Milloin raiteilla liidetään?

Internetin ihmeellisessä maailmassa vastaani tuli kooste joidenkin maailmanhistorian kannalta merkittävien projektien aikataluista. Listauksessa olivat mukana niin Apollo-ohjelma kuin Kheopsin pyramidien rakentaminen. Suuria hankkeita on osattu suunnitella ja viedä määrätietoisesti päätökseen, kun tahtoa on ollut: Panaman kanavakin valmistui kymmenessä vuodessa, kun töihin käytiin tosissaan vuonna 1904. Ei näiden vertaaminen suoraan suomalaisiin hankkeisiin ole hedelmällistä, mutta tiivistys oli oivaltava. Meillä osataan ainakin selvittää ja suunnitella.

Itä-Suomessa meillä taitaa olla käsillä yhdenlainen selvitysprojekti, kun itärata on yhä piirtopöydällä. Hallitusohjelmaan kirjatusta itäradasta käynnistyy vielä selvitys, missä eri vaihtoehtoja puntaroidaan. Kuitenkin samanaikaisesti Helsingistä Tampereen ja Turun suunnalle nopeita junayhteyksiä aletaan jo suunnitella. Näin linjasi reilu viikko sitten liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) Itäsuomalaisittain tämä herätti ihmetystä ja oli luonnollisesti pettymys. Itä-Suomi ei saisi olla mikään jäännöserä, johon palataan, kun muistetaan.

Itäradan toteuttamisesta on olemassa kolme vaihtoehtoista linjausta. Näistä yksi yhdistäisi Lahden ja Mikkelin, toisessa vaihtoehdossa raiteet veisivät Helsingistä Porvooseen ja sieltä Kouvolaan. Kolmas vaihtoehto, niin sanottu rantarata, kehittäisi yhteyttä Helsingistä Lappeenrantaa päin.

Jokaisessa linjauksessa on puolensa, mutta jos tarkastellaan alue- ja väestötekijöijöitä, olisi luonteva valita linjaus, jonka vaikutuspiiri olisi laajin ja joka toisi siis laajimmin elinvoimaa Itä-Suomeen. Tällöin puhutaan kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta, joista Helsinki-Porvoo-Kouvola -linjaus saa laajimmin tukea. Aito itärata onkin alueemme elinvoiman kannalta ehdottoman tärkeä. Ylen uutisessa (24.5.) Joensuun kaupunginjohtaja toteaakin, kuinka nykyisen itäisen radan vaikutuspiirissä on 930 000 asukasta. Jos koko Suomen elinvoimaa ei kyetä kehittämään, ovat väestöennusteet meillä päin karut. Parinkymmenen vuoden päästä meitä voi olla vain noin 800 000.

Ei itärata yksi aluettamme pelasta, mutta sillä tulee olemaan kiistämättä merkittävä vaikutus elinvoimaamme. Elinvoiman puolesta on myös liputtanut konsulttioimisto MDI, joka nimenä tulee usein esiin, kun aluetutkija Timo Aroa kuuntelee. MDI:n mukaan nopeammat junayhteydet houkuttelisivat asukkaita ja yrittäjiä. Tämä viesti kannattaa ottaa tosissaan.

Olemme kaiken lisäksi Itä-Suomessa valmiita itäradan edistämiseen. Hankeyhtiön valmisteluun ovat sitoutuneet useat kaupungit, Iisalmi mukaan lukien. Savolaiseksi projektiksi itärata ei myöskään jää, sillä onhan mukana kaupunkeja laajasti Itä-Suomesta yli maakuntarajojen. Vielä kuitenkin saamme odotella selvitystä, vaikka olisimme jo toimimaan.

Apollo-ohjelma sai ihmisen Kuuhun kahdeksassa vuodessa. Selvitysten mukaan itärata pitäisi saada kuntoon viimeistään 2030-luvulla, mutta tällä tahdilla ihminen taitaa ehtiä Marsiin ennen kuin lentävä kalakukko liitää Helsinkiin uutta reittiä

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 19.9.2019.

Kaivoslaki on päivitettävä vihdoin 2000-luvulle

Viime viikolla julkaistu hallitusohjelma on kiinnostavaa luettavaa ja uusia tuulia on luvassa monille eri sektoreille. Ohjelmaan sisältyy myös aikeita uudistaa kaivospolitiikkaa, minkä vaikutukset ovat laajemmat kuin äkkiseltään arvaisi.

Teimme reilu pari vuotta sitten Jyväskylän yliopistoon pro gradu -tutkielman sosiaalisesta kestävyydestä kaivannaisteollisuudessa.  Gradussa pohdimme muun muassa, kuinka luontoarvoja ja kaivannaisten hyödyntämistä ei voida erottaa toisistaan, ja kuinka tasapainon löytäminen näiden luontoresurssien käyttämiselle on tärkeää. Toimme esiin myös vanhentuneen kaivoslain kehittämisen tärkeyden. Kysyimme myös: voiko kaivostoiminta koskaan olla sosiaalisesti kestävää vaikutusalueellaan?

