Jatkuvan oppimisen juoni

Kirjoitin keväällä kolumnin siitä, kuinka meidän tulee kyetä tunnistamaan ja hyödyntämään entistä enemmän verkostoja ympärillämme, kun teemme yläsavolaista yhteistyötä. Maailma tiivistyy verkostojen myötä entistä enemmän, eikä Ylä-Savo ole tässä poikkeus. 

Yksi nykyaikamme keskeinen sosiologi Manuel Castells luonnosteli jo vuosituhannen taitteessa, kuinka yhteiskuntia voidaan luonnehtia verkostoyhteiskunniksi, joissa osaamiseen nojaaminen on keskiössä. Vuosien kuluessa ilmiö ei ole kadonnut minnekään, vaan pikemminkin voimistunut entisestään. Ei turhaan puhuta niin organisaatioiden kuin yksittäisten työntekijöiden osaamisen kehittämisestä kuin jatkuvasta oppimisestakin. 

Jotta organisaatiot kykenevät kehittymään sekä verkottumaan mahdollisimman tehokkaasti ja näin edistämään yhteistyötä, on yksittäisten työntekijöidenkin oltava ajan tasalla tiedoiltaan ja taidoiltaan. Erityisesti tämä korostuu tietotekniikan ja teknologian parissa, jotka etenevät kehityksessään hurjaa vauhtia. Ei ole sattumaa, että osaajista on meillä Ylä-Savossakin pulaa ja heistä käydään jatkuvasti kilpailua. Mikään toimiala voi myöskään kehittyä, mikäli osaamisen kehittämistä ei tunnisteta ja siihen kannusteta. 

Valtioneuvosto julkaisi loppuvuodesta 2020 jatkuvan oppimisen parlamentaarisen uudistuksen linjaukset, joiden tavoitteena on jatkuvan oppimisen järjestelmän uudistaminen vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Asiakirja toimenpiteineen on tarpeen ja on hyvä, että valtiovalta on ottanut asiakseen edistää jatkuvaa oppimista. Kuitenkin itsensä kehittäminen lähtee ihmisestä itsestään ja erityisesti siitä, että hänellä on mahdollisuudet ja kannusteet kehittää osaamistaan, olkoon hän sitten työn piirissä tai sen ulkopuolella. 

Kuten valtioneuvoston julkaisun saatesanoissa todetaan, on jatkuva oppiminen paras turva työn, teknologian ja maailman muutoksessa. Toteama pätee niin organisaatioihin kuin yksittäisiin ihmisiinkin. 

Rohkenen väittää, että ne organisaatiot, jotka ovat tunnistaneet jatkuvan oppimisen juonen, ovat menestyneet ja tulevat menestymään myös jatkossa. Samoin nämä organisaatiot kykenevät parhaiten yhteistyöhön verkottuvassa maailmassa ja näinkin luomaan hyvää ympärilleen.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 18.8.2022.

Kansallisessa metsäpolitiikassa on parantamisen varaa

Kuljimme viime kesänä Vätsärin erämaassa ja leiripaikaksi valikoitui rantakallio, jota komisti reilun 500 vuoden ikään ennättänyt mänty. Valitettavasti petäjän iän pystyi määrittämään ilman kairauksia, sillä joku kulkija oli ottanut puusta oksan muistokseen tai todennäköisesti polttopuukseen muutama vuosikymmen sitten. 

Kuun alussa (2.7.2022) Helsingin Sanomat kirjoitti Inarin yhteismetsistä, joiden puita ei haluta ostaa. Puukauppa on ollut jumissa muutaman vuoden ajan, koska osa Inarin yhteismetsistä on koskemattoman metsän alueella (IFL). Suuret metsäyhtiöt ovat mukana vastuullisen metsätalouden sertifikaatissa (FSC), jonka sääntöjen mukaan tällaisen alueen puustoa ei saa hakata. Yhteismetsänomistajien näkökulmasta tilanne on toki kiusallinen, mutta ikimetsien ja luontoarvojen puolesta tilanne on vain hyvä. Koskemattomia ja hitaasti kasvavia ikimetsiä meillä ei ole liiaksi, vaikka metsäinen maa olemmekin. 

