Kuka louhii kansallisaarteitamme tulevaisuudessa?

Suomi on monessa mielessä mielenkiintoinen maa ulkomaalaisille toimijoille. Näin voi todeta, kun on seurannut esimerkiksi viime aikojen keskustelua kaivannaisalan ympärillä. Kaivannaisalan lisäksi Suomi näyttäytyy äärimmäisen kiintoisana maana tehdä terveysalan tutkimusta.

Olemme siis molemmilla aloilla kansainvälisesti maailman kiinnostavimpien maiden joukossa. Voidaan myös todeta, että molemmille aloille kätkeytyy oikeita kansallisaarteita: kaivannaisia ja terveysdataa. Molempien arvo tulevaisuudessa tullee vieläpä vain kasvamaan.

Suomalaiset sosiaali- ja terveydenhuollon tietovarannot, vaikka kovin sekavia osaavat ollakin, ovat keränneet kattavasti suomalaista terveystietoa vuosikymmenten ajan. Sosiaaliturvatunnuksemme mahdollistaa terveystiedon yhdistämisen ja varsin homogeeninen geeniperimämme antaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia uusille tutkimuksille. Näiden lisäksi kansallinen biopankkimme on alkanut koota näytteitä ja tietoa tutkimusta varten.

Kaivannaisteollisuudelle Suomi tarjoaa myös oivan toimintaympäristön. Maaperämme on hyvin kartoitettu, infrastuktuuri on kehittynyttä sekä yhteiskunnalliset olot ovat vakaat. Olosuhteet kaivannaisteollisuudelle ovatkin Suomessa otolliset, ja kansainväliset yhtiöt ovat oivaltaneet tämän. Samanaikaisesti valtio on vetäytynyt omistuksistaan viime vuosikymmenten aikana. Suomi on noussut kansainvälisten kaivosyhtiöiden silmissä houkuttelevimmaksi maaksi investoida.

Uudehkoa kaivoslakia on kritisoitu voimakkaasti ja esitetty kehitettäväksi. 1700-luvun jäänne kaivoslaissa, eli ”löytäjä saa pitää” -periaate, josta monissa maissa on luovuttu kaivoslainsäädäntöä uudistettaessa, on herättänyt ihmetystä. Kaivoslainsäädäntöä uudistaneita muita maita yhdistää usein se, että nämä ovat alkaneet periä kaivosyrityksiltä korvauksia. Kaivosyhtiöt halutaan myös Suomessa panna verolle, maksamaan louhituista kaivannaisista. Kaivosveroa kannattaakin kuusi eduskuntapuoluetta (Yle 10.1.2019).

Olemme viime vuosien aikana myyneet halvalla maaperiemme kätköissä lymyäviä kaivannaisia. Peliä ei ole vielä menetetty ja kaivoslakia ja toimialan sääntöjä ehditään perkaamaan ennen kuin maaperämme on tyhjä. Kyse on lopulta ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta ja yhteisestä kansallisomaisuudestamme.

Terveydenhuollon tietovarantojen osalta peli on vielä alkutekijöissään. Terveydenhuollon tietovarantojen hyödyntäminen on tätä päivää ja ennen kaikkea tulevaisuutta. Tavoittelemisen arvoista on myös säilyä maana, jossa voidaan tehdä terveystutkimusta. Tavoitetta tärkeämpi on kuitenkin kysymys, kuka tekee tutkimusta ja millä hinnalla.

Terveydenhuollon järjestelmien kätkemät kansallisaarteet ovat louhittavissa kaivannaisia helpommin ja huomaamattomin. Tämä ei saa kuitenkaan tapahtua kansainvälisten toimijoiden ehdoilla, sillä kyseessä ovat meidän terveystietomme.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 22.1.2019.

Keskittämisen unohdetut kohtalot

Viime vuonna annettiin asetus erikoissairaanhoidon keskittämisestä. Kansankielessä tällä tarkoitetaan esimerkiksi leikkaustoiminnan keskittämistä sellaisten sairaaloiden yhteyteen, joissa on ympärivuorokautinen erikoissairaanhoidon päivystys. Tämän varmasti monet hyväksyvät ja ymmärtävät.

Hiljalleen on valjennut, että keskittämisasetus koskee myös muun muassa tahdosta riippumatonta psykiatrista hoitoa. Tämän myötä eri alueilla, niin myös meillä Ylä-Savossa, on noussut äläkkä. Tovi siten havahduimme myös siihen, kuinka keskittäminen koskee myös sosiaalipäivystyksen järjestämistä. Jatkossa sosiaalipäivystyskin löytyy meillä yliopistollisen sairaalan yhteydestä Kuopiosta.