Hallitusohjelmassa linjataan, että kaivoslaki uudistetaan. Lähtökohtana uudistamiselle on ympäristönsuojelun ja paikallisen hyväksyttävyyden sekä vaikutusmahdollisuuksien parantaminen.

Juuri paikallinen hyväksyttävyys ja kaivostoiminnan sosiaalinen kestävyys, sekä toisaalta sosiaalinen oikeutus nousivat tutkielmassamme epäkohtina esiin. Media-aineiston tarkastelu osoitti, ettei paikallisella tasolla kaivannaistoimintaa koettu sosiaalisesti hyväksyttäväksi, vaikka yleisesti ottaen puhuttiin, kuinka kaivannaiset ovat meille yhteistä kansallisomaisuutta, josta kaikki hyötyvät, erityisesti paikallisesti. Tarkastellussa asiakirja-aineistossa, joka kuvasti valtiollista diskurssia, sosiaalisen kestävyyden ja oikeutuksen ongelmaa sen sijaan ei nähty.

Kaivos sijaitsee aina jossain ja on jollekin yhteisölle aina paikalliskysymys, olkoon tämä yhteisö vaikkapa kunta, matkailutoimintaa harjoittavat yrittäjät tai porojaan laiduntava paliskunta. Jos haluamme kaivoksien kehittyvän Suomessa ja kenties uusia perustettavan, onkin koko prosessille saatava sosiaalinen hyväksyntä ja oikeutus.

Toisena nostona hallitusohjelmasta otettakoon kaivosveron mahdollisuus. Harmillisesti kirjaus on ohjelmassa vain selvitettävänä asiana, kuten moni muukin asia hallitusohjelmassa. Toki asia tulee ensin selvittää, vaikkakin kaivosyhtiöt halutaan selkeästi panna verolle ja tälle löytyy poliittinen tahto. Vielä alkuvuodesta kaivosveroa kannatti kuusi eduskuntapuoluetta (Yle 10.1.2019). Myös gradussamme näimme kaivosveron yhtenä kaivostoiminnan haittojen kompensointina yhteiskunnalle.

Kaivannaistoiminnan hyväksyttävyyden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että maaperän kaivannaisista saadaan yhteiskunnalle kohtuullinen korvaus. Tämä tarkoittaa erillisen kaivosveron käyttöönottamista sekä myyntivoittojen verottamista silloinkin, kun kaivosyhtiöiden omistajuus on rajojemme ulkopuolella. Jokaisen kaivoksen taru on rajallinen ja kerran louhittua kaivannaista ei ilmesty uudelleen louhittavaksi. Yhteiskunnan on siksi saatava osansa maan aarteista kaivoksen toiminta-aikana.

Lopuksi todettakoon, että kaivoslakia kyllä uudistettiin muutama vuosi sitten. Tuolloin lakiin jäi valuvikoja ja uusinta kaivoslakia on kritisoitu voimakkaasti. Kaivoslaki onkin päivitettävä aidosti 2000-luvulle, kuten tuoreessa hallitusohjelmassa viitoitetaan.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.6.2019.

Kantautuvatko hiljaisen viikon äänet Säätytalolle?

Hiljainen viikko johdatti meidät pääsiäiseen. Hiljaista viikko oli ainakin keskustaväen keskuudessa, kun heräsimme totuuteen vaalien jälkeen.

Hiljainen viikko muuttui kuitenkin äänekkääksi meilläpäin, kun kuulimme Ylä-Savossa merkityksellisiä ja kauas tulevaisuuteen katsovia päätöksiä. Enkä tarkoita nyt eduskuntaavaaleja, vaikka niistäkin riittäisi ruodittavaa.

Kyseiseltä viikolta mainitsen kolme ilouutista, yhtään itse pääsiäistä ja sen sanomaa väheksymättä. Kaivos- ja tunnelilaitevalmistaja Normet ilmoitti laajentavansa tehdastaan Iisalmessa. Alueelle rakennetaan uusi digitaalinen testikeskus ja tuotantotiloja. Heti perään Genelecin pihamaalla alettiin tehdä muutostöitä Genelecin laajentaessa Iisalmessa suuremmin kuin koskaan. Molemmat uutiset otettiin ilolla vastaan ja käsittelihän Iisalmen kaupunki muun muassa Genelecin kaavamuutosta viime vuoden puolella. Jotain osasimme siis jo odottaa. Kolmantena uutisena mainittakoon Valion päätös rakentaa Lapinlahdelle uusi tuotantolaitos. Kaivinkoneet möyrivät pian monella montulla Ylä-Savossa ja hyvä niin.

Kaikki nämä kolme investointipäätöstä ovat hienoja asioita alueellemme kertovat kaikki siitä, että yrityksillä on alueellamme vahvasti uskoa tulevaisuuteen.

