Toimiala haltuun

Kiuruvetisen kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen (kesk.) esittämät näkemykset (IS 26.1. ja SS 2.2.) siitä, että aluevaltuuston tulee kouluttaa itsensä asiantuntijuuteen alallaan, ovat täysin paikallaan.

Vaikka aluevaltuustojen sarka on laaja, keskittyvät aluevaltuustot sote-asioihin pelastustoimea unohtamatta. Tämä mahdollistaa sen, että toisin kuin vaikkapa kuntapolitiikan saralla tehtävänkentän haltuunotto on jokseenkin mahdollista ja yleispoliitikoinnille jää vähemmän sijaa. Tämäkin osaltaan vahvistaa näkemystä siitä, että asiantuntijuuteen tulisi kouluttautua – ja onhan tähän myös meillä Itä-Suomessa vahvaa osaamistakin Itä-Suomen yliopistossa (UEF).

Ilman vaikuttavia toimenpiteitä sote-uudistus jää lähtökuoppiinsa. Vaikuttavuus on käsite, jolla terveystaloustieteessä tarkoitetaan toimenpiteillä aikaansaatua muutosta ihmisen terveydentilassa, toimintakyvyssä tai hyvinvoinnissa. Kustannusvaikuttavuudella, joka arkikielessä sotkeutuu kustannustehokkuuteen, tarkoitetaan muutoksen suhdetta käytettyihin euroihin. Kustannusvaikuttavuus onkin olennainen mittari, kun tarkastellaan sitä, mitä euroilla on saatu aikaan.

Kustannusvaikuttavuutta voi tarkastella vaikka arkisen esimerkin kautta. Yhteiskunta kustantaa kuulolaitteen jokaiselle sitä tarvitsevalle, kun taas hammaslääkärikäynnillä julkisellakin puolella jokainen puudute ja röntgenkuva verottaa potilaan kukkaroa, vaikka yhteiskunta osansa kuluista maksaakin. Silmälasit puolestaan jäävät kokonaan jokaisen itse maksettavaksi, vaikka ne ovat nyky-yhteiskunnassa heikkonäköiselle välttämättömät. Kaikki edellä mainitut panostukset ihmisen terveyteen, riippumatta maksajasta, tuovat kiistatta terveyshyötyä. Onko esimerkkien kustannusvaikuttavuutta kuitenkaan tarkasteltu vuosien saatossa juurikaan, kun käytänteet ovat muotoutuneet? Kun toimenpiteiden kustannusvaikuttavuutta tarkasteltaisiin aidosti, voitaisiin edellä mainittujen esimerkkien kustannusjakoa joutua muuttamaan.

Kun aluevaltuutetuilla on Heikkisenkin peräänkuuluttama pohjaymmärrys terveydestä ja taloudesta, voidaan Pohjois-Savossa tehdä aidosti vaikuttavia toimenpiteitä niillä vähäisillä euroilla, joita alueellamme on käytössä. Tietoa voi kartuttaa esimerkiksi UEF:in avoimen yliopiston terveystaloustieteen perusopinnoilla verkossa. Mikäli UEF:in taksapolitiikka ei ole merkittävästi muuttunut, maksavat opinnot kokonaisuudessaan noin 300 euroa.

Rohkenen väittää, että on kummempaankin luottamushenkilöiden kouluttamiseen rahaa laitettu ympäri Suomen.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 17.2.2022.

Hoitopolut ovat avainasemassa

Kun tarkastellaan sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannuksia ja -vaikutuksia yhteiskunnallisesti, on asiakkaan sujuva kulkeminen hoitopolulla avainasemassa. Tämä tarkoittaa mm. uutta ajattelua asiakkaan ohjaamisessa hänen ottaessaan yhteyttä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Jokainen viive hoitopolulla tarkoittaa mahdollisesti alentunutta työkykyä, sosiaali- ja terveydenhuollon turhaa kuormitusta tai muita välillisiä kustannuksia yhteiskunnalle – inhimillistä kärsimystä ja huolta unohtamatta.  