Keskittämisasetuksella tavoitellaan sekä kustannussäästöjä että laadun parantamista. Sosiaali- ja terveysministeriön julkisen muistion mukaan kuitenkin esimerkiksi sosiaalipäivystyksen uudistaminen tuo nollan euron säästöt. Säästöt ja lisäkustannukset ovat siis yhtä suuret. Jos kaiken lisäksi jatkossa päivystäjä ajaa tapahtumapaikoille Ylä-Savon perukoille taksilla Kuopiosta, mittari raksuttaa tällä välin kummasti. Lisäksi aikaa kuluu kohtuuttomasti, mikä on päivystystilanteessa pahinta.

Surullista on vielä se, että niin psykiatrisen hoidon että sosiaalipäivystyksen osalta toimintamalleja on hiottu vuosikausia Ylä-Savon SOTE:ssa. Myös toiminnan hinta-laatusuhde on kohdillaan.

Hieman yksinkertaistaen voidaan todeta, että sekä psykiatrinen hoito että sosiaalipäivystys kohdistuvat usein ihmisiin, joilla asiat ovat menneet jo monessa kohden vikaan. Jokainen ymmärtää maalaisjärjellä, että molemmissa tilanteissa ennaltaehkäisy sekä tilanteen taustojen tunteminen nousevat ensiarvoisen tärkeiksi. Myöskään läheisten tukea ei saa aliarvostaa.

Ei ole suuri salaisuus, että Itä-Suomessa mielenterveysongelmat ovat suhteessa väestöön yleisempiä kuin muualla Suomessa. Myös masennuslääkkeitä kuluu meilläpäin muuta maata enemmän. Suomalainen erityispiirre mielenterveysongelmissa on se, että ne näyttävät keskittyvän harvaan asutuille alueille. Kaikki raskauttavat asianhaarat osuvat Ylä-Savoon.

Kun tilanne kriisiytyy, on taustojen tuntemisella ja saumattomalla paikallisella yhteistyöllä äärimmäisen suuri merkitys. Juuri näitä on täällä hiottu. Nyt keskitettäessä asetuksella toimintoja yhä kauemmaksi ihmisistä menetetään kriittisiä elementtejä, joilla voitaisiin aidosti pelastaa ihmiskohtaloita.

Sote-uudistuksen eri vaiheissa on kritisoitu suuresti sosiaalipuolen jäämistä uudessa järjestelmässä lapsipuolen asemaan. Tarvitsemme sote-uudistusta, mutta sen myötä heitteille eivät saisi jäädä ne, jotka tarvitsevat apua ongelmiinsa. Säästöjäkään ei esimerkkitapauksessa juuri synny, ja vaikutukset palveluiden laatuun ja ihmiskohtaloihin jäävät lopulta myöhemmin arvioitaviksi.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 20.11.2018.

Yhtenäistä tietoa tarvitaan myös jatkossa

Osallistuin viime vuoden puolella seminaariin, jossa tarkasteltiin tutun ja ”turvallisen” sote-uudistuksen uusia käänteitä. Yhden paneelikeskustelun keskiössä olivat sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät ja se, kuinka kattavasti suomalaista terveysdataa on vuosikymmenten aikana kerätty ja miten loistavia datapankkeja meille on kertynyt.

Kansainvälisesti Suomessa on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet terveystutkimukselle. Ensinnäkin julkinen terveydenhuolto kattaa koko maan. Sosiaaliturvatunnuksemme taas mahdollistaa terveysdatan yhdistämisen ihmisiin ja kansalaiset voidaan kutsua tarvittaessa jatkotutkimuksiin. Seuranta siis maassamme pelaa. Myös ”helpottava geeniperimä”, kuten FinnGenn-tutkimushanke on diplomaattisesti muotoillut, mahdollistaa paljon. Kansankielelle käännettynä ”helpottava geeniperimä” tarkoittaa eristäytynyttä kansaa, jonka geenit eivät ole liiaksi sekoittuneet. Tämäkin on etumme.  Näiden lisäksi Suomessa toimii kansallinen biopankki, johon kootaan näytteitä ja tietoa tutkimusta varten.