Enpä malta kuitenkaan olla kommentoimatta hieman valtakunnallista politiikkaa. Hallitusneuvotteluja käydään tällä ja tulevilla viikoilla sosiaalidemokraattien Rinteen johdolla ja nähtäväksi jää, millainen koalitio maatamme seuraavat vuodet luotsaa. Hallitusneuvotteluista kaavaillaan pitkiä ja emme vielä tiedä, milloin valtioneuvosto lopulta työnsä pääsee aloittamaan.

Olkoon tuleva hallitus sitten millainen hyvänsä, on sen tehtävä kaikkensa, että yrityksillä löytyy myös tulevaisuudessa uskallusta investoida Ylä-Savossa ja samankaltaisilla alueilla. Eivät yksin kunnat tai maakunnat pysty yritysten toimintaedellytyksiä turvaamaan, vaikka kuinka yrittäjä- ja yritysystävällistä politiikkaa harjoittaisivatkin. Kansantalouden ratas pyörii tehokkaasti jokaisella aluetasolla vain, kun tätä ratasta jatkossakin kansallisesti rasvataan. Ilmapiirin tulee yksiselitteisesti rohkaista yrittämään ja investoimaan.

Aika-ajoin nousee myös esiin se, ettemme pidä tarpeeksi suurta ääntä itsestämme täällä Ylä-Savossa. Olen tämän väitteen kanssa osittain eri mieltä. Esimerkiksi #byiisalmi -yhteismarkkinointi on saanut kansallista näkyvyyttä ja alueemme vahvuudet tunnetaan laajalti niin yritysten kuin vaikkapa koulutuksen saralla. On kuitenkin totta, ettei rumpua voi koskaan liikaa paukuttaa, kun tahti on oikea.

Kun kerran hiljainen viikko muuttui äänekkääksi, niin annetaan tämän äänen soida eri soinnuin ja kaikua pitkään ja kauas.

Tulevan hallituksen vastuulle ja velvollisuudeksi sitten jää se, että jatkossakin meillä on mahdollisuuksia pitää eri alueet elinvoimaisina. Ja että hallituksen tuleva politiikka luo uskoa tulevaan niin kunnissa kuin yrityksissä. Tulevaisuususkoa on luotava myös suurimpien kasvukeskusten ulkopuolelle koko maahan.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 30.4.2019.

#byiisalmi

Seutukaupungeissa on hyvää pitovoimaa, kerrottiin Kuntalehdessä sen uutisoidessa juuri julkaistusta kaupunkitutkimuksessa. Kyseisessä tutkimuksessa tarkasteltiin 55 suomalaiskaupungin tunnettuutta, imagoa ja vetovoimaa. Iisalmikin yhtenä maamme seutukaupunkina, oman vahvan talousalueen keskuksena, muodostaa ympärilleen luontaisen työssäkäyntialueen ja palvelukeskittymän ja oli mukana tarkastelussa. Menestystäkin tuli.

Seutukaupungeista on hyvä muistaa se, etteivät ne ole maakuntakeskuksia, joihin yhtä lailla – ja tosin paljon reippaamminkin – tiivistyvät palvelut ja työpaikat. Ja meno taitaa vain kiihtyä, ellei kehityksen suuntaa tietoisesti muuteta. Keinoja suunnanmuutokseen on, jos valtiovallalta löytyy halua ottaa niitä käyttöön. Esimerkiksi harvaan asutun maaseudun parlamentaariselta työryhmältä löytyy muutamia oivia pelinavauksia.

Seutukaupunkitutkimuksen tulokset olivat näin iisalmelaisittain tarkasteltuna mieluisia. Niin veto- kuin pitovoimankin saralla Iisalmi sijoittui kärkikymmenikköön. Kaupunki tekee osansa, jotta asumisen, elämisen ja yrittämisen edellytykset ovat meillä mallillaan ja niistä viestitään. Yhteistyössä alueen yritysten kanssa olemme lanseeranneet #byiisalmi -yhteismarkkinoinnin, jolla viestitään ei enempää eikä vähempää kuin Iisalmen ihmeestä ja alueemme mahdollisuuksista. Mahdollisuuksia löytyy aivan varmasti monelle ja moneen lähtöön.

Samanaikaisesti Iisalmi on sekä kokoaan suurempi että kansainvälisempi paikka. Majoitusliikkeissä yöpyy vuoden aikana kymmeniä kansalaisuuksia alueen yritysten vieraina ja alueen yritysten tuottama lisäarvo kansalliseen vientiimme on asukaslukuun suhteutettuna maan kärkeä. Syytä onkin siis muistaa, ettei kaupunki yksin ole hyvän veto- ja pitovoimansa takana, vaan tämäkin perustuu yhteistyöhön.

Yhteistyön yksi osanen on aktiivinen vuorovaikutus. Yksin nurkkaan tuijottamalla ei yhteistyöstä voisi paljon puhua.