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät tuottavat valtavasti tietoa, mutta valitettavasti tieto ei ole suurelta osin vertailukelpoista johtuen kymmenistä eri järjestelmistä. Tietovaranto onkin saatava standardisoitua yhdenmukaistamalla tietojärjestelmät. Kun tietoa kyetään analysoimaan tehokkaasti, voitaisiin asiakas- ja palveluohjausta kehittää tarkoituksenmukaisesti. Toimintamalleja asiakas- ja palveluohjauksessa kehitetään onneksi hyvinvointialueen valmistelutyössä parasta aikaa.  

Jotta asiakas- ja palveluohjaus toteutuu, tarvitaan vahvaa integraatiota perus- ja erikoistason välillä, mihin nykyinen uudistus tähtääkin. Tulevien hyvinvointialueen päättäjien ja viranhaltijoiden tuleekin pitää huoli siitä, että asiakas- ja palveluohjausta kehitetään tietoa hyödyntämällä ja hoitopolut järjestetään huolella.  

Kyse ei ole pelkästään taloudesta ja taloudellisista vaikutuksista alueellamme, vaan ihmisen parhaasta hänen tarvitessaan hoitoa ja huolenpitoa.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 12.1.2022.

Milloin raiteilla liidetään?

Internetin ihmeellisessä maailmassa vastaani tuli kooste joidenkin maailmanhistorian kannalta merkittävien projektien aikataluista. Listauksessa olivat mukana niin Apollo-ohjelma kuin Kheopsin pyramidien rakentaminen. Suuria hankkeita on osattu suunnitella ja viedä määrätietoisesti päätökseen, kun tahtoa on ollut: Panaman kanavakin valmistui kymmenessä vuodessa, kun töihin käytiin tosissaan vuonna 1904. Ei näiden vertaaminen suoraan suomalaisiin hankkeisiin ole hedelmällistä, mutta tiivistys oli oivaltava. Meillä osataan ainakin selvittää ja suunnitella.

Itä-Suomessa meillä taitaa olla käsillä yhdenlainen selvitysprojekti, kun itärata on yhä piirtopöydällä. Hallitusohjelmaan kirjatusta itäradasta käynnistyy vielä selvitys, missä eri vaihtoehtoja puntaroidaan. Kuitenkin samanaikaisesti Helsingistä Tampereen ja Turun suunnalle nopeita junayhteyksiä aletaan jo suunnitella. Näin linjasi reilu viikko sitten liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) Itäsuomalaisittain tämä herätti ihmetystä ja oli luonnollisesti pettymys. Itä-Suomi ei saisi olla mikään jäännöserä, johon palataan, kun muistetaan.

Itäradan toteuttamisesta on olemassa kolme vaihtoehtoista linjausta. Näistä yksi yhdistäisi Lahden ja Mikkelin, toisessa vaihtoehdossa raiteet veisivät Helsingistä Porvooseen ja sieltä Kouvolaan. Kolmas vaihtoehto, niin sanottu rantarata, kehittäisi yhteyttä Helsingistä Lappeenrantaa päin.

Jokaisessa linjauksessa on puolensa, mutta jos tarkastellaan alue- ja väestötekijöijöitä, olisi luonteva valita linjaus, jonka vaikutuspiiri olisi laajin ja joka toisi siis laajimmin elinvoimaa Itä-Suomeen. Tällöin puhutaan kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta, joista Helsinki-Porvoo-Kouvola -linjaus saa laajimmin tukea. Aito itärata onkin alueemme elinvoiman kannalta ehdottoman tärkeä. Ylen uutisessa (24.5.) Joensuun kaupunginjohtaja toteaakin, kuinka nykyisen itäisen radan vaikutuspiirissä on 930 000 asukasta. Jos koko Suomen elinvoimaa ei kyetä kehittämään, ovat väestöennusteet meillä päin karut. Parinkymmenen vuoden päästä meitä voi olla vain noin 800 000.

Ei itärata yksi aluettamme pelasta, mutta sillä tulee olemaan kiistämättä merkittävä vaikutus elinvoimaamme. Elinvoiman puolesta on myös liputtanut konsulttioimisto MDI, joka nimenä tulee usein esiin, kun aluetutkija Timo Aroa kuuntelee. MDI:n mukaan nopeammat junayhteydet houkuttelisivat asukkaita ja yrittäjiä. Tämä viesti kannattaa ottaa tosissaan.