Yle uutisoi pari vuotta sitten (25.6.2020), kuinka Suomi on yksi huonoimpia metsien monimuotoisuuden säilyttäjiä. Vuosien saatossa on herätty keskusteluun siitä, kuinka järkevää on lopulta parturoida koko metsä ja viedä risutkin hakkeeksi. Tällöin jäljelle on jäänyt köyhä maa, joka sellaiseksi hyväksi aikaa jää. Kun hakkuut on toteutettu aikoinaan niin, että metsästä viedään kaikki puuaines jopa kantoja myöten, heikkenee metsäluonnon monimuotoisuus, muotoili asian Luonnonvarakeskuksen tutkija Ilkka Vanha-Majamaa Ylen uutisessa. 

Kysymys metsien hoidosta ja kestävästä käytöstä eri ulottuvuuksineen on monisyinen vyyhti, jossa risteävät niin metsäteollisuuden kuin metsänomistajien intressit, luontoarvot kuin kestävän kehityksen eri ulottuvuudet. 

Jos metsäyhtiöt ovat sertifikaateillaan parantaneet toimintaansa, samaa ei voi sanoa Suomen valtiosta. Kenties suurin häväistys metsiämme kohtaan on  ollut asettaa  valtiovallan toimesta viime vuosina tulostavoitteet Metsähallitukselle, joka huolehtii valtion maista. Metsähallituksen hallinnassa on kaikkiaan 12,6 miljoonaa hehtaaria valtion omistamia maa- ja vesialueita. Tämä on lähes kolmannes koko Suomesta. 

Tulostavoitteisiin pyrittäessä mm. hitaasti kasvavia ikimetsiä on kaadettu Lapissa. Samoilla lämpimillä tulipaikkojen ylläpitoa on lyöty laimin tai vastuu niistä on annettu yhdistysten harteille. Myös muuta omaisuutta, kuten tupia, on myyty rahamiehille hyvään hintaan. Toki uuttakin rakennuskantaa on rakennettu turistien suosimille alueille. 

Kansallisessa metsä- ja luontopolitiikassa on väistämättä parantamisen varaa. Näin on erityisesti aikana, jolloin kansakuntamme herää ilmaston lämmetessä ymmärtämään lähtökohtaisesti nuorten metsiemme eri arvot.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.7.2022.

Verkottuen kohti vuotta 2030

Useissa puheenvuoroissa täällä Ylä-Savossa kuulostellaan, miltä kuntakenttä näyttää ja millainen vuoden 2030 kunta voisi olla. Myös Iisalmen kaupungissa olemme jo vuosia katsoneet vuoteen 2030 ja konkreettisimmin tämä näkyy kaupunkistrategiassamme, joka hyväksyttiin Iisalmen kaupunginvaltuustossa viime vuoden lopulla. 

Tavoitteemme vuodelle 2030 voi tiivistää visioomme. Tämän mukaan Iisalmi on kansainvälisesti tunnettu, helposti saavutettava, rohkeasti kehittyvä ja vetovoimainen kaupunki, joka tarjoaa loistavat asumisen ja yrittämisen olosuhteet sekä toimivat seudulliset palvelut. Iisalmen tavoitteena onkin olla Suomen ihmeellisin kaupunki. 

Jotta visiot ja tavoitteet eivät jää sanahelinäksi, ovat nämä purettu eri toimenpiteiksi, joiden toteutumista luonnollisesti seurataan ja joita tultaneen ennen vuotta 2030 vielä hiomaa pariin otteeseen. Sama pätee väistämättä itse strategiaan. Muuttuuhan maailma ympärillämme arvaamatonta vauhtia ja totta on se, ettei meistä kukaan tiedä, millainen kuntakenttä, maailmasta puhumattakaan, meillä on vajaan kahdeksan vuoden kuluttua. 