Asukkailta itse kysyttäessä, nousevat seutukaupunkien vahvuuksiksi turvallisuus sekä asuinympäristöön liittyvät mahdollisuudet. Seutukaupungeissa on muun muassa väljempää, mitä suuremmissa kaupungeissa on ja tämä näkyy esimerkiksi asumiskustannuksissa. Varsinkin verratessa kustannuksia Suomen suurimpiin kaupunkeihin. Kannattaa siis asua jonkun toisen mielestä hieman syrjemmässä vai mitä?

Seutukaupungit ovat usein myös hyvin kulkuyhteyksien varrella, mikä lisää näiden saavutettavuutta. Monia asia meillä voisi tosin olla paremmin. Viitostien ja itäradan kehittäminen ovat sellaisia hankkeita, jotka lisäävät toteutuessaan saavutettavuutta Kainuusta eteläisempään Itä-Suomeen saakka.

Iisalmen kaupunkistrategiaan on kirjattu tavoite olla Suomen houkuttelevin seutukaupunki. Eri mittarein olemme seutukaupunkien kärkijoukossa. Tavoitteemme toteutuminen on täysin mahdollista, joskin itsestäänselvyytenä sitä ei voi pitää. Kärkisijalle pääseminen vaatii meiltä alueellisia onnistumisia, mutta myös sitä, että kansallisessa kehityspolitiikassa seutukaupungit ja näitä ympäröivät alueet nähtäisiin aidosti voimavaroina.

* Teksti on julkaistu Iisalmi-lehdessä 26.4.2019.

Heimotulille

Mietin tovin tätä tekstiä kirjoittaessani, että kuinka ilmaisen sen, että sote-uudistus kaatui. No, se kaatui.

Sote-uudistusta odotettiin ja odotetaan yhä edelleen. Olisi ollut suotavaa, että vuosikausien veivaamisen jälkeen olisi päästy yksi askel eteenpäin. Uudistuksen siirtyminen taas tulevaisuuteen nostaa esiin erityisesti kunnissa monta mietettä. Yksi näistä on se, että miten hoitaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järkevästi tilanteessa, jossa niihin lohkeaa noin 60 prosenttia kuntien menoista? Toivon aidosti, ettei yhdessäkään kunnassa maassamme lähdetä hätiköityihin ratkaisuihin, sillä ne murentavat toivetta yhtenäisestä järjestelmästä. Onneksi meillä on voimassa vuoteen 2022 saakka rajoituslaki, joka estää kovimmat irtiotot.

Hoitopolku perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon ja sieltä takaisin ontuu. Niin kauan kun emme saa tätä kuntoon ovat kustannussäästöjen saamiset monin osin utopiaa.

Kunnolliset hoitoketjut säästävät paitsi rahaa, myös elinvuosia. Mitä pienemmällä viiveellä ja mitä paremmin potilas ohjautuu oikeaan osoitteeseen, sitä parempi on hänen ennusteensa palata takaisin arjen rattaaseen – jos näin halutaan ajatella. Kustannukset kun eivät synny vain kustannukset hoidosta, vaan tarkastelussa tulee huomioida vaihtoehtoiskustannukset aina taksikyydeistä menetettyyn työpanokseen.

Tunnustan olevani valinnanvapausskeptikko ja ennen terveystaloustieteen pro gradu -tutkielmani tekoa vastustin ajatusta valinnanvapauden minkäänlaisesta lisäämisestä lähes kategorisesti. Mieleni kuitenkin muuttui asiaan syvennyttyäni. Useat terveydenhuollon perustason palvelut vertautuvat palveluhyödykkeisiin, jolloin valinnanvapaus voi toimia. Valinnanvapaus tulee todennäköisesti olemaan osa sosiaali- ja terveydenhuoltoa tavalla tai toisella, eikä se välttämättä ole huono asia. Meillä Ylä-Savossa toteutetut pilotit antavat hyvää osviittaa tästä.

Erikoissairaanhoito taas on sellainen toimintaympäristö, jossa valinnanvapautta en voi nähdä järkevänä. Toimintaympäristön pirstaloitumisen myötä menetettäneen skaala- ja mittakaavaedut, joita erikoissairaanhoidon tuottamisessa kiistatta esiintyy.

Jos jotain lohtua tilanteeseen hakee, niin muutama tovi tässä konkurssissa ei paljoa tunnu. Eduskuntavaalien jälkeen tietänemme uuden hallituksen päälinjaukset siihen, miten sosiaali- ja terveydenhuolto lopulta uudistetaan. Kaiken järjen mukaan tässä mukana on merkittävästi elementtejä nykyisestä valmistelutyöstä, jolloin maakunnissa tehty työ ei jää hyödyntämättä.

Pohjois-Savossa onkin syytä istua yhteisen heimotulen ympärillä ja miettiä, miten maakuntamme on valmis uusiin linjauksiin. Tanssimaan ei pidä alkaa, vaikka se äkkiseltään voisi jotain houkuttaa. Kestävin ratkaisu meillä rakennetaan maakunnan mittakaavassa.

Kansallisesti uudistus tulee valmistella loppuun parlamentaarisesti ja ripeästi. Yhteisiä nuotioita tarvitaan niin maakunnissa kuin eduskuntapuolueidenkin kesken.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 13.3.2019.