Olemme kaiken lisäksi Itä-Suomessa valmiita itäradan edistämiseen. Hankeyhtiön valmisteluun ovat sitoutuneet useat kaupungit, Iisalmi mukaan lukien. Savolaiseksi projektiksi itärata ei myöskään jää, sillä onhan mukana kaupunkeja laajasti Itä-Suomesta yli maakuntarajojen. Vielä kuitenkin saamme odotella selvitystä, vaikka olisimme jo toimimaan.

Apollo-ohjelma sai ihmisen Kuuhun kahdeksassa vuodessa. Selvitysten mukaan itärata pitäisi saada kuntoon viimeistään 2030-luvulla, mutta tällä tahdilla ihminen taitaa ehtiä Marsiin ennen kuin lentävä kalakukko liitää Helsinkiin uutta reittiä

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 19.9.2019.

Kantautuvatko hiljaisen viikon äänet Säätytalolle?

Hiljainen viikko johdatti meidät pääsiäiseen. Hiljaista viikko oli ainakin keskustaväen keskuudessa, kun heräsimme totuuteen vaalien jälkeen.

Hiljainen viikko muuttui kuitenkin äänekkääksi meilläpäin, kun kuulimme Ylä-Savossa merkityksellisiä ja kauas tulevaisuuteen katsovia päätöksiä. Enkä tarkoita nyt eduskuntaavaaleja, vaikka niistäkin riittäisi ruodittavaa.

Kyseiseltä viikolta mainitsen kolme ilouutista, yhtään itse pääsiäistä ja sen sanomaa väheksymättä. Kaivos- ja tunnelilaitevalmistaja Normet ilmoitti laajentavansa tehdastaan Iisalmessa. Alueelle rakennetaan uusi digitaalinen testikeskus ja tuotantotiloja. Heti perään Genelecin pihamaalla alettiin tehdä muutostöitä Genelecin laajentaessa Iisalmessa suuremmin kuin koskaan. Molemmat uutiset otettiin ilolla vastaan ja käsittelihän Iisalmen kaupunki muun muassa Genelecin kaavamuutosta viime vuoden puolella. Jotain osasimme siis jo odottaa. Kolmantena uutisena mainittakoon Valion päätös rakentaa Lapinlahdelle uusi tuotantolaitos. Kaivinkoneet möyrivät pian monella montulla Ylä-Savossa ja hyvä niin.

Kaikki nämä kolme investointipäätöstä ovat hienoja asioita alueellemme kertovat kaikki siitä, että yrityksillä on alueellamme vahvasti uskoa tulevaisuuteen.

Enpä malta kuitenkaan olla kommentoimatta hieman valtakunnallista politiikkaa. Hallitusneuvotteluja käydään tällä ja tulevilla viikoilla sosiaalidemokraattien Rinteen johdolla ja nähtäväksi jää, millainen koalitio maatamme seuraavat vuodet luotsaa. Hallitusneuvotteluista kaavaillaan pitkiä ja emme vielä tiedä, milloin valtioneuvosto lopulta työnsä pääsee aloittamaan.

Olkoon tuleva hallitus sitten millainen hyvänsä, on sen tehtävä kaikkensa, että yrityksillä löytyy myös tulevaisuudessa uskallusta investoida Ylä-Savossa ja samankaltaisilla alueilla. Eivät yksin kunnat tai maakunnat pysty yritysten toimintaedellytyksiä turvaamaan, vaikka kuinka yrittäjä- ja yritysystävällistä politiikkaa harjoittaisivatkin. Kansantalouden ratas pyörii tehokkaasti jokaisella aluetasolla vain, kun tätä ratasta jatkossakin kansallisesti rasvataan. Ilmapiirin tulee yksiselitteisesti rohkaista yrittämään ja investoimaan.