Edellämainituista terveystutkimusta edistävistä pilareista monet toteutuvat useissa länsimaissa, mutta kaikki yhdessä löytyvät vain Suomesta. Olemmekin poikkeuksellinen kansakunta.

Suurten tietomassojen hyödyntäminen on tätä päivää ja ennen kaikkea tulevaisuutta. Terveysdatan käyttö niin yksilöllistetyn lääkehoidon tukena kuin koko kansanterveyden edistämisessä on nousemassa terveydenhuollon suureksi mahdollisuudeksi tulevina vuosina. Yksilöllistetty lääkehoito voi olla esimerkiksi sitä, että potilaan tilannetta peilataan suureen datapankkiin ja algoritmit raksuttavat tietoa lääkärin päätöksenteon tueksi.

Tulevaisuudessa leijuu kuitenkin uhkakuvia. Kirjoitin muutama kuukausi sitten erityisesti erikoissairaanhoidon pirstaloitumisesta, ja hajaannus on uhka myös terveysdatan käytettävyydelle.

Maailman katseet ovat kääntyneet Suomeen, ja esimerkiksi Yhdysvalloissa katsotaan kunnioittavasti eurooppalaiseen julkisvetoiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Paradoksaalisesti meidän sote-uudistuksemme tuntuu taasen katsovan silmät kiiluen rapakon takaista järjestelmää, vaikka ei tämä näin yksinkertaista tietenkään ole.

Jos käynnissä oleva sote-uudistus olisi tehty kymmenen tai viisitoista vuotta sitten, kuinka hyvin pystyisimme nyt hyödyntämään kansallista terveys-dataamme? Terveydenhuollon kenttä voisi hyvin olla pirstaloitunut ja eri palveluntuottajat keräisivät dataa vain omiin tarpeisiinsa ja parhaimmillaankin möisivät niitä tutkimus- ja kehitystyöhön hyvään hintaan. Viitteitä tästä on jo nyt olemassa.

On tavoittelemisen arvoista säilyä maana, jossa voidaan tehdä luotettavaa terveystutkimusta. Koska tietojärjestelmät ovat keskeinen osa myös potilaan hoitoa, on äärimmäisen tärkeää, että yhtenäiseen tietojärjestelmään pyrittäisiin myös mahdollisen valinnanvapauden toteutuessa. Tämän suhteen olen skeptinen.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 18.2.2018.

Kömmähdyksen vuoksi piilomainontaa yläsavolaisille?

Ylä-Savon SOTE:Ssa alkoi vuoden vaihtuessa paljon puhuttu valinnanvapauskokeilu. En nyt pureudu valinnanvapauden problematiikkaan sosiaali- ja terveydenhuollossa, vaan pohdin eri toimijoiden asemoitumista.

Kokeiluun liittyen yläsavolaisiin kotitalouksiin postitettiin esitteet. Esite oli hyvä ja tarpeen, mutta en voinut olla miettimättä: onpa esite tutun oloinen, jossain olen tämän nähnyt. Pientä selvittelyä tehtyäni havaitsin, että esitteen värimaailma ja tyyli muistuttavat vahvasti erään terveysyrityksen, Attendon, tyyliä. Samankaltaisuus on ilmeinen, vertaa vaikka itse.

Sote-uudistus valinnanvapauksineen antaa mahdollisuuksia (kuten tarjoaa myös haasteita) julkiselle ja yksityiselle palvelutuotannolle. Vaikka en ole valinnanvapausintoilija, haluan nähdä riippumattomat kokeilun tulokset. Yksikään toimija ei vahingossakaan saisi saada markkinoilla etumatkaa.

Markkinoinnilla ja mielikuvilla on tutkitusti vahva vaikutus ihmisen käyttäytymiseen. Tämä vahvistu vielä terveyteen liittyvissä kysymyksissä. Asiakas ei terveytensä hoidosta pitkälle tiedä, sen vuoksi meillä on hoitajat ja lääkärit. Ja mistä ovista asiakas sisään käy, määrää pitkälti sen, kuka terveytä sitten hoitaa.

Nyt jo yhden yksityisen toimijan ilme on ainakin osin tuttu yläsavolaisille. Vaikka kyseessä lienee kömmähdys, on tämä kömmähdys mielestäni vakava.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 23.1.2017.

Miten YTHS:n säilyttäminen sopii monikanavarahoiksen purkutavoitteeseen?