Kuka louhii kansallisaarteitamme tulevaisuudessa?

Suomi on monessa mielessä mielenkiintoinen maa ulkomaalaisille toimijoille. Näin voi todeta, kun on seurannut esimerkiksi viime aikojen keskustelua kaivannaisalan ympärillä. Kaivannaisalan lisäksi Suomi näyttäytyy äärimmäisen kiintoisana maana tehdä terveysalan tutkimusta.

Olemme siis molemmilla aloilla kansainvälisesti maailman kiinnostavimpien maiden joukossa. Voidaan myös todeta, että molemmille aloille kätkeytyy oikeita kansallisaarteita: kaivannaisia ja terveysdataa. Molempien arvo tulevaisuudessa tullee vieläpä vain kasvamaan.

Suomalaiset sosiaali- ja terveydenhuollon tietovarannot, vaikka kovin sekavia osaavat ollakin, ovat keränneet kattavasti suomalaista terveystietoa vuosikymmenten ajan. Sosiaaliturvatunnuksemme mahdollistaa terveystiedon yhdistämisen ja varsin homogeeninen geeniperimämme antaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia uusille tutkimuksille. Näiden lisäksi kansallinen biopankkimme on alkanut koota näytteitä ja tietoa tutkimusta varten.

Kaivannaisteollisuudelle Suomi tarjoaa myös oivan toimintaympäristön. Maaperämme on hyvin kartoitettu, infrastuktuuri on kehittynyttä sekä yhteiskunnalliset olot ovat vakaat. Olosuhteet kaivannaisteollisuudelle ovatkin Suomessa otolliset, ja kansainväliset yhtiöt ovat oivaltaneet tämän. Samanaikaisesti valtio on vetäytynyt omistuksistaan viime vuosikymmenten aikana. Suomi on noussut kansainvälisten kaivosyhtiöiden silmissä houkuttelevimmaksi maaksi investoida.

Uudehkoa kaivoslakia on kritisoitu voimakkaasti ja esitetty kehitettäväksi. 1700-luvun jäänne kaivoslaissa, eli ”löytäjä saa pitää” -periaate, josta monissa maissa on luovuttu kaivoslainsäädäntöä uudistettaessa, on herättänyt ihmetystä. Kaivoslainsäädäntöä uudistaneita muita maita yhdistää usein se, että nämä ovat alkaneet periä kaivosyrityksiltä korvauksia. Kaivosyhtiöt halutaan myös Suomessa panna verolle, maksamaan louhituista kaivannaisista. Kaivosveroa kannattaakin kuusi eduskuntapuoluetta (Yle 10.1.2019).

Olemme viime vuosien aikana myyneet halvalla maaperiemme kätköissä lymyäviä kaivannaisia. Peliä ei ole vielä menetetty ja kaivoslakia ja toimialan sääntöjä ehditään perkaamaan ennen kuin maaperämme on tyhjä. Kyse on lopulta ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta ja yhteisestä kansallisomaisuudestamme.

Terveydenhuollon tietovarantojen osalta peli on vielä alkutekijöissään. Terveydenhuollon tietovarantojen hyödyntäminen on tätä päivää ja ennen kaikkea tulevaisuutta. Tavoittelemisen arvoista on myös säilyä maana, jossa voidaan tehdä terveystutkimusta. Tavoitetta tärkeämpi on kuitenkin kysymys, kuka tekee tutkimusta ja millä hinnalla.

Terveydenhuollon järjestelmien kätkemät kansallisaarteet ovat louhittavissa kaivannaisia helpommin ja huomaamattomin. Tämä ei saa kuitenkaan tapahtua kansainvälisten toimijoiden ehdoilla, sillä kyseessä ovat meidän terveystietomme.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 22.1.2019.

Hullut päivät johtavat tuhoon

Pari viikkoa sitten julkaistiin IPCC:n eli hallitusten välisen ilmastopaneelin ilmastoraportti, jonka keskeiset asiat tulisi jokaisen lukutaitoisen ihmisen sisäistää. Viimeistään viime vuoden lopulta, jolloin tapasin WMO:n eli Maailman ilmatieteen laitoksen pääsihteeri Petteri Taalaksen, olen itse pohtinut syvemmin ilmaston tilaa. Samalla olen alkanut entistä voimakkaammin miettiä omaa toimintaani ja päätöksieni seurauksia tässä globaalissa maailmassa, jolle valitettavasti löytyy haudankaivajia vielä vuosia ennen kuin hiilidioksidipäästöt saadaan kuriin.

Sitra on luonut viime viikkoina suosituksi nousseen elämäntapatestin, jolla voi mitata oman hiilijalanjälkensä. Mittaristo menee kohdallani punaiselle viimeistään liikenteen ja matkailun osalta, joita muuten maltilliset kulutustottumukseni eivät millään pysty kompensoimaan. Jokainen alkava kilometri yksin auton ratissa on yksiselitteisesti liikaa. Toisaalta töihin pitää matkustaa Viitostietä pitkin, enkä kiireyttäni ja mukavuudenhaluuttani osaa autosta tinkiä.