Aika-ajoin nousee myös esiin se, ettemme pidä tarpeeksi suurta ääntä itsestämme täällä Ylä-Savossa. Olen tämän väitteen kanssa osittain eri mieltä. Esimerkiksi #byiisalmi -yhteismarkkinointi on saanut kansallista näkyvyyttä ja alueemme vahvuudet tunnetaan laajalti niin yritysten kuin vaikkapa koulutuksen saralla. On kuitenkin totta, ettei rumpua voi koskaan liikaa paukuttaa, kun tahti on oikea.

Kun kerran hiljainen viikko muuttui äänekkääksi, niin annetaan tämän äänen soida eri soinnuin ja kaikua pitkään ja kauas.

Tulevan hallituksen vastuulle ja velvollisuudeksi sitten jää se, että jatkossakin meillä on mahdollisuuksia pitää eri alueet elinvoimaisina. Ja että hallituksen tuleva politiikka luo uskoa tulevaan niin kunnissa kuin yrityksissä. Tulevaisuususkoa on luotava myös suurimpien kasvukeskusten ulkopuolelle koko maahan.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 30.4.2019.

#byiisalmi

Seutukaupungeissa on hyvää pitovoimaa, kerrottiin Kuntalehdessä sen uutisoidessa juuri julkaistusta kaupunkitutkimuksessa. Kyseisessä tutkimuksessa tarkasteltiin 55 suomalaiskaupungin tunnettuutta, imagoa ja vetovoimaa. Iisalmikin yhtenä maamme seutukaupunkina, oman vahvan talousalueen keskuksena, muodostaa ympärilleen luontaisen työssäkäyntialueen ja palvelukeskittymän ja oli mukana tarkastelussa. Menestystäkin tuli.

Seutukaupungeista on hyvä muistaa se, etteivät ne ole maakuntakeskuksia, joihin yhtä lailla – ja tosin paljon reippaamminkin – tiivistyvät palvelut ja työpaikat. Ja meno taitaa vain kiihtyä, ellei kehityksen suuntaa tietoisesti muuteta. Keinoja suunnanmuutokseen on, jos valtiovallalta löytyy halua ottaa niitä käyttöön. Esimerkiksi harvaan asutun maaseudun parlamentaariselta työryhmältä löytyy muutamia oivia pelinavauksia.

Seutukaupunkitutkimuksen tulokset olivat näin iisalmelaisittain tarkasteltuna mieluisia. Niin veto- kuin pitovoimankin saralla Iisalmi sijoittui kärkikymmenikköön. Kaupunki tekee osansa, jotta asumisen, elämisen ja yrittämisen edellytykset ovat meillä mallillaan ja niistä viestitään. Yhteistyössä alueen yritysten kanssa olemme lanseeranneet #byiisalmi -yhteismarkkinoinnin, jolla viestitään ei enempää eikä vähempää kuin Iisalmen ihmeestä ja alueemme mahdollisuuksista. Mahdollisuuksia löytyy aivan varmasti monelle ja moneen lähtöön.

Samanaikaisesti Iisalmi on sekä kokoaan suurempi että kansainvälisempi paikka. Majoitusliikkeissä yöpyy vuoden aikana kymmeniä kansalaisuuksia alueen yritysten vieraina ja alueen yritysten tuottama lisäarvo kansalliseen vientiimme on asukaslukuun suhteutettuna maan kärkeä. Syytä onkin siis muistaa, ettei kaupunki yksin ole hyvän veto- ja pitovoimansa takana, vaan tämäkin perustuu yhteistyöhön.

Yhteistyön yksi osanen on aktiivinen vuorovaikutus. Yksin nurkkaan tuijottamalla ei yhteistyöstä voisi paljon puhua.

Asukkailta itse kysyttäessä, nousevat seutukaupunkien vahvuuksiksi turvallisuus sekä asuinympäristöön liittyvät mahdollisuudet. Seutukaupungeissa on muun muassa väljempää, mitä suuremmissa kaupungeissa on ja tämä näkyy esimerkiksi asumiskustannuksissa. Varsinkin verratessa kustannuksia Suomen suurimpiin kaupunkeihin. Kannattaa siis asua jonkun toisen mielestä hieman syrjemmässä vai mitä?