Hallituksemme valotti eilen (21.12.2016) sote-uudistuksen päälinjansa. Joulu saa tulla, ainakin opiskelijoille. Odotin itsekin mielenkiinnolla tiedotustilaisuutta kuulostellen, pitävätkö huhut paikkansa, mitä tonttu-ukot kuiskivat nurkan takaa. Pitiväthän ne, eivät hiippalakit pettäneet!

Opiskelijaliike on pitänyt ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiötä (YTHS) pyhänä lehmänä, eikä moitteen sanaa järjestelmää kohtaan juuri saisi esittää. Nyt YTHS laajenee myös ammattikorkeakouluopiskelijoille, mikä on ainut oikea suunta. Onkin ollut käsittämätöntä, kuinka korkeakouluopiskelijat ovat eläneet kahdessa eri maailmassa terveydenhuollon järjestämisen suhteen näinkin pitkään. Jotain hyvää YTHS:n säilyttämisessä siis sentään on.

Vaikka opiskelijaliike laajasti iloitsee YTHS:n säilymisen puolesta, en itse voi olla täysin tyytyväinen. Opiskelijoille järjestelmä on hyvä, mutta mielestäni kuitenkin eriarvostava muuhun väestöön peilaten. Vaikka korkeakoulutus ei takaa samankaltaista tasaista leipää, kuten ennen, ei opiskelijoita huono-osaiseksi voi väittää. Hyväosaista elämää kohti kulkeva korkeakoulutettava väestönosa saa oman erillisjärjestelmänsä, joka kyllä tukee opiskeluajan terveyttä ja johon ollaan tyytyväisiä. Samalla järjestelmä herättää ristiriitaisia tunteita: eduistaan eivät opiskelijat malta luopua.

Ymmärrän yhden logiikan päätöksenteon taustalla, mutta kyllä hallitus toimii tässä aiempia linjauksiaan vasten. Pettynyt olen myös keskustaan, joka on valmis säilyttämään opiskelijoiden erillisoikeuden omaan järjestelmään, silläkin huomiolla, että YTHS laajenee ammattikorkeakouluopiskelijoille. Vaikka opiskelijoiden tukiaisista on leikattu, ei oikeudenmukaisuudentaju saisi ajaa koskaan tavoitteiden ohi. Nyt tavoite pyhittääkin keinot. Kiintoisaa on myös, että kokoomus on valmis kantamaan lisämaksua ammattikorkeakouluopiskelijoilta.

YTHS:n erillisaseman säilyttämistä en siis ymmärrä. Sote-uudistuksen keskeinen tavoite on ollut monikanavarahoituksen purkaminen ja järjestelmän selkeyttäminen, mutta käsittääkseni YTHS:n säilyttäminen vaatii institutionaalisen rahoituksen lisäksi myös opiskelijoilta kannettavan veron, minkä vuoksi perustuslaissa tultaisiin säätämään laki terveydenhuoltomaksusta perustuslain 81 §:n perustuen. Perustuslain 81 §:ssa säädetään kannettavista veroista ja maksuista.

Nythän yliopisto-opiskelijat ovat maksaneet YTHS-maksunsa ylioppilaskunnan jäsenmaksun yhteydessä. 54 eurolla yliopisto-opiskelijat ovat saaneet huokean terveysvakuutuksen. Miten säädettävä lisävero sopii rahoituksenpurkutalkoisiin, sitä minä en tiedä. Toinen opiskelijaliikkeen pyhä lehmä on ollut vuosikausia ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys, joka useiden puheenvuorojen mukaan on ristiriidassa perustuslain 13 §:n kanssa. En ole oikeusoppinut, joten tähän ylioppilaskuntien pakkojäsenyysperinteeseen en osaa ottaa niin kantaa.

Mielenkiinnolla odotan ratkaisuja, joilla korkeakouluopiskelijoita tullaan kohtelemaan myös yhdenvertaisesti rahoituksen suhteen. Onko tulevaisuudessa yliopisto-opiskelijoiden pakko kuulua ylioppilaskunnan jäseneksi? Vai tuleeko ammattikorkeakouluopiskelijoillekin ns. automaatiojäsenyys? Olkoon veronkantojärjestelmä mikä hyvänsä, tulee sen olla yhdenvertainen ja oikeudenmukainen kaikille korkeakouluopiskelijoille. Yhdestä epäoikeudenmukaisuudesta poispääseminen ei saa tarkoittaa sitä, että tämä korvataan toisella.