Yksittäisen ihmisen ratkaisut ovat tärkeitä, mutta riittävästi maailmanmeno muuttuu vain isoilla linjoilla. Myös sellaisiin ratkaisuihin on helpompi tyytyä, jossa kaikki ovat mukana. Tämänkin vuoksi ympäristön kannalta kestävien ratkaisujen on noustava päätöksenteon keskiöön jokaisella tasolla.

Ilmaston kuormittuminen on monen tekijän summa, mutta yksi keskeinen osa tätä on kiistatta liikenne ja liikkuminen. Esimerkiksi yksi valtamerilaiva voi päästää huuruja ilmaan saman verran kuin sadattuhannet autot. Huviristeilyt ja eri järjestöjen laivaseminaarit ovatkin ympäristönäkökulmasta vastuuttomia, sillä ravintoloita ja kokoushuoneita löytyy mantereeltakin. On vesiliikenteellekin tilauksensa: esimerkiksi proomuilla puunkuljettaminen oikealla kuormalla on kannattavaa ja jokainen nippu puita laineilla pois tieliikenteestä.

Kuitenkin autoilu on meille monelle läheisempi asia kuin laivaliikenne raskaine päästöineen. Ajan itsekin liikaa ja poden siitä huonoa omatuntoa. Autoilun määrän vähentämisen lisäksi tulisi pohtia, miten esimerkiksi hyvillä tie- ja ajo-olosuhteilla ja tulevaisuuden älykkäällä liikenteellä voidaan saada liikenteen päästöjä alas. Samalla liikenneturvallisuus paranee ja matka-ajat lyhenevät. Edellä mainittuja asioita tulee kehittää varsinkin alueilla, joissa toimiva joukkoliikenne tyssää vähäiseen väestöön. Myös se, ettei vaikkapa Viitostiellä tarvitsisi hidastella kuuteenkymppiin vain kiihdyttääkseen kohta takaisin matkanopeuteen säästäisi isossa kuvassa jo jonkun litran polttonestettä tai kilowatteja sekä paljon puhuttua aikaa, jota nykyihmisellä ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi.

Kun polttoainetta säästyy, säästyy myös rahaa. Tämän voi käyttää taas kuluttamiseen. Vai voiko sittenkään? Elämme hulluja päiviä, jotka eräs kauppaketju on lanseerannut iskulauseekseen. Näillä päivillä kannustetaan kuluttamaan ja kuluttamaan. Valitettavasti hullut päivät eivät rajoitu vain kaupantekoon, vaan ilmiö on universaali.

Kyllä ostaa ja kuluttaa saa, mutta vain tarpeeseen ja kestävästi. Muuten hullut päivät johtavat meidät kaikki maapallomme mukana ennenaikaiseen hautaan. Hautajaisia vietetään IPCC:n raportin mukaan aiemmin kuin olemme ajatelleet, jos emme toimi nyt.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 21.10.2018.

Ihmiselle hyvää Iisalmesta

Katsoessamme ajassa viisikymmentä vuotta taaksepäin, olivat ajat toiset. Esimerkiksi Peltosalmen konepaja oli juuri käynnistellyt toimintaansa ja ensimmäistä Ponssea koottiin. Samoihin aikoihin perustettiin myös Suomen ensimmäinen mielenterveyspotilaiden yhdistys, joka juhlii ensi viikolla pitkää taivaltaan. Ja tämä taival alkoi muuten Iisalmesta. Tämän lisäksi Mielenterveyskeskusliiton toiminta juontaa juurensa tästä vuonna 1968 perustetusta yhdistyksestä. Olemmekin edelläkävijöiden seutua monella saralla.

Viisikymmentä vuotta sitten olosuhteet nykytermein hoitolaitoksissa – siis mielisairaaloissa – olivat toiset. Paluu sairaalan ulkopuoliseen arkeen peltojen ja metsien keskeltä oli varsin erilaista mitä se on nyt. Tähän tarpeeseen perustettiin juuri Iisalmen mielenterveyden tuki ry., joka kokosi potilaita yhteen. Alkuaikoina potilaat toimivat muun muassa sen eteen, että sairaalan käytännöt paranisivat ja pian toiminta laajeni tukemaan kotiutuneiden arkea: kaikilla ei ollut paikkaa, minne mennä. On surullista, että yhä on ihmisiä vailla yhtään läheistä, joka tukisi.

Yhteiskunta katsoi tuolloin mielenterveyskuntoutujia aivan toisella tavalla kuin nyt. Tarve tuelle oli silloin valtava, kuten se on yhä. Eteenpäin on onneksi menty huimasti. On myös havahduttu siihen, että meidän jokaisen mieli voi järkkyä, eivätkä mielenterveyshäiriöt ole samanlainen tabu, mitä ne ovat olleet ennen. Kun asioista puhutaan, opimme ymmärtämään asiaa ja toisiamme paremmin.