Seutukaupungit ovat usein myös hyvin kulkuyhteyksien varrella, mikä lisää näiden saavutettavuutta. Monia asia meillä voisi tosin olla paremmin. Viitostien ja itäradan kehittäminen ovat sellaisia hankkeita, jotka lisäävät toteutuessaan saavutettavuutta Kainuusta eteläisempään Itä-Suomeen saakka.

Iisalmen kaupunkistrategiaan on kirjattu tavoite olla Suomen houkuttelevin seutukaupunki. Eri mittarein olemme seutukaupunkien kärkijoukossa. Tavoitteemme toteutuminen on täysin mahdollista, joskin itsestäänselvyytenä sitä ei voi pitää. Kärkisijalle pääseminen vaatii meiltä alueellisia onnistumisia, mutta myös sitä, että kansallisessa kehityspolitiikassa seutukaupungit ja näitä ympäröivät alueet nähtäisiin aidosti voimavaroina.

* Teksti on julkaistu Iisalmi-lehdessä 26.4.2019.

Kannattaa kutsuttaa itsensä kylään

Alkukuusta Ylä-Savo sai osakseen miellyttävää mediahuomiota. Ensiksi Heikki Aittokoski kirjoitti kolumnin (HS 5.6.), jossa hän tuttavallisesti kutsutti itsensä kylään tänne. Tervetuloa! Seuraavana päivänä saimme lukea Hesarista Iisalmen ihmeestä. Jotain täällä on tehty vuosien saatossa oikein, että meidät näin nyt noteerattiin.

Olen nyt parina kesäiltana ajellut pitkin Ylä-Savoa ja miettinyt, mitä täällä tulisi itse kunkin nähdä ja kokea. Pörsänmäki on valtakunnallisestikin tuttu ennen kaikkea Jaakko Tepon veisuista. Pörsänmäestä löytyy myös Pölönmäki, mistä näkee hyvällä säällä kymmenkunta metriä matalamman mäen, joskin kuuluisamman Puijon. Pölönmäellä sijaitsee myös poikkeuksellisen laaja pohjoinen valkovuokkoesiintymä, jota keväisin kannattaa käydä ihastelemassa kauempaakin. Jos Iisalmesta katsoen jo ennen Pörsänmäkeä tahtoo hiekkatielle, niin ei Nerkoon kanavakaan ole pöllömpi paikka käydä. Yleisesti ottaen Suomen kanavat ovat äärimmäisen kauniita ja jokaisen tulisi käydä ihastelemassa näitä monesti käsipelissä kaivettuja maamerkkejä.

Nerkoo onkin jo Lapinlahdella, missä Valion tehdas ottaa tältä kantilta tulevat vastaan. Ylä-Savossa ennen kaikkea Kiuruvesi ja Lapinlahti ovat tuotantomääriltään kovia maitopitäjiä, eikä asukaslukuun suhteutettuna Sonkajärvikään heikoksi jää. Lapinlahdelta Sonkajärvelle matka voi jatkua suoraan Paisuaan tai kiertäen Varpaisjärveltä koukaten. Varpaisjärvellä voi katsastaa ruuna Reippaasta, joka oli kova ravuri aikoinaan.

Sonkajärveltä maininnan saavat tällä erää saavat Jyrkkäkosken ruukki ja vankilan tilukset. Jyrkkäkoski, erityisesti hiljentyessään Sonkajärvi Soi -musiikkifestivaalin aikana, on yksinkertaisesti koettava. Kun pauhu hiljenee, pääsee klassinen musiikki lumoamaan kuulijansa. Jyrkältä Nurmijoen reittiä alaspäin pääsisimme HS:n toimittajan nimikkokoski Aittokoskelle. Kannattaa on myös ajaa lenkki Sukevan vankilan kautta ja ihmetellä, miten aikoinaan vankityöllä on rakennettu suorat tiet ja hienot tilukset puuriveineen ja nyt lahoavine latoineen.