Toisaalta: olisihan se hienoa, jos kansalaisia verotettaisiin yhden mallin mukaan, eikä erillisveroja (tahtomattaan) tarvitsisi voudille tilittää.

Toisekseen, koska YTHS:n erillisasema vaatii erikseen kannettavan veron, joka voidaan nähdä kollektiivisena terveysvakuutusmaksuna, on tämä askel kohti vakuutusperusteista terveydenhuoltojärjestelmää. No, tähänhän me olemme menossa askel askeleelta… Yksinkertaistaen: hyväosainen väestönosa, siis korkeakouluopiskelijat, saavat edullisen terveysvakuutuksen, joka takaa heille paremman (tai ainakin sellaiseksi väitetyn) terveydenhuollon. Valitettavan vähän tutkimusta on tehty siitä tarkastellen, että YTHS:n asiakkaat ovat varsin homogeeninen joukko. Onhan YTHS tehokas, kun asiakkaina ovat nuoret ja keskimääräistä väestöä terveemmät ihmiset.

Ainut mielenkiintoinen elementti ja eroava oikeaan terveysvakuutukseen on se, ettei ”vakuutus” ole vapaaehtoinen. Vero tai vakuutusmaksu tultaneen kantamaan kaikilta opiskelijoilta tavalla tai toisella. Miten tämä tullaan jatkossa järjestämään, on yksi oikeudenmukaisuuspohdinnan paikka.

Mielestäni paras ratkaisu olisi ollut, ja jonka olen joskus esittänytkin, olisi ollut, että YTHS:n osaaminen olisi sulautettu osaksi maakunnan järjestämää terveydenhuoltoa. Erillistä rahoitusta ei olisi tarvinnut kerätä. Kenties opiskelijaterveydenhuollon taso olisi paikoin laskenut, mutta mielestäni tämä olisi ollut täysin oikeudenmukaista. Ja olisi meillä siihen ollut varaa.

Uusi Iisalmi pitää kiinni nuoristaan

Sote-uudistus muuttaa kuntaa ja miten asiat kuntatasolla tulee nähdä. Sotesta puhutaan kaikkialla. Ja kuuluuhan näin olla, sillä onhan uudistus merkittävimpiä vuosikymmeniin. Liian vähälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, mitä kuntiin jää ja mitä kunnat voivat tulevaisuudessa tehdä. Millainen on uusi kunta?

Iisalmessa on onneksi tartuttu hetkeen. Organisaatiouudistus keventää monin osin rakenteita ja jouhevoittaa päätöksentekoa. Kuitenkaan tämä ei riitä: on uskallettava pyöritellä uusia ajatuksia niin kahvipöytäkeskusteluissa kuin päätöksenteon pöydillä.

Mitä tekevät kuntien johtajat tulevaisuudessa, kun kuntien talousarviosta leikataan puolet pois? Alennetaanko heidän palkkansa vastaamaan vastuutasoa vai käyttävätkö he tarmonsa entistä enemmän edunvalvontaan ja uusien avausten tekemiseen? Jossain kunnan talouden puolittuminen tulee näkyä.

Joku voi ajatella, että sote-palveluista huolehtimisen siirtyminen pois kuntapohjasta köyhdyttää vaikutusmahdollisuuksia ja tekemisen meininkiä kunnissa. Minä uskon toisin useastakin syystä. Ensinnäkin uudistuksen myötä kuntaan jää päätettäväksi sellaisia asioita, joihin kuntapäättäjillä on aidosti osaamista. Rehellisesti sanoen: kovin harvalla kuntapäättäjällä on mitään hajua siitä, miten sote-palvelut tulisi järjestää. Tietämys rajoittuu mantraan ”hoitoon on päästävä mahdollisimman nopeasti” kokonaisuuden jäädessä unholaan.

Uudistuksen myötä kuntaan jää ihmisen kokoisia asioita päätettäväksi. Esimerkiksi viihtyvyyden lisääntyminen voi hyvinkin saada uutta potkua, kun ainaista sote-virttä ei tarvitse kunnantalojen käytävillä itkua tihrustaen veisata. Kahvipöytäkeskusteluissa voidaankin käyttää aika uusiin avauksiin.

Vanhaan malliin ei voida jatkaa, jos haluamme aidosti kehittyä. Iisalmen kokoisten kaupunkien ja erityisesti pienempien pitäjien ongelmana on, että yhteiskunnallisesti aktiivinen nuoriso käy – ellei sille tielle jää – opiskelemassa toisaalla. Harva palaa kotiseudulleen asumaan, osa käy sentään kesätöissä tutuilla kulmilla ensimmäisinä opiskeluvuosina.