Toiminta-ajatuksenamme on huolehtia asukkaiden hyvinvoinnista ja vahvistaa koko seudun kilpailukykyä ja vetovoimaa. 

Useissa puheenvuoroissa peräänkuulutetaan myös kuntien välistä yhteistyötä, josta meillä onneksi täällä on erilaisia hyviä kokemuksia. Toiminta-ajatuksen jäljempi osa velvoittaa meitä yhä edelleen tekemään vahvaa yhteistyötä Ylä-Savossa muiden kuntien kanssa. Jokaisella seutukuntamme kunnalla on omat vahvuutensa, jotka tulee tunnistaa ja tämän myötä kyetä hyödyntämään entistä paremmin. Tämä koskee niin palveluiden järjestämistä kuin vetovoimatekijöiden esiin tuomista, näin pari asiaa mainitakseni. 

Maailma verkottuu keskenään entistä voimallisemmin, eikä tämä jo 1900-luvun taitteessa tunnistettu sosiologinen ilmiö verkostojen merkityksestä modernissa yhteiskunnassa ole kadonnut. Uudet toimintamallit mahdollistavat myös verkostojen entistä paremman hyödyntämisen, mitä teknologian lisääntyminen edesauttaa. Käytännön esimerkkinä aihepiiristä voidaan ottaa etäyhteyksien käyttöönotto koronapandemian alkaessa. 

Kun tunnistamme vahvuutemme ja kykenemme luomaan näiden ympärille entistä toimivampia verkostoja, pystymme niin Iisalmessa kuin Ylä-Savossa kulkemaan määrätietoisesti kohti parempaa 2030-lukua.

* Teksti on julkaistu Iisalmi-lehdessä 27.4.2022.

Yhteisen ilmaston äärellä

Tarkoitukseni ei ollut alkujaan kirjoittaa ilmastotoimista, vaan sosiaalisen median ylivallasta ihmismieleen. Olisihan sosiaalisesta mediasta mielenkiintoista kirjoittaa jo siitäkin syystä, miten rajan takana Venäjällä ihmisten ajattelua ohjataan ja sotapropagandaa toteutetaan mm. sulkemalla väestö sosiaalisen median alustojen ulkopuolelle. 

Päädyin kuitenkin pohtimaan yhteistä ilmastoamme, kun palauttelin mieleen erään loppuvuoden seminaarin puheenvuoroja. 

Tein aikoinaan yhteiskuntapolitiikan gradun kaivosteollisuudesta sekä yhteisestä (commons). Yhteiset ovat yksinkertaistaen jotain, minkä jaamme. Modernissa muodossaan 1960-luvulla syntynyt keskustelu yhteisestä nousi tarpeesta käsitellä luonnonvarojen oikeudenmukaisen hallinnan ongelmaa. Alkuun keskustelu liittyi vahvasti luonnonvaroihin, mutta nykyisin keskusteluun yhteisestä liitetään myös aineettomia asioita, kuten tietoa eri muodoissaan. 

Perinteisesti yhteisenä on siis nähty luonnonvarat hengittämäämme ilmaa unohtamatta. Valtamerien kalaparvet ja laidunmaa ovat käytettyjä esimerkkejä yhteisresursseista, joiden kestämätön käyttö johtaa lopulta resurssin ehtymiseen ja tuhoon, ja joiden hallinta on ongelmallista. Seuraukset hallinnan ongelmista näemme jo nyt, kun esimerkiksi kalojen liikakalastus eri alueilla uhkaa kalakantoja ja -lajeja. 

Miksi meristä ja laitumista johdettua keskustelua yhteisestä tulee ylipäätänsä pohtia? 

Syitä on monia, mutta tärkeimmäksi nostan sen, että miltei poikkeuksetta jokainen ilmastonmuutokseen ja sen torjuntaan liittyvä keskustelu, uutinen tai nosto liittyvät aiheeseen ja siihen, miten käytämme ja hallitsemme kestävästi yhteistä maapalloamme ja sen resursseja.  