Kun saavutaan Vieremälle, niin Talaskangkaan luonnonsuojelualuetta ei voi olla mainitsematta, kuten ei Ponsseakaan. Kummankin syntytarinaan kannattaa tutustua ja niin tehtaalla kuin luonnon rauhassa pistäytyä. Ja kun kerran Varpaisjärvi mainittiin ravuristaan, niin Vieremällä ravataan edelleen ja yleisöä ja tunnelmaa riittää. Tunnelmaa löytyy myös maakuntakalamme nimikkojuhlasta Pielaveden Muikkufestivaaleilta, eikä iskelmän sointi Kiuruvedelläkään jätä ketään kylmäksi. Ja kuten todettua, janojuomaksi maitoa Kiuruvedellä riittää.

Matkamme alkoi Iisalmesta, ja sinne Ylä-Savon keskelle palaamme Koljonvirran taistelutannerten kautta. Onhan sitä Iisalmessakin paljon nähtävää ja koettavaa, mutta kotiinpäin vetämistä ja kehumista voidaan helposti katsoa pahalla…

Vai olisiko sittenkin meidän kaikkien huudettava entistä rohkeammin maailmalle siitä kaikesta hyvästä, mitä meillä täällä on? Esitellään siis kaikki ylpeinä kotiseutuamme kesäkulkijoille.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 28.6.2018.

Kaikki duuniin

Saattoipa nuori haluta töitä. Hän käveli TE-toimistoon, missä hänet otettiin vastaan ja alettiin toimeen. Pian nuori laitettiin kotiin: palaillaan!

Viikon päästä hän sai kirjeen, joka sisälsi tulosteena työpaikkoja. Ajattele: tulosteena! Näppärä nuori olisi itse löytänyt samat tiedot internetistä – ja oli varmaan löytänyt ja ottanut yhteyttä (työ)paikkoihin. Mitä virkaa kuvatulla puljulla oli? Joutaisi räjäyttää!

Nuorisotyöttömyys osana työttömyyttämme on aikamme suuri ongelma. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle laskentatavasta riippuen 1,2–1,5 miljoonaa euroa, eikä näiden nuorien määrää tiedä kukaan. Hupsua on, että aikanamme tiedämme tarkalleen muun muassa, montako lehmää tiloillamme on.

Onneksi alun esimerkki ei ole Savosta, mutta se ei tarkoita, että meillä olisi varaa tuudittautua tyytyväisyyteen. Nuorisotyöttömyysaste on meillä muuta maata pienempi, sen ollessa noin 22 %. Jotain on siis tehty oikein, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta yksikään – niin nuori kuin ikinuorikin – ei jäisi työttä. Yksi hanke tällä saralla on Nuoret duuniin 2017, joka pyrkii puolittamaan Pohjois-Savossa alle 30-vuotiaiden työttömyyden. Tavoite on kova, mutta niin on tarvekin.

Työttömyyden vaikutukset kansantalouteen mitataan miljardeissa, eikä vaikutuksia yksittäiseen työttömään ihmiseen voi sivuuttaa. On kyse kuitenkin ihmisestä eikä vain tilastomerkinnästä. Esimerkiksi Iisalmessa yleinen työttömyysaste huitelee 17 %:n paikkeilla ja pitkäaikaistyöttömien sakkomaksut rokottavat kaupunkia noin 1,5 miljoonalla eurolla vuodessa. Näille rahoille löytyisi varmasti muutakin käyttöä.

Eri työllisyystoimijoiden viranomaisista hankkeisiin, nuorisotyöstä yrityksiin tulisi reippaasti ravistella nykyisiä malleja: olla innovatiivisia. Ei työllistäminen tosin yksinkertaista ole. Tämän olen huomannut muun muassa Nuoret Duuniin 2017 -hankkeen ohjausryhmän selkeästi nuorimpana jäsenenä. Tuolla istun ainoana nuorena johtajien ja päälliköiden seassa.

Viranomaiset luulevat useasti tietävänsä, mitä työttömät tarvitsevat työllistyäkseen tai mitä koulutusta he ovat vailla. Kuka 55-vuotias pitkäaikaistyötön, lievästi päihdeongelmainen, hyötyy atk-kurssista tai kuka paljon pätkätöitä tehnyt tohtorismies CV-pajasta? Erilaiset kurssit monesti kaunistelevatkin tilastoja, kun työtön ei olekaan kurssilaisena ”työtön”. Paras esimerkki todellisuudentajun katoamisesta oli se, että eräässä 600 000 euron arvoisessa ammattikoululaishankkeen ohjausryhmässä pienivirkaisin henkilö oli vararehtori. Nuoria ei ohjausryhmään huolittu.

