsivään työhön ja osallistavuuteen on panostettava.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 28.10.2016.

Uusi Iisalmi pitää kiinni nuoristaan

Sote-uudistus muuttaa kuntaa ja miten asiat kuntatasolla tulee nähdä. Sotesta puhutaan kaikkialla. Ja kuuluuhan näin olla, sillä onhan uudistus merkittävimpiä vuosikymmeniin. Liian vähälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, mitä kuntiin jää ja mitä kunnat voivat tulevaisuudessa tehdä. Millainen on uusi kunta?

Iisalmessa on onneksi tartuttu hetkeen. Organisaatiouudistus keventää monin osin rakenteita ja jouhevoittaa päätöksentekoa. Kuitenkaan tämä ei riitä: on uskallettava pyöritellä uusia ajatuksia niin kahvipöytäkeskusteluissa kuin päätöksenteon pöydillä.

Mitä tekevät kuntien johtajat tulevaisuudessa, kun kuntien talousarviosta leikataan puolet pois? Alennetaanko heidän palkkansa vastaamaan vastuutasoa vai käyttävätkö he tarmonsa entistä enemmän edunvalvontaan ja uusien avausten tekemiseen? Jossain kunnan talouden puolittuminen tulee näkyä.

Joku voi ajatella, että sote-palveluista huolehtimisen siirtyminen pois kuntapohjasta köyhdyttää vaikutusmahdollisuuksia ja tekemisen meininkiä kunnissa. Minä uskon toisin useastakin syystä. Ensinnäkin uudistuksen myötä kuntaan jää päätettäväksi sellaisia asioita, joihin kuntapäättäjillä on aidosti osaamista. Rehellisesti sanoen: kovin harvalla kuntapäättäjällä on mitään hajua siitä, miten sote-palvelut tulisi järjestää. Tietämys rajoittuu mantraan ”hoitoon on päästävä mahdollisimman nopeasti” kokonaisuuden jäädessä unholaan.

Uudistuksen myötä kuntaan jää ihmisen kokoisia asioita päätettäväksi. Esimerkiksi viihtyvyyden lisääntyminen voi hyvinkin saada uutta potkua, kun ainaista sote-virttä ei tarvitse kunnantalojen käytävillä itkua tihrustaen veisata. Kahvipöytäkeskusteluissa voidaankin käyttää aika uusiin avauksiin.

Vanhaan malliin ei voida jatkaa, jos haluamme aidosti kehittyä. Iisalmen kokoisten kaupunkien ja erityisesti pienempien pitäjien ongelmana on, että yhteiskunnallisesti aktiivinen nuoriso käy – ellei sille tielle jää – opiskelemassa toisaalla. Harva palaa kotiseudulleen asumaan, osa käy sentään kesätöissä tutuilla kulmilla ensimmäisinä opiskeluvuosina.

Uudessa Iisalmessa jokainen kuntalainen voi vaikuttaa kotikuntansa asioihin myös maailmalta käsin. Viime valtuustossa tehty aloite kotikuntarahan maksamisesta nuorille aktiivisille kuntalaisille on yksi tapa vahvistaa nuorten kiinnittymistä Iisalmeen. Nyt kunnan päätöksenteossa on useammankin nuoren mentävä aukko.

Jos (ja kun) aloite saa tuulta alleen, uskon että jokainen valtuustoryhmä saa myös sitoutettua useamman nuoren päätöksentekoon tulevalla valtuustokaudella. Tämä kantaa tulevaisuudessa eittämättä hedelmää, eikä Iisalmesta tule vain eläkeläisten paratiisi.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 23.9.2016.

Aikamiehet vastaan nuoriso?

Iisalmessa elettiin keväällä kiekkoihmettä, kun IPK nousi Mestikseen. Kaikkinensa nousu on hieno asia ja toivottavasti saamme elää hienoja hetkiä remontoidussa hallissa syksystä alkaen.

Talouskurimuksessa kaupunki katsoi tulevaan ja investoi parisataatuhatta jäähalliin. Luonnollisesti tämä raha on pois jostain muualta, mutta minkäs teet. Olisihan se ollut noloa, mikäli IPK:n Mestis-paikka olisi jäänyt hallista kiinni. En tarkoita, että investointi olisi huono, mutta ilman ”pakkorakoa” olisi se jäänyt tekemättä ja prioriteettilistalla esimerkiksi uimahalli olisi kiilannut edelle.

Jääaika tulee olemaan jatkossa kortilla, kun edustusjoukkueen iltapelien ja harjoitusten määrä tulee kasvamaan. Miten käy junioreiden ja muiden jään käyttäjien? Yksi vaihtoehto olisi rakentaa harjoitushalli nykyisen ulkojään paikalle. Tämä vaatii rahaa kuitenkin miljoonatasolla, mille käyttökohteeksi löytyy kaupungin prioriteettilistalla muitakin kohteita. Harjoitushallista ei siis ole jääajan lisääjäksi ilman yksityistä rahaa vuosikausiin. Tulevaisuudessa kenties on kaikki toisin.

Sonkajärvellä ja Lapinlahdella on toimivat jäähallit, joissa nuoriso (mukaanlukien lapset) voivat käydä jatkossa pelailemassa, kun Mestis ottaa aikansa. Näin muutamat kiekkoukot ovat todenneet. ”Ei edustusjoukkue lähde muualle treenaamaan”. Vai pitäisikö sittenkin edustusjoukkueen harjoitella osin muualla?

Kysymys on lopulta periaatteesta. Kummat liikahtavat toisaalle, aikamiehet vai nuoriso, tilanteessa, jossa iisalmelainen kapasiteetti ei riitä ruuhka-aikoina? Pelit pelataan luonnollisesti kotihallissa, mutta aikoina, jolloin nuorison ja edustuksen intressit risteävät, tulisi katsoa tulevaisuuteen.

Yhtälailla aikamiehen varusteet kulkevat auton peräkontissa siinä missä lapsen ja nuorenkin kamppeet. Kestävän kiekkotoiminnan kivijalka on junioritoiminta, jota ilman IPK:kaan ei tule menestymään tulevaisuudessa. Ja on meidän muistettava myös muutkin jään käyttäjät.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 9.5.2016.