Helsingin Sanomat uutisoi 8.10.2021 tutkijoiden todenneen, ettei uusiutuvaa energiaa lopulta olekaan ja että ilmastotoimet aiheuttavat sortoa ja päästöjä köyhissä maissa. Tutkijoiden näkemyksen mukaan ilmasto- ja ympäristötoimista on tullut areena, jolla rikkaat maat alistavat globaalia etelää ja rakentavat saastuttavaa tuotantoa. Esimerkkinä tutkijat nostavat sen, kuinka uusiutuvaan energiaan siirtyminen vaatii mm. raaka-aineiden tuottamista fossiilisilla polttoaineilla huonoissa työoloissa Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.  

Toteamaan on helpohko osin yhtyä, kun seuraa kansainvälistä maanmyllerrystä ja keskustelua siitä. Esimerkiksi akkuteknologian tarvitsemista kaivannaisista on tullut kansainvälisen kiinnostuksen kohde, eikä Suomi ole jäänyt osattomaksi keskustelusta ja suunniteltavista toimista. Kuitenkin, kun kaivannaisia aletaan louhia lähellä, on hankkeita helppo vastustaa ja ummistaa silmänsä siltä, että jossain kaivannaiset on revittävä. Päädymmekin pian pohtimaan resurssien jakoa – siis yhteistä. 

Jotta teemme aidosti osamme ilmastoimissa, on meidän hyväksyttävä se tosiasia, että teot tulevat näkymään arjessamme voimallisemmin. Olkoon kyse sitten maan mylläyksestä tai tuulivoimaloiden vilkkuvista lavoista.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 26.3.2022.

Toimiala haltuun

Kiuruvetisen kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen (kesk.) esittämät näkemykset (IS 26.1. ja SS 2.2.) siitä, että aluevaltuuston tulee kouluttaa itsensä asiantuntijuuteen alallaan, ovat täysin paikallaan.

Vaikka aluevaltuustojen sarka on laaja, keskittyvät aluevaltuustot sote-asioihin pelastustoimea unohtamatta. Tämä mahdollistaa sen, että toisin kuin vaikkapa kuntapolitiikan saralla tehtävänkentän haltuunotto on jokseenkin mahdollista ja yleispoliitikoinnille jää vähemmän sijaa. Tämäkin osaltaan vahvistaa näkemystä siitä, että asiantuntijuuteen tulisi kouluttautua – ja onhan tähän myös meillä Itä-Suomessa vahvaa osaamistakin Itä-Suomen yliopistossa (UEF).

Ilman vaikuttavia toimenpiteitä sote-uudistus jää lähtökuoppiinsa. Vaikuttavuus on käsite, jolla terveystaloustieteessä tarkoitetaan toimenpiteillä aikaansaatua muutosta ihmisen terveydentilassa, toimintakyvyssä tai hyvinvoinnissa. Kustannusvaikuttavuudella, joka arkikielessä sotkeutuu kustannustehokkuuteen, tarkoitetaan muutoksen suhdetta käytettyihin euroihin. Kustannusvaikuttavuus onkin olennainen mittari, kun tarkastellaan sitä, mitä euroilla on saatu aikaan.

Kustannusvaikuttavuutta voi tarkastella vaikka arkisen esimerkin kautta. Yhteiskunta kustantaa kuulolaitteen jokaiselle sitä tarvitsevalle, kun taas hammaslääkärikäynnillä julkisellakin puolella jokainen puudute ja röntgenkuva verottaa potilaan kukkaroa, vaikka yhteiskunta osansa kuluista maksaakin. Silmälasit puolestaan jäävät kokonaan jokaisen itse maksettavaksi, vaikka ne ovat nyky-yhteiskunnassa heikkonäköiselle välttämättömät. Kaikki edellä mainitut panostukset ihmisen terveyteen, riippumatta maksajasta, tuovat kiistatta terveyshyötyä. Onko esimerkkien kustannusvaikuttavuutta kuitenkaan tarkasteltu vuosien saatossa juurikaan, kun käytänteet ovat muotoutuneet? Kun toimenpiteiden kustannusvaikuttavuutta tarkasteltaisiin aidosti, voitaisiin edellä mainittujen esimerkkien kustannusjakoa joutua muuttamaan.