Olkoon työtä vailla oleva nuori tai jo varttuneempi, tulisi työllistämisen täsmäaseen osua maaliinsa. Tähän tarvitaan tiedustelutietoa, mikä ei itsestään komentokeskukseen kantaudu: etsivään työhön ja osallistavuuteen on panostettava.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 28.10.2016.

Sonkajärven röntgen ei ole kustannusvaikuttava

Sonkajärveläiset demarivaikuttajat Tervo ja Hynynen ruotivat (IS 5.9.) keskustalaisen Tarja Pirkkalaisen (IS 14.7.) kirjoitusta Sonkajärven röntgenlaitteen hankinnasta kovin sanoin. Asiahan ei sikäli minulle iisalmelaisena kuulu, mutta yläsavolaisena tulevaan yhteiseen PoSoTe:en uskoen, en malta olla minäkin ihmettelemättä naapuripitäjän touhuja.

Sonkajärvi päätti siis laittaa reilut 200 000 euroa röntgenlaitteen hankintaan sekä toimitilan muutostöihin. Summa on paljon tämän kokoiselle kunnalle ja varsinkin tilanteessa, missä sote-kokonaisuus ei suosita laiteen hankintaa. Eikä Ylä-Savon SOTE ilkeyttään jätä laitetta uusimatta, vaan perusteet uusimatta jättämiselle olivat selkeät. Käyttöaste ei yksinkertaisesti riitä, eikä kokonaisuutta palvele Sonkajärven uusi laite. Samankaltainen kohtalo tulee käymään myös – väistämättä ja valitettavasti – joillekin Iisalmesta nyt saatavista sote-palveluista. Nämä selviävät meille myöhemmin uudistusten edetessä.

Kolmena päivänä viikossa toimiva röntgenlaite ei ole kovin kustannusvaikuttavassa käytössä, sillä tällöin laite ”seisoo” neljänä päivänä viikossa. Suuria kiinteitä kustannuksia saadaan yksikkötasolla alas ainoastaan tehostamalla resurssin käyttöä. Tässä tapauksessa siis röntgenin tulisi ”laulaa” arkena ja pyhänäkin. Hynysen (sd.) ja Tervon (sd.) väite kustannusvaikuttavuuden saavuttamisesta kolmella päivällä viikossa, on siis lähinnä löyhää populismia. Mikäli röntgenlaite halutaan aidosti kustannusvaikuttavaan käyttöön, vaatisi tämä laitteen suoltavan kuvia ainakin jokaisena arkipäivänä, mihin ei kuitenkaan taida olla realistista mahdollisuutta.

Toisaalta, tiedä vaikka sonkajärveläiset päättäjät ovatkin kauaskatseisia. Vaikka sote-uudistuksen myötä 1.1.2019 ei kunnilla ole sote-asioita hoidettavanaan, eihän mikään periaatteessa estä kunnan yhtiötä toimimasta tälläkin kentällä. Ei kai vain sonkajärveläiset kuvittele saavansa lisätuloja ja röntgenlaitteen käyttöasteen lisäystä myymällä röntgenpalveluitaan tulevaisuudessa sote-yhtiönsä kautta vaikkapa Kajaaniin? Tuskin kuitenkaan.

Sote-uudistus etenee Pohjois-Savossa liian verkkaiseen tahtiin, eikä eri kuntapäättäjien ristivedot uudistusta edistä. Onko yläsavolainen yhteistyö lopulta vain sanahelinää jokaisen vartioidessa omaa reviiriään vahtikoiran lailla? Jos haluamme saada toimivat sote-palvelut säilymään Ylä-Savossa, ei yksikään kuntapäättäjä saisi unohtaa kokonaisuutta – vaikka kuntavaalit kolkuttelevatkin jo ovella.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 9.9.2016.