Viisikymmentä vuotta näistä tapahtumista Suomessa väännetään sote-uudistuksesta. Puheen painopiste uudistuksessa on ollut vahvasti terveydessä, vaikka uudistus alkaa sosiaali-sanan lyhennelmällä. Pelkona on myös, etteivät mielenterveyspalvelut valikoidu sote-keskuksien erikoisaloiksi, kuten puolestaan Mielenterveysseuran edustaja totesi alkuviikon A-studiossa.

Ennaltaehkäisy on nykypäivän sana. On syytä muistaa, että suuri osa ennaltaehkäisevästä sosiaali- (ja terveys)työstä tehdään yhdistyksissä. Näitä ovat niin liikuntaseurat kuin vertaistukea tarjoavat yhdistykset, jotka toimivat pienillä resursseilla ja monin osin vapaaehtoisten voimin. Myös huoli yhdistysten rahoituksen jatkumosta on aiheellinen sote-uudistuksen tiimellyksessä.

Euromääräistä arvoa näille seuroille ja yhdistyksille ei voida mitata, sillä näiden pääoma ja tuottama arvonlisä ovat usein inhimillistä. Näiden arvo on kuitenkin tärkeä tunnistaa ja näiden toimintaan on löydyttävä tukea, vaikka suoraa tulosta ne eivät talouden pyörivään pyörään aina tuota.

Epäsuora vaikutus on kuitenkin kiistaton. Yhdistykset auttavat ihmisiä pysymään yhteiskunnassa, kiinnittävät niitä työelämään ja niin edelleen. Tämä jos mikä parantaa yhteiskunnan kuntoa. Jos osaisimme kohdentaa tuen oikein, olisi yhteiskuntamme parempi ja kalliita korjaustöitä tarvittaisiin paljon vähemmän.

Tiedämme myös, että tämä talouden pyörivä ratas voi saada stressitason nousemaan ja mielen järkkymään. Ihmisen mieli on ihmeellinen ja lopulta pienikin muutos voi saada sen tekemään tepposiaan.

Onneksi meillä on ihmiselle hyvää Iisalmesta jo vuodesta 1968 sekä vastaavaa toimintaa ympäri Suomen.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 21.9.2018.

Koronkiskojat kuriin

Vaikka kesä oli lämmin ja ulkoilusäät mainiot, tuli ainakin minun usein iltaisin katsottua, mitä näköradio tarjoaa. Suosituimpien sarjojen ja elokuvien mainostauoilta jäivät mieleeni kaksi mainosta: hotellihakusivusto Trivago sekä erilaiset lainanhakusivustot. Hotellisivustot helpottavat lomailua, mutta lainanhakusivustojen ja pikavippien mainostamista pidän kyseenalaisena, vaikka ne tekevätkin kuluttamisesta hetkellisesti helpompaa. Mainostamisen saisi mielestäni kieltää, tai ainakin sitä vahvasti rajoittaa.

Suomessa tunnetusti säädellään todellisten haitakkeiden kuten tupakan ja alkoholin mainostamista merkittävästi, ja hyvä niin. Kuitenkin samaan aikaan ihmisille saa mainostaa usein turmiollisia pikavippejä ja kulutusluottoja, jotka ajavat yhä useamman ihmisen taloudelliseen ahdinkoon. Nykyisin suomalaisia vaivaa runsaan alkoholinkulutuksen lisäksi yksi toinenkin kansansairaus, joka on velkaantuminen. Savon Sanomat kirjoitti (7.8.), kuinka yli 55-vuotiaiden velkaongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina reilusti. Helsingin sanomat on kirjoittanut viimepäivinä (mm. 14.8.), kuinka yli kahdeksalla prosentilla täysi-ikäisistä suomalaisista on maksuhäiriömerkintä. Työllisistä maksuhäiriömerkintä löytyy jopa 11 prosentilta!

Yksittäistä syytä uudelle kansansairaudellemme ei ole, mutta ongelman keskiössä ovat kulutusluotot ja pikavipit ja ennen kaikkea näiden varsin reipas markkinointi. Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha Pantzarin mukaan läpitunkeva mainonta on ongelman ydin (HS 14.8.). Hän toteaakin, kuinka alan mainontaan tulisi saada pelisäännöt, kuten alkoholin suhteenkin on luotu. Peliongelmaisille tarjotaan muun muassa lisälainaa pelisivustoilla, mille en ainakaan itse löydä oikeutusta. Pikavippien mainostaminen pelisivustoilla saa aikaan noidankehän, jossa voittajia ovat vain nettikasinot ja koronkiskojat. En yhtään ihmettelisi, vaikka ulkomailla sijaitseva nettikasino olisi myös tavalla tai toisella juonessa mukana.