Kun aluevaltuutetuilla on Heikkisenkin peräänkuuluttama pohjaymmärrys terveydestä ja taloudesta, voidaan Pohjois-Savossa tehdä aidosti vaikuttavia toimenpiteitä niillä vähäisillä euroilla, joita alueellamme on käytössä. Tietoa voi kartuttaa esimerkiksi UEF:in avoimen yliopiston terveystaloustieteen perusopinnoilla verkossa. Mikäli UEF:in taksapolitiikka ei ole merkittävästi muuttunut, maksavat opinnot kokonaisuudessaan noin 300 euroa.

Rohkenen väittää, että on kummempaankin luottamushenkilöiden kouluttamiseen rahaa laitettu ympäri Suomen.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 17.2.2022.

Hoitopolut ovat avainasemassa

Kun tarkastellaan sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannuksia ja -vaikutuksia yhteiskunnallisesti, on asiakkaan sujuva kulkeminen hoitopolulla avainasemassa. Tämä tarkoittaa mm. uutta ajattelua asiakkaan ohjaamisessa hänen ottaessaan yhteyttä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Jokainen viive hoitopolulla tarkoittaa mahdollisesti alentunutta työkykyä, sosiaali- ja terveydenhuollon turhaa kuormitusta tai muita välillisiä kustannuksia yhteiskunnalle – inhimillistä kärsimystä ja huolta unohtamatta.  

Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät tuottavat valtavasti tietoa, mutta valitettavasti tieto ei ole suurelta osin vertailukelpoista johtuen kymmenistä eri järjestelmistä. Tietovaranto onkin saatava standardisoitua yhdenmukaistamalla tietojärjestelmät. Kun tietoa kyetään analysoimaan tehokkaasti, voitaisiin asiakas- ja palveluohjausta kehittää tarkoituksenmukaisesti. Toimintamalleja asiakas- ja palveluohjauksessa kehitetään onneksi hyvinvointialueen valmistelutyössä parasta aikaa.  

Jotta asiakas- ja palveluohjaus toteutuu, tarvitaan vahvaa integraatiota perus- ja erikoistason välillä, mihin nykyinen uudistus tähtääkin. Tulevien hyvinvointialueen päättäjien ja viranhaltijoiden tuleekin pitää huoli siitä, että asiakas- ja palveluohjausta kehitetään tietoa hyödyntämällä ja hoitopolut järjestetään huolella.  

Kyse ei ole pelkästään taloudesta ja taloudellisista vaikutuksista alueellamme, vaan ihmisen parhaasta hänen tarvitessaan hoitoa ja huolenpitoa.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 12.1.2022.

Kaksi kansallista sote-pulmaa

Lääkärit Ojala ja Pöyhönen avasivat aivan aiheellisesti keskustelun (SS 5.12.) siitä, mitä terveydenhuollossa jatkossa hoidetaan, miten ja mihin hintaan. Kirjoitus sai pohtimaan sitä, miten sosiaali- ja terveydenhuollon menoja kyetään hillitsemään Suomessa, kun jokaisella hyvinvointialueella tulee olemaan oma vahva asemansa. Toki valtiovalta tulee asettamaan toimintaan taloudulliset raamit laskentaperusteiden pohjalta. Kuitenkin riski ajautua vähintäänkin kevyen kilpavarustelun tielle on olemassa, mikäli paria pulmaa ei ratkaista. Pienessä maassa alueilla ei yksinkertaisesti ole  varaa kisata keskenään. 