Uudessa Iisalmessa jokainen kuntalainen voi vaikuttaa kotikuntansa asioihin myös maailmalta käsin. Viime valtuustossa tehty aloite kotikuntarahan maksamisesta nuorille aktiivisille kuntalaisille on yksi tapa vahvistaa nuorten kiinnittymistä Iisalmeen. Nyt kunnan päätöksenteossa on useammankin nuoren mentävä aukko.

Jos (ja kun) aloite saa tuulta alleen, uskon että jokainen valtuustoryhmä saa myös sitoutettua useamman nuoren päätöksentekoon tulevalla valtuustokaudella. Tämä kantaa tulevaisuudessa eittämättä hedelmää, eikä Iisalmesta tule vain eläkeläisten paratiisi.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 23.9.2016.

Sonkajärven röntgen ei ole kustannusvaikuttava

Sonkajärveläiset demarivaikuttajat Tervo ja Hynynen ruotivat (IS 5.9.) keskustalaisen Tarja Pirkkalaisen (IS 14.7.) kirjoitusta Sonkajärven röntgenlaitteen hankinnasta kovin sanoin. Asiahan ei sikäli minulle iisalmelaisena kuulu, mutta yläsavolaisena tulevaan yhteiseen PoSoTe:en uskoen, en malta olla minäkin ihmettelemättä naapuripitäjän touhuja.

Sonkajärvi päätti siis laittaa reilut 200 000 euroa röntgenlaitteen hankintaan sekä toimitilan muutostöihin. Summa on paljon tämän kokoiselle kunnalle ja varsinkin tilanteessa, missä sote-kokonaisuus ei suosita laiteen hankintaa. Eikä Ylä-Savon SOTE ilkeyttään jätä laitetta uusimatta, vaan perusteet uusimatta jättämiselle olivat selkeät. Käyttöaste ei yksinkertaisesti riitä, eikä kokonaisuutta palvele Sonkajärven uusi laite. Samankaltainen kohtalo tulee käymään myös – väistämättä ja valitettavasti – joillekin Iisalmesta nyt saatavista sote-palveluista. Nämä selviävät meille myöhemmin uudistusten edetessä.

Kolmena päivänä viikossa toimiva röntgenlaite ei ole kovin kustannusvaikuttavassa käytössä, sillä tällöin laite ”seisoo” neljänä päivänä viikossa. Suuria kiinteitä kustannuksia saadaan yksikkötasolla alas ainoastaan tehostamalla resurssin käyttöä. Tässä tapauksessa siis röntgenin tulisi ”laulaa” arkena ja pyhänäkin. Hynysen (sd.) ja Tervon (sd.) väite kustannusvaikuttavuuden saavuttamisesta kolmella päivällä viikossa, on siis lähinnä löyhää populismia. Mikäli röntgenlaite halutaan aidosti kustannusvaikuttavaan käyttöön, vaatisi tämä laitteen suoltavan kuvia ainakin jokaisena arkipäivänä, mihin ei kuitenkaan taida olla realistista mahdollisuutta.

Toisaalta, tiedä vaikka sonkajärveläiset päättäjät ovatkin kauaskatseisia. Vaikka sote-uudistuksen myötä 1.1.2019 ei kunnilla ole sote-asioita hoidettavanaan, eihän mikään periaatteessa estä kunnan yhtiötä toimimasta tälläkin kentällä. Ei kai vain sonkajärveläiset kuvittele saavansa lisätuloja ja röntgenlaitteen käyttöasteen lisäystä myymällä röntgenpalveluitaan tulevaisuudessa sote-yhtiönsä kautta vaikkapa Kajaaniin? Tuskin kuitenkaan.

Sote-uudistus etenee Pohjois-Savossa liian verkkaiseen tahtiin, eikä eri kuntapäättäjien ristivedot uudistusta edistä. Onko yläsavolainen yhteistyö lopulta vain sanahelinää jokaisen vartioidessa omaa reviiriään vahtikoiran lailla? Jos haluamme saada toimivat sote-palvelut säilymään Ylä-Savossa, ei yksikään kuntapäättäjä saisi unohtaa kokonaisuutta – vaikka kuntavaalit kolkuttelevatkin jo ovella.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 9.9.2016.