Velkaantuminen ja maksuhäiriömerkinnän saaminen eivät ole leikin asia. Maksuhäiriömerkintä voi olla este esimerkiksi opintolainan saamiselle, millä taas voi olla vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen. Myös monet vuokranantajat vaativat puhdasta tiliä. Myös koronkiskojien vaateet ovat täysin kohtuuttomia todellisten vuosikorkojen hipoessa taivaita.

Kautta aikain valistuksella ja lainsäätäjien viisailla ratkaisuilla on saatu kitkettyä monta kansansairautta. Nyt lainsäätäjien tulisi tarttua ylivelkaantumisen ongelmaan ja puuttua erityisesti pikavippifirmojen mainontaan. Aina on löytynyt toisen ahdingosta hyötyä tavoittelevia vipinantajia, ja tulee jatkossakin löytymään. Siihen kuitenkin voidaan vaikuttaa, miten helposti vippeihin langetaan.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 18.8.2018.

Kannattaa kutsuttaa itsensä kylään

Alkukuusta Ylä-Savo sai osakseen miellyttävää mediahuomiota. Ensiksi Heikki Aittokoski kirjoitti kolumnin (HS 5.6.), jossa hän tuttavallisesti kutsutti itsensä kylään tänne. Tervetuloa! Seuraavana päivänä saimme lukea Hesarista Iisalmen ihmeestä. Jotain täällä on tehty vuosien saatossa oikein, että meidät näin nyt noteerattiin.

Olen nyt parina kesäiltana ajellut pitkin Ylä-Savoa ja miettinyt, mitä täällä tulisi itse kunkin nähdä ja kokea. Pörsänmäki on valtakunnallisestikin tuttu ennen kaikkea Jaakko Tepon veisuista. Pörsänmäestä löytyy myös Pölönmäki, mistä näkee hyvällä säällä kymmenkunta metriä matalamman mäen, joskin kuuluisamman Puijon. Pölönmäellä sijaitsee myös poikkeuksellisen laaja pohjoinen valkovuokkoesiintymä, jota keväisin kannattaa käydä ihastelemassa kauempaakin. Jos Iisalmesta katsoen jo ennen Pörsänmäkeä tahtoo hiekkatielle, niin ei Nerkoon kanavakaan ole pöllömpi paikka käydä. Yleisesti ottaen Suomen kanavat ovat äärimmäisen kauniita ja jokaisen tulisi käydä ihastelemassa näitä monesti käsipelissä kaivettuja maamerkkejä.

Nerkoo onkin jo Lapinlahdella, missä Valion tehdas ottaa tältä kantilta tulevat vastaan. Ylä-Savossa ennen kaikkea Kiuruvesi ja Lapinlahti ovat tuotantomääriltään kovia maitopitäjiä, eikä asukaslukuun suhteutettuna Sonkajärvikään heikoksi jää. Lapinlahdelta Sonkajärvelle matka voi jatkua suoraan Paisuaan tai kiertäen Varpaisjärveltä koukaten. Varpaisjärvellä voi katsastaa ruuna Reippaasta, joka oli kova ravuri aikoinaan.

Sonkajärveltä maininnan saavat tällä erää saavat Jyrkkäkosken ruukki ja vankilan tilukset. Jyrkkäkoski, erityisesti hiljentyessään Sonkajärvi Soi -musiikkifestivaalin aikana, on yksinkertaisesti koettava. Kun pauhu hiljenee, pääsee klassinen musiikki lumoamaan kuulijansa. Jyrkältä Nurmijoen reittiä alaspäin pääsisimme HS:n toimittajan nimikkokoski Aittokoskelle. Kannattaa on myös ajaa lenkki Sukevan vankilan kautta ja ihmetellä, miten aikoinaan vankityöllä on rakennettu suorat tiet ja hienot tilukset puuriveineen ja nyt lahoavine latoineen.

Kun saavutaan Vieremälle, niin Talaskangkaan luonnonsuojelualuetta ei voi olla mainitsematta, kuten ei Ponsseakaan. Kummankin syntytarinaan kannattaa tutustua ja niin tehtaalla kuin luonnon rauhassa pistäytyä. Ja kun kerran Varpaisjärvi mainittiin ravuristaan, niin Vieremällä ravataan edelleen ja yleisöä ja tunnelmaa riittää. Tunnelmaa löytyy myös maakuntakalamme nimikkojuhlasta Pielaveden Muikkufestivaaleilta, eikä iskelmän sointi Kiuruvedelläkään jätä ketään kylmäksi. Ja kuten todettua, janojuomaksi maitoa Kiuruvedellä riittää.

Matkamme alkoi Iisalmesta, ja sinne Ylä-Savon keskelle palaamme Koljonvirran taistelutannerten kautta. Onhan sitä Iisalmessakin paljon nähtävää ja koettavaa, mutta kotiinpäin vetämistä ja kehumista voidaan helposti katsoa pahalla…

Vai olisiko sittenkin meidän kaikkien huudettava entistä rohkeammin maailmalle siitä kaikesta hyvästä, mitä meillä täällä on? Esitellään siis kaikki ylpeinä kotiseutuamme kesäkulkijoille.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 28.6.2018.