Erityisesti erikoissairaanhoidossa on kaksi perustavanlaatuista ongelmaa, jotka tulisi ratkaista. Nämä ovat vertailun mahdottomuus ja hoitojen kattohinnat tai pikemminkin jäljemmän puuttuminen. 

Toimijoiden vertailun mahdottomuus on selvä pulma. Ongelmana Suomessa on se, että meillä ei ole yhtenäisiä järjestelmiä tuotannon ohjaamiseen, eikä tällaisia voida siis käyttää kannustimena palveluiden toteuttamisessa. Mikäli järjestelmät olisivat yhtenäiset, voitaisiin toimintoja vertailla ja arvioida. 

Terveydenhuolltoon sovellettua taloustieteen kilpailun sääntelyn mekanismia kutsutaan yardstick competition -malliksi. Mallissa taustalle luodaan niin sanottu varjotuottaja, joka on keskimääräinen luonnos alan kaikista tuottajista. Näin monopolituottajina nähtävien sairaaloiden välille mallinnetaan kilpailutilanne. Toimiakseen malli tosin vaatii kansallisen ja yhtenäisen hinnoittelumallin. Ongelma Suomessa onkin se, että hinnoittelumallina käytettyä DRG-järjestelmää (Diagnosis Related Group) ei ole täysin yhtenäistetty.  Kansallinen DRG-hinnoittelu toimiikin useissa maissa kirittäjänä, varjotuottajana, jota kohti eri toimijat pyrkivät. Järjestelmät tulisikin saada pikimmiten kuntoon. 

Lääketieteen kehittyessä toinen ongelma ovat kattohinnat ja niiden asettaminen. Tiivistäen kyse on siitä, mitä yhteiskunta on valmis maksamaan eri hoidoista. Tässä mittarina käytetään usein laatupainotettua elinvuotta, ja arvioidaan sitä, kuinka monta laatupainotettua elinvuotta hoito tuo lisää potilaalle tiettyyn hintaan. Meillä laatupainotetun elinvuoden arvoa ei ole määritetty, kun esimerkiksi Englannissa maksuhalukkuus on asetettu 20 000-50 000 puntaan laatupainotettua elinvuotta kohti. 

Se, mihin maksuhalukkuuden raja-arvo asetetaan, on lopulta poliittinen päätös. Vaikka itse kysymys on monisyinen ja hankalakin, tulisi keskustelu käydä ja kyetä ratkaisemaan tämäkin pulma. 

Edellä mainittuja ongelmia ei voida ratkaista hyvinvointialueilla. Valtiovallan virastoineen tuleekin määrätietoisesti ratkaista nämä ongelmat, ja taloudellisten kannustein ajaa hyvinvointialueet yhtenäisiin järjestelmiin ja käytäntöihin.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.12.2021.

Sote-uudistus on tehtävä

Kansanedustaja Markku Eestilä kirjoitti (IS 21.2.) kuinka eduskunnan käsittelyssä oleva sote-uudistus vuosituhannen suurin keskittämishanke. Olen aiheesta vahvasti eri mieltä.

On hyvä muistutella mieleen kuntaministeri Virkkusen (kok.) 2.9.2011 julkaisemat onneksi toteutumattoman kuntauudistuksen tavoitteet, joissa kuntien määrä oli tarkoitus vähentää silloisesta 336:sta jopa alle sataan. Jos tämä ei ollut suurta keskittämistä ja puhetta sellaisesta, niin mikä sitten? Toteutuessaan Virkkusen ajama uudistus olisi lahdannut kuntia ja keskittänyt totisesti valtaa ja palveluita.

Ei sote-uudistus nytkään täydellinen ole, mutta se on ehdottomasti välttämätön askel oikeaan suuntaan. Tärkeimpänä uudistuksessa onkin perus- ja erikoistason integraatio, joka on aivan välttämätön saada mallilleen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen vaatii tulevaisuudessakin rahaa, jotta palvelut pyörivät. Jos uudistusta ei nyt tehtäisi, tulisi vuosi vuodelta yhä enemmän voimavaroja kohdentaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen. Tämän järjestämiseksi verotustakin saataisin rukata kunnissa aika lailla. Uudistuksen toteutuessa pääsemme edes hieman vähemmällä.

Toteutuessaan uudistus karsii himmeleitä, varmistaa palvelut myös tulevaisuudessa ja tuo hallintohimmeleiden tilalle kansanvallan.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 23.2.2021.

Kuka pääsee opintielle – ja miten?

Korkeakoulut ovat juuri ilmoittaneet opiskelijavalintojensa tuloksista. Useassa kodissa on iloittu, mutta vielä useammassa on kohdattu pettymyksiä: paikkaa kun kaikille halukkaille ei ole. Kevään valinnoissa oli myös enemmän jännitettävää, sillä poikkeusolosuhteet pakottivat korkeakoulut luovimaan valintaperusteita ja -kokeita miettiessään.

Tarkoitukseni ei ole pohtia sitä, miten hyvin opiskelijavalinnat järjestettiin poikkeusaikana, vaikka ihan nappiin kaikki koetukset eivät menneetkään. Pohdin mieluummin, miten erilaiset lähtökohdat nuorilla on hakea korkeakoulutuksen piiriin ja erityisesti lopulta päätyä opin tielle. Myös korkeakoulujen todistusvalintaa ja ensikertalaiskiintiötä on hyvä tuumata, sillä ylioppilastodistuksen ja ensikertalaisuuden painoarvo on kohtuuton. Tämä on johtanut tilanteeseen, missä ylioppilastodistukseen hinkataan E:n ja L:n rivejä unelma-alalle pääsyn turvaamiseksi.

Herään pohtimaan sitä, millaiset valmiuden nuorilla on jo teininä lähteä tähtäämään kohti unelmiaan. Todistusvalinnan – siis ylioppilastutkinnon painoarvo – on noussut merkittävästi ja tästä vuodesta alkaen merkittävä osa korkeakouluopiskelijoista valitaan pelkän ylioppilastutkinnon perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että päätös uraunelmista on tehtävä jo lukion alkumetreillä. Pääsykokeisiin valmentavista kursseista, joista opiskelijavalintauudistuksella on haluttu päästä eroon, on siirrytty myymään ylioppilastutkintoon valmentavia abikursseja.

Muistan hyvin erään nuoren parin keskustelun bussissa Helsingissä. Takanani istuva nuori kertoi, kuinka hän tähtää parin vuoden opintojen jälkeen ulkomaille ja siitä kohti unelmiaan. Paluun Suomeen hän näki mahdollisena. Ajattelin, että onpa kypsää puhetta korkeakouluopiskelijalta. Hämmästyin kuitenkin, sillä selvisi, että hän oli juuri aloittanut lukion. Todennäköisyyksien valossa tulevaisuuskuvan taustalla oli vanhempiensa koulutus sekä käymänsä arvostettu lukio. Toki saattoi olla toisinkin.

Onneksi yliopistojen ovet eivät jää täysin kiinni, vaikka ylioppilastodistuksessa ei komeilisi L:n rivi. Muun muassa Itä-Suomen yliopisto tulee valitsemaa ensi vuonna lähes 500 opiskelijaa 40 eri oppiaineeseen avoimien yliopisto-opintojen perusteella. Myös pääsykokeet säilyvät väylänä kaikille, joskin ensikertalaisille varattavat kiintiöt ovat merkittävät.

Viime hallituskaudella toteutetun opiskelijavalintauudistuksen tavoite oli saada nuoret nopeammin työelämään sekä lisätä opintopolkujen joustavuutta. Kuitenkin näyttää siltä, etteivät tavoitteet toteudu ja toimenpiteet kääntyvät itseään vastaan. Lukiossa opiskellaan pidempään sekä välivuosia kertyy.

Välivuotta ei pidä nähdä lähtökohtaisesti huonona asiana. Monelle välivuosi ennen korkeakouluopintoja voi kirkastaa, mitä sitä isona haluaa tehdä. Kuitenkin yhä useamman välivuodet menevät nykyisin korkeakouluun pyrkiessä.

Kysyä sopiikin, että mikä olisi paras tapa joustavoittaa opintoja ja saada sen myötä nuoret nopeammin kiinni työelämään. Viime hallituskauden toimenpiteet siihen eivät ainakaan näytä pääsevän.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 16.7.2020.

Kuntatalouden haasteet ovat vasta edessä

Kunnilla on taas tilinteon hetki viime vuoden osalta, eikä tilannekuva näytä mairealta. Tilinpäätösarvioiden mukaan 225 kuntaa 310:stä tekee viime vuoden osalta negatiivisen tuloksen. Tämä on tarkoittaa, että vain reilulla neljänneksellä (27 %) kunnista viivan alle jää plussaa. Onneksemme Iisalmi kuuluu tähän neljännekseen ja taaksemme jää seitsemäs positiivinen toimintavuosi. Tämä onnistui vieläpä maakunnan alhaisimmalla kunnallisverotasolla. 

Liialliseen itsetyytyväisyyteen ei meilläkään tosin ole varaa tuudittautua, vaikka lähtökuopat ovat hyvät. Jo nyt haasteita ovat tuoneet tai ovat tuomassa mm. toimintamenojen kasvu ja merkittävät investoinnit. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet ja tulevat kasvamaan tulevaisuudessa merkittävästi väestön ikääntyessä. Tunnetusti pohjoissavolainen ja laajemmin itäsuomalainen geeniperimä altistaa väestömme monille perinnöllisille sairauksille, jotka pitävät takuuvarmasti sosiaali- ja terveydenhuollon menot tulevaisuudessakin korkealla tasolla. 

Vaikka väkemme on sairasta, on kuitenkin yksi syy kuntatalouden tilanteeseen sote-uudistuksen viivästyminen. Sosiaali- ja terveydenhuollon menokehitykseen ei ole kyetty kansallisesti puuttumaan, vaikka varmasti jokainen kunta ja kuntayhtymä siihen omilla tasoillaan parhaansa mukaan pyrkivät. 

Viime vuoden lopulla käytiin maakuntalehdessämme keskustelua valtionosuuksista. Ymmärrettävästi aihe herättää mielenkiintoa siitä, mille kunnille valtionosuutta jaetaan ja kuinka paljon. Esimerkiksi Iisalmen tänä vuonna saama 2657 euroa asukasta kohden on seurausta alueemme väestötekijöistä. Samat tekijät ovat taustalla vaikkapa toisessa seutukaupungissa Raahessa (2549 euroa/asukas) ja maakuntakeskus Kajaanissa (3025 euroa/asukas). Valtionavustusten idea on tasata kustannus- ja tulopohjien eroja ja varmistaa, että kunnilla on olosuhteista, palvelutarpeesta ja kuntien tulopohjien eroista huolimatta edellytyksiä selvitä lakisääteisistä tehtävistään kohtuullisella verorasituksella. 

Kuntien tulopohjat eriytyvät väestömuutosten seurauksena, eivätkä kuntatalouden haasteet ole vain pienten kuntien päänvaivana. Ongelma onkin yhteinen läpi kuntakentän, sillä vuosina 2013-2018 väkiluku kasvoi vain kuudessakymmenessä kunnassa.  Julkisuudessa on väläytetty ratkaisuksi pienempien kuntien ahdinkoon ns. kevytkuntamallia, jolloin kunta voisi karsia palveluitaan. Tästä ei kuitenkaan ole ratkaisuksi, sillä tämä ei poista kuitenkaan kuntien tulopohjan ongelmia ja sitä, että peruspalvelut kuuluvat jokaiselle kansalaiselle maassamme. 

Jos terveydenhuoltojärjestelmä ei ala pian uudistua, jatkaa kuntatalous ahdingon kierteessään kohti pohjaa. Sieltä on pitkä matka pinnalle.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 21.2